Jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisat pelataan vuosittain vuodenvaihteessa. Tänä vuonna maailman parhaat nuorten maajoukkueet ja kirkkaimmat tulevaisuuden tähdet kohtaavat toisensa Kanadassa, tarkemmin sanottuna Ottawassa. Nämä historian 49. U20 MM-kisat pelataan 26.12.2024 – 5.1.2025. Tältä sivulta löydät jääkiekon nuorten MM-kisojen tulokset.

Kisoihin osallistuu yhteensä kymmenen maata, joista Suomi on yksi, ja jotka kohtaavat ensin toisensa kahdessa viiden joukkueen alkulohkossa. Sen jälkeen kummankin lohkon neljä parasta etenee pudotuspeleihin. Jokaisessa ottelussa on valtavasti panosta, sillä lohkovaiheen sijoituksilla on merkitystä vastustajien määräytymisen kannalta aina välieriin asti.

Päivitämme tälle sivulla jokaisen ottelun tuloksen, sekä lohkovaiheessa että pudotuspeleissä, heti ottelun päätyttyä. Tältä sivulta löytyy myös liveseuranta, jonka avulla voit seurata jokaista ottelua reaaliajassa turnauksen ollessa käynnissä. Näin voit seurata otteluiden tapahtumia minuutti minuutilta.

Jääkiekon nuorten MM-kisojen liveseuranta

Jääkiekon nuorten MM-kisojen tulokset

Lisäämme tähän reaaliaikaisen tulosseurannan nuorten MM-kisoista heti, kun turnaus alkaa.

🔢 Nuorten MM-kisojen tulokset – näin pisteet jaetaan

Tällä sivulla julkaistaan kaikki nuorten MM-kisojen tulokset sitä mukaa, kun tilanteet otteluissa muuttuvat. Seuraamme turnausta reaaliajassa, ja julkaisemme jokaisen ottelun voittajan heti, kun peli on päättynyt. Tulokset ladataan suoraan kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n sivuilta, mikä tarkoittaa, että viimeinen pisara informaatiota on aina ajan tasalla ja varmasti oikea. Lisäksi voit tällä sivulla seurata otteluiden kulkua liveseurannan avulla.

Jokaisessa alkulohkon ottelussa jaetaan joukkueille kolme pistettä. Voitto varsinaisella peliajalla tietää kaikkien kolmen pisteen päätymistä voittaneelle joukkueelle. Jos varsinainen peliaika puolestaan päättyy tasan, saa kumpikin joukkue vähintään yhden pisteen. Voitosta jatkoajalla tai rankkarikisan jälkeen saa kaksi pistettä, ja tappiosta yhden pisteen. Tappiosta varsinaisella peliajalla ei puolestaan saa yhtään pistettä. Näin pisteet jaetaan lohkovaiheessa:

  • Voitto varsinaisella peliajalla 3 pistettä
  • Voitto jatkoajalla tai rankkarikisassa 2 pistettä
  • Tappio jatkoajalla tai rankkarikisassa 1 piste
  • Tappio varsinaisella peliajalla 0 pistettä

Turnaukseen osallistuu yhteensä kymmenen joukkuetta, jotka pelaavat lohkovaiheen kahdessa viiden joukkueen lohkossa. Joukkueet kohtaavat oman lohkonsa muut maat kertaalleen. Neljä kummankin lohkon parasta joukkuetta etenee pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle. Lohkojensa viimeiseksi jääneet joukkueet joutuvat puolestaan putoamiskarsintaan, jonka häviäjä putoaa pois pääsarjasta eikä voi osallistua seuraavan vuoden nuorten MM-kisoihin.

🏒 Jatkoaika ja rankkarit nuorten MM-kisoissa

Nuorten MM-kisoissa ottelut eivät voi, kuten eivät kansainvälisissä jääkiekkoturnauksissa yleensäkään, päättyä tasan. Jos ottelun varsinainen peliaika päättyy tasan, haetaan ratkaisua jatkoajan tai rankkarikisan kautta.

Lohkovaiheessa tasan päättyneen ottelun jälkeen pelataan viiden minuutin jatkoaika kolmella kolmea vastaan. Jos jompikumpi joukkue onnistuu tekemään maalin, päättyy ottelun kyseisen joukkueen voittoon. Jos viiden minuutin pelin aikana ei synny maalia, lauotaan voittolaukauskilpailu. Viiden kierroksen jälkeen enemmän maaleja tehnyt joukkue voittaa ottelun.

Pudotuspeleissä puolestaan pelataan kymmenen minuutin 3vs3 jatkoaika. Jos ratkaisua ei saada aikaan jatkoajan aikana, siirrytään rankkarikisaan, jossa pätevät samat säännöt kuin lohkovaiheessa. Finaalissa jatkoajan kesto on 20 minuuttia, mutta muuten säännöt ovat samat kuin pudotuspeleissä muutenkin.

🏆 Kuka voitti nuorten MM-kultaa 2024?

USA on hallitseva alle 20-vuotiaiden maailmanmestari. Joukkue voitti finaalissa Ruotsin lukemin 6-2.

🥇 Millä maalla on eniten nuorten maailmanmestaruuksia?

Kanada on voittanut nuorten MM-kultaa useimmin. Maalla on hurjat 20 alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruutta.

🏅 Milloin Suomi on viimeksi voittanut U20 MM-kultaa?

Suomi on viimeksi voittanut nuorten maailmanmestaruuden vuonna 2019.

📣 Liveseuranta – seuraa otteluja livenä Jääkiekon-mm.com -sivustolla

Meidän liveseurantamme avulla pystyt seuraamaan nuorten MM-kisojen otteluita reaaliajassa. Sivustomme päivittyy automaattisesti jokaisen ottelutapahtuman jälkeen. Jos et pysty katsomaan ottelua livenä, voit silti seurata sitä huoletta liveseurantamme perusteella. Paras liveseuranta löytyy osoitteesta jääkiekon-mm.com.

🇫🇮 Suomen ottelut aiemmissa nuorten MM-kisoissa

Alle olemme listanneet Suomen ottelut ja niiden tulokset muutamien edellisten turnauksien aikana. Näin voit helposti katsoa, miten Nuoret Leijonat ovat menestyneet U20 MM-kisoissa aiemmin.

2012 Kanadan kisat

Lohkovaihe:

Suomi – Kanada 1–8
USA – Suomi 1–4
Suomi – Tanska 10–1
Tšekki – Suomi 0–4

Pudotuspelit:

Suomi – Slovakia 8–5 (puolivälierä)
Ruotsi – Suomi 2–1 rl. (välierä)
Suomi – Kanada 0–4 (pronssiottelu)

2013 Venäjän kisat

Lohkovaihