Tältä sivulta löydät kaikkien jääkiekon MM-kisojen 2026 tulokset sekä reaaliaikaisen liveseurannan. Kisat pelataan Sveitsissä 15.-31. toukokuuta. Kisoihin osallistuu yhteensä 16 joukkuetta, jotka on jaettu kahteen lohkoon. Kummankin lohkon neljä parasta jatkaa pudotuspeleihin, jotka alkavat 28. toukokuuta. Lohkovaiheen otteluissa on jaossa kolme pistettä, jotka jaetaan joko ottelun voittajalle, jos ottelu päättyy varsinaisella peliajalla, tai molempien joukkueiden kesken, mikäli ottelu venyy jatkoajalle.
Alla olevaa taulukkoa päivitetään säännöllisesti otteluiden lopputulosten mukaan. Taulukko päivitetään aina mahdollisimman nopeasti otteluiden päättymisen jälkeen, jotta sinulla olisi aina tuoreimmat tiedot tuloksista ulottuvillasi. Tältä sivustolta löydät myös liveseurannan kaikista jääkiekon MM-kisojen otteluista. Sen avulla voit seurata otteluiden etenemistä reaaliajassa. Maalien lisäksi raportoimme kaikki otteluiden tärkeimmät tapahtumat livetulokset-kohdan alla.
Jääkiekon MM-kisojen 2026 tulokset ja liveseuranta
Vinkki: Klikkaa sitä ottelua, josta haluat lisätietoa.
🔢 Jääkiekon MM-kisojen 2026 tulokset – näin pisteet jaetaan
Kuten aiemmat jääkiekon MM-kisat ovat osoittaneet, matka finaaliin on täynnä yllätyksiä. Osa joukkueista naaraa nimekkäitä vahvistuksia NHL:stä kovin odotuksin, mutta ilman toivottua lopputulosta, kun pelaajat eivät ehti tottua joukkueen pelitapaan tai ovat yksinkertaisesti liian väsyneitä raskaan kauden päätteeksi. Vastavuoroisesti nimettömämmät, tiiviiseen joukkuepeliin nojaavat joukkueet saattavat yllättää, kuten Suomi teki vuoden 2019 MM-kisoissa.
Tältä sivulta löydät kaikki tärkeimmät tiedot kaikista jääkiekon MM-kisojen otteluista. Päivitämme otteluiden tulokset heti niiden päätyttyä suoraan IIHF:n virallisilta sivuilta, jonka ansiosta sinulla on aina otteluiden viralliset tilastot ulottuvillasi. Lisäksi seuraamme otteluiden etenemistä reaaliajassa livetulokset-osiossamme.
Jokaisesta lohkovaiheen ottelusta on saatavilla kolme pistettä. Pisteet jaetaan joukkueiden kesken seuraavasti:
- Voitosta varsinaisella peliajalla 3 pistettä
- Voitosta jatkoajan tai voittolaukauskilpailun jälkeen 2 pistettä
- Tappiosta jatkoajan tai voittolaukauskilpailun jälkeen 1 piste
- Tappiosta varsinaisella peliajalla 0 pistettä
Päästäkseen pudotuspeleihin, on selviydyttävä lohkossa neljän parhaan joukkoon. Se ei kuitenkaan ole ainoa tavoite lohkovaiheessa, sillä kummankin lohkon viimeinen putoaa suoraan alempaan divisioonaan, eikä näin pääse osallistumaan seuraaviin MM-kisoihin. Tämän vuoksi taistelu lohkon häntäpäässä on vähintään yhtä jännittävää kuin lohkon kärjessä. Lisää MM-kisojen lohkoista voit lukea lohkot-sivultamme.
🏒 Jatkoaika ja voittolaukauskilpailu jääkiekon MM-kisoissa
Jääkiekon MM-kisoissa ottelu ei voi päättyä tasapeliin, vaan jokainen ottelu pelataan ratkaisuun asti. Sen vuoksi moni ottelu venyykin jo lohkovaiheessa jatkoajalle.
Jos lohkovaiheen ottelu on 60 minuutin jälkeen tasan, pelataan viiden minuutin jatkoaika. Pelimuotona toimii kansallisista sarjoista tuttu kolmella kolmea vastaan (3vs3), joka takaa jännittäviä hetkiä jatkoajalle. Jos kumpikaan joukkue ei saa jatkoajan aikana maalia aikaiseksi, edetään voittolaukauskilpailuun.
Voittolaukauskilpailussa ammutaan viisi laukausta joukkuetta kohden. Enemmän maaleja ensimmäisen viiden kierroksen aikana tehnyt joukkue voittaa ottelun ja saa voitostaan kaksi pistettä. Jos viiden laukojan jälkeen tilanne on tasan, jatketaan äkkikuolema -periaatteella.
Pudotuspeleihin päästäessä jatkoajan säännöt muuttuvat hieman. Sekä puolivälierissä, välierissä että pronssiottelussa pelataan tarvittaessa kymmenen minuutin jatkoaika kolmella kolmea vastaan, jonka jälkeen lauotaan voittolaukauskilpailu, mikäli tilanne on edelleen tasan.
Finaalissa ei sen sijaan enää ammuta voittolaukauksia, vaan ottelussa pelataan 20 minuutin jatkoeriä aina ratkaisuun saakka. Myös finaalissa jatkoaika pelataan kolmella kolmea vastaan. Edellisen kerran finaali on ratkottu voittolaukauskilpailulla vuonna 2018, jolloin Ruotsi voitti MM-kultaa Sveitsiä vastaan pelaamansa finaalin jälkeen. Vuodesta 2019 eteenpäin MM-finaalia ei ole enää voitu ratkaista voittolaukauksilla.
Kun voittolaukauskilpailun avulla ratkaistun ottelun lopputuloksesta raportoidaan, ei kaikkia voittolaukauskilpailussa tehtyjä maaleja sisällytetä tulokseen. Sen sijaan voittajalle lisätään yksi maali varsinaisen peliajan tuloksen päälle. Jos siis varsinainen peliaika päättyy 2-2, on lopputulos voittolaukauskilpailun jälkeen 3-2.
⏰ Milloin vuoden 2026 jääkiekon MM-kisat pelataan?
Jääkiekon maailmanmestaruuskisojen avausottelut pelataan perjantaina 15. toukokuuta klo 17:20. Avausotteluisssa ottavat yhteen Suomi ja Saksa sekä Kanada ja Ruotsi. Ensimmäisen pelipäivän iltapeleinä nähdään Yhdysvaltojen ja Sveitsin sekä Tshekin ja Tanskan väliset kohtaamiset. Turnauksen finaali pelataan Zürichin Swiss Life Arenalla sunnuntaina 31. toukokuuta klo 21:20.
🏟 Missä jääkiekon MM-kisat 2026 pelataan?
Tulevat MM-kisat pelataan Sveitsissä. Kaikki ottelut pelataan joko Zürichissä tai Fribourgissa. Lohko A pelaa ottelunsa Zürichin Swiss Life Arenalla ja lohko B puolestaan Fribourgin BCF Arenalla. Pudotuspeleissä puolivälierät jaetaan puoliksi areenoiden välillä, mutta kaikki välierät ja mitalipelit pelataan Zürichissä.
🥇 Mikä joukkue on voittanut eniten maailmanmestaruuksia?
Vuosien varrella Kanada on voittanut MM-kultaa yhteensä 28 kertaa. Se ohitti Neuvostoliiton ja Venäjän yhteen lasketut mestaruudet vuonna 2023.
🇫🇮 Kuinka monta kertaa Suomi on voittanut jääkiekon MM-kultaa?
Leijonat ovat voittaneet MM-kultaa neljästi – vuosina 1995, 2011, 2019 ja 2022.
🏆 Mitkä ovat Leijonien muut suuret saavutukset jääkiekossa?
Kolmen maailmanmestaruuden lisäksi Suomi on voittanut kahdeksan MM-hopeaa, kolme MM-pronssia sekä yhden olympiakullan, kaksi olympiahopeaa ja neljä olympiapronssia.
📣 Livetulosten seuranta läpi historian
Nykyään urheilutapahtumien seuraaminen ympäri maailmaa on lähes naurettavan helppoa. Livetulokset löytyvät ottelusta kuin ottelusta, ja otteluiden liveseuranta onnistuu millä tahansa laitteella ja mistä päin maailmaa tahansa. Näin ei kuitenkaan ole aina ollut, ja aikanaan otteluiden liveseuranta oli todellisen työn ja tuskan takana.
Vanhin tunnettu suoran raportoinnin muoto on 1890-luvulta, jolloin otteluiden tuloksia lähetettiin eteenpäin telesähkeillä. Vuonna 1896 Montréal Canadiensin kotiareenalle Victoria Rinkille pystytettiin telesähkeiden laitteisto, jotta kannattajat pystyivät seuraamaan Stanley Cupin finaalin etenemistä Montréalin ja Winnipegin välillä reaaliajassa.
Vuonna 1923 järjestettiin ensimmäinen jääkiekko-ottelun radiolähetys, kun Kanadan Ontario Hockey Associationin (OHA) järjestämä Midlandin ja Pohjois-Toronton välinen ottelu lähetettiin testilähetyksenä paikallisradiossa. Vasta vuonna 1933 koko Kanada pystyi seuraamaan NHL-pelejä radion välityksellä.
Ensimmäinen televisioitu jääkiekko-ottelu on vuodelta 1940. Tämän jälkeen kesti kuitenkin vielä 15 vuotta, ennen kuin otteluita alettiin näyttää säännöllisesti televisiossa. Merkittävin syy tälle ei kuitenkaan ollut teknologian puute, vaan se, etteivät pelaajat ja liiga olleet yhtä mieltä siitä, kuinka TV-tulot tulisi jakaa. Nykyään käytännössä kaikki NHL-ottelut voi nähdä joko TV:n tai suoratoistopalveluiden välityksellä.
Internetin mukaantulo on muuttanut maailmaa myös tulosten liveseurannan suhteen. Nykyään käytännössä kaikki maailman joukkueet ja urheilulajit on mahdollista löytää netistä, ja jokaisesta ottelusta löytyy liveraportti muodossa tai toisessa. Jääkiekon MM-kisojen aikana löydät livetulokset kaikista otteluista sivultamme jääkiekon-mm.com.
Liveseuranta vedonlyöntiyhtiöiden sivuilla
Ei ole ollenkaan harvinaista, että vedonlyöntiyhtiöt, joiden päätarkoitus on tarjota vetoja jääkiekon MM-kisojen otteluista, raportoivat myös tuloksista reaaliaikaisesti kotisivuillaan. Monilla vedonlyöntiyhtiöillä on sivu, jolla ne listaavat parhaillaan käynnissä olevien otteluiden tuloksia, jotta sivuston asiakkaat voivat seurata tuloksia reaaliajassa.
Liveseuranta on äärimmäisen hyödyllinen myös heille, jotka haluavat lyödä livevetoja, mutta eivät ole syventyneet ottelupareihin ennalta. Livevetojen pelaaminen kasvattaakin suosiotaan jatkuvasti. Monessa tapauksessa pelaajat myös yhdistelevät livevetoja ennen peliä lyömiinsä vetoihin, jolloin he voivat nostaa voittomahdollisuuksiaan tai pienentää tappion mahdollisuutta sen perusteella, miten ottelut ovat edenneet.
Kun pelaat livevetoa, sinulla on siinä mielessä etulyöntiasema, että ehdit muodostaa hyvän käsityksen ottelun kulusta ja joukkueiden voimasuhteista ennen kuin lyöt vetoa. Samalla tulee kuitenkin huomioida, että kertoimet muuttuvat livevedonlyönnissä jatkuvasti pelitapahtumien seurauksena – oikea ajoitus on siis kaiken a ja o.
🏒 Huippujoukkueiden kohtaamiset ennen ja nyt
Tilastojen valossa mitalikamppailut tullaan käymään Kanadan, Ruotsin, USA:n ja Suomen välillä. Lisäksi himmeämpien mitalien tavoittelijoita saattavat olla Sveitsi ja Tšekki. Muilla joukkueilla mahdollisuudet mitalipeleihin ovat pienemmät, mutta muun muassa Saksa ja Latvia ovat pystyneet yllätyksiin viime vuosina. MM-kisoja voi ajatella kaksiosaisina: alkulohkoissa saadaan osviittaa pelaajien ja joukkueiden kisakunnosta, mutta vasta pudotuspeleissä suosikkijoukkueet punnitaan kunnolla.
Jos MM-kisoja tarkastellaan historian valossa, on eniten mestaruuksia kahminut maa Kanada, jolla on kasassa 28 maailmanmestaruutta. Seuraavaksi tulee Neuvostoliitto, jolla on 22 MM-kultaa. Jos Venäjän ja Neuvostoliiton maailmanmestaruudet lasketaan yhteen, nousee maa yhden mestaruuden päähän Kanadasta 27 maailmanmestaruudella. Venäjä ei kuitenkaan tällä hetkellä saa osallistua IIHF:n turnauksiin. Tšekillä on taskussaan 13 kultamitalia, jos Tšekkoslovakian kulta-ajat lasketaan mukaan, ja Ruotsilla 11. Mikäli kevään 2026 MM-kisat etenevät Suomen kannalta suotuisasti, voittaa se historiansa viidennen maailmanmestaruuden.
Kokonaisuudessaan eniten mitaleita on niin ikään Kanadalla, jolla niitä on kaikkiaan 53. Neuvostoliiton ja Venäjän yhteen laskettu mitalisaalis on 47, ja Tšekillä, Tšekkoslovakian mestaruudet mukaan luettuna, mitaleja on 48. Ruotsi on nykyisistä maista MM-kisojen mitalitaulukon toisena 46 mitalillaan. Suomalaisten näkökulmasta lopputulosten kannalta merkittävimmät taistot on käyty rakkaan vihollisen Ruotsin kanssa. Neljästä MM-kullastaankin Suomi on voittanut kaksi juuri Ruotsia vastaan. Kaikki Suomen voittamat MM-finaalit ovat takuuvarmasti kansalaisten muistoissa:
- Ruotsissa voitettu MM-kulta vuonna 1995 oli Suomen voitoista varmasti makein. Ruotsi kaatui maalein 4-1.
- Slovakiassa pelatussa finaalissa 2011 Suomi kaatoi Ruotsin murskaluvuin 6-1.
- Vuonna 2019 Suomi voitti finaalissa Kanadan 3-1.
- Kotikisoissa vuonna 2022 Suomi kaatoi finaalissa niin ikään Kanadan jatkoajan jälkeen maalein 4-3.
Jättiläisten kamppailu — Kanada ja Venäjä
Vedonlyöntitilastojen kärjessä porskuttavat suurmaat ovat kohdanneet useita kertoja MM-kisojen mitalipeleissä. Viime aikoina maat ovat näyttäneet toisilleen, kuinka karvaalta tappio voi oman kotiyleisön edessä tuntua. Vuonna 2007 Kanada voitti Venäjän tämän kotikisoissa Moskovassa, kun taas vuotta myöhemmin Venäjä kosti kaatamalla Kanadan Québecissä. Nämä kaksi kiekkoilun mahtimaata ovat nostaneet pelaajien henkilökohtaisen taidon täysin omiin sfääreihinsä, ja niiden kohtaaminen MM-finaalissa olisi varmasti ikimuistoinen tapahtuma. Vuonna 2026 Venäjä ei kuitenkaan edelleenkään ole mukana jääkiekon MM-kisoissa, sillä maa on suljettuna kaiken kansainvälisen jääkiekkotoiminnan ulkopuolelle.
Mahdolliset yllättäjät – Sveitsi ja Tšekki
Molemmilla joukkueilla on kaiken osuessa kohdalleen mahdollisuudet mitalikamppailuun. Varsinkin Sveitsi on viime vuosina väläytellyt osaamistaan. Ensin se selvitti tiensä finaaliin vuonna 2013, ja toisti tempun viittä vuotta myöhemmin sekä kaksissa edellisissä MM-karkeloissa 2024 ja 2025. Tšekki kävi 2000-luvulla läpi melkoisen taantuman, mutta alkaa jälleen saamaan maailman kärkeä kiinni, ja onnistui voittaan pronssia vuoden 2022 MM-kisoissa. Prahassa ja Ostravassa pelatut vuoden 2024 MM-kisat päättyivät kotiyleisön juhliin, kun Tšekki vei maailmanmestaruuden voitettuaan finaalissa Sveitsin.
Villejä veikkauksia – kuka voittaa?
Vuoden 2019 kisoissa Suomi näytti muille maille mallia siitä, kuinka nuorella ja nälkäisellä joukkueella on mahdollista mennä vaikka päätyyn saakka. Toisaalta vuoden 2022 kotikisoissa Leijonilla oli kasassa todella kokenut ja nimivahva joukkue, joka niin ikään päätti turnauksen kultajuhliin. Antti Pennasen valmentama joukkue voi siis voittaa monella tavalla. Sukupolvenvaihdos on edessä myös Ruotsilla, ja voi olla, että sen joukkueessa tulee tänä vuonna olemaan enemmän nuoruutta kuin tähtiloistoa. Kanada on aina vahva, mutta sen pelaajien sitoutuminen Pohjois-Amerikassa kakkosluokan kilpailuksi miellettyyn MM-turnaukseen on kyseenalaista. USA:ta hallitsevana mestarina ei voi tietenkään sulkea pois, etenkin kun joukkue onnistui edellisissä kisoissa palaamaan maailmanmestariksi useiden vuosikymmenten tauon jälkeen. Kovaa nousua jääkiekon eliittimaiden rinnalle tekee puolestaan Sveitsi, joka on jo jättänyt esimerkiksi Slovakian kauas taakseen. Olisiko maasta tällä kertaa jo MM-kisojen kuninkaaksi?
💥 Luettelo: Hullut tulokset arvoturnausten historiassa
Jääkiekko on yksi niistä urheilulajeista, joissa voi sattua mitä tahansa. MM-kisojen aikana eri otteluiden lopputulokset eivät aina kuvasta pelinkulun todellista kuvaa. Toki suosikit yleisesti lunastavat odotuksia hyvin, mutta joskus pienemmät kiekkomaat yllättävät ja nostattavat otsikoita. Alle on lueteltu muutamia yllättäviä tuloksia jääkiekkohistoriasta.
USA – Neuvostoliitto, olympialaiset 1980
Miracle on Ice. Useimmat ihmiset tunnistavat tämän ottelun siitä kerrottujen myyttien ja sankaritarinoiden – tai siitä ilmestyneen elokuvan – perusteella. USA:n valmentajalla Herb Brooksilla oli käsissään vain yliopistopelaajista koostuva maajoukkue, kun hän luotsasi ryhmänsä Lake Placidin olympialaisiin vuonna 1980. Kaikki uskoivat, ettei Yhdysvalloilla olisi mitään mahdollisuutta turnauksen ratkaisupeleihin, ja kun joukkue sai mitalisarjan toiseksi viimeisessä ottelussa vastaansa sen ajan parhaan jääkiekkojoukkueen, Neuvostoliiton, olettivat ihmiset lopputuloksen olevan jo selvä. Vastoin kaikkia ennakko-odotuksia, USA onnistui kuitenkin kaatamaan maailmantähtiä vilisevän punakoneen 4–3. Kun Yhdysvallat vielä mitalisarjan viimeisessä ottelussa kukisti Suomen, voitti se olympiakultaa.
Saksa – Tšekki, World Cup 1996
Saksa on tällä hetkellä kovassa nousussa oleva jääkiekkomaa. Vuonna 1996 se oli kuitenkin jääkiekon lilliputtivaltio, jolta ei odotettu menestystä missään kisoissa, joihin se osallistui. Tšekki puolestaan oli yksi jääkiekon mahtimaita ja tulevien olympialaisten voittaja. Sillä oli riveissään maailman nimekkäimpiä tähtiä, kuten Jaromir Jagr, Robert Reichel ja Petr Nedved. Joukkue oli kuitenkin aloittanut World Cupin todella huonosti, häviten Suomea vastaan 7–3 sekä Ruotsille 3-0. Suurin yllätys oli kuitenkin vasta tulossa. Kaikki odottivat Tšekin tulevan sisuuntuneena lohkovaiheen viimeiseen otteluun Saksaa vastaan pestäkseen kasvonsa. Se kuitenkin hävisi Saksalle 7–1 ja poistui World Cupista häpeällisellä maalierolla 4-17.
Valko-Venäjä – Ruotsi, olympialaiset 2002
Tre Kronor lähti vuoden 2002 Salt Lake Cityn olympialaisiin kovin odotuksin. Ennen olympialaisia joukkueen valmentaja Hardy Nilsson brändäsi joukkueen pelaaman jääkiekon ”Big Ice Hockeyksi”, joka olikin murskaavan tehokasta alkusarjassa. Ruotsi voitti kaikki ottelunsa maalierolla 14–4, ja sai palkinnoksi puolivälierässä vastaansa ennakolta heikoimman jatkoon päässeen joukkueen, Valko-Venäjän. Huhujen mukaan Valko-Venäjän joukkue oli jo varannut paluuliput kotiin ottelua seuraavalle päivälle. Joukkue kuitenkin yllätti kaikki, ja laittoi Ruotsin todella ahtaalle. Kun ottelua oli jäljellä vain kolme minuuttia, oltiin tasatilanteessa 3-3 ja kaikki oli vielä auki. Sitten Vladimir Kopats päätti ampua kohti Ruotsin maalia keskialueelta, ja Ruotsin maalivahti Tommy Salo mysteerisesti pomputti kiekon olkapäänsä kautta omaan maaliinsa. Valko-Venäjä voitti ottelun 4-3 ja teki yhden jääkiekkohistorian suurimmista yllätyksistä.
Saksa – Kanada, olympialaiset 2018
Yksi nykyaikaisen jääkiekon suurimmista paukuista tapahtui kahdeksan vuotta sitten, Pyeongchangin olympialaisissa 2018. Saksalla oli kisoissa pitkästä aikaa kohtuullinen joukkue, mutta kukaan ei silti odottanut, että se voisi laittaa kampoihin jääkiekon suurmaille. Joukkue aloitti alkulohkon häviämällä Suomelle ja Ruotsille sekä voittamalla Norjan. Ennen pudotuspelejä joukkue oli sijoitettu kisojen yhdeksänneksi. Sen jälkeen joukkueelle kuitenkin tapahtui jotain mystistä. Ensin Saksa pudotti Ruotsin jatkosta maalein 4-3. Sen jälkeen joukkue otti välierässä niskalenkin lajin suurimmasta maasta, Kanadasta, ja eteni finaaliin samoin lukemin kuin Ruotsia vastaan. Finaalissa Saksa vielä pakotti Venäjän jatkoajalle, ennen kuin taipui itseään suuremman kiekkomaan edessä.
USA – Saksa, MM-kisat 2023
Vaikka USA ei kuulu MM-kisojen kestofinalisteihin (viime vuoden mestaruus oli maan ensimmäinen finaalipaikka yli 60 vuoteen), voi tätä tulosta pitää silti melkoisena jymypaukkuna. Saksa ei nimittäin ollut ennen kevättä 2023 pelannut MM-kisojen finaalissa 93 vuoteen. USA oli lisäksi pelannut Suomen ja Latvian MM-kisoissa uskomattoman viihdyttävää ja tehokasta jääkiekkoa, ja vaikuttanut koko turnauksen vakuuttavimmalta joukkueelta. Vaikuttavuus jatkui myös Saksaa vastaan, sillä USA meni 2-0 johtoon alle neljässä minuutissa ja näytti jo ratkaisevan välieräottelun heti alkuunsa. Saksa kuitenkin tuli ensimmäisen erän aikana tasoihin, vain todetakseen, että USA karkasi toisessa erässä taas johtoon. Todellinen yllätyshetki nähtiin puolitoista minuuttia ennen loppua, kun Marcel Noebels tasoitti ottelun ja pakotti sen jatkoajalle. Jatkoaikaa ehti kulua seitsemän ja puoli minuuttia, kunnes Frederik Tiffels kiskaisi Saksan välierävoittoon ja pudotti amerikkalaiset pronssiotteluun.
Päivitetty 21. lokakuuta 2025







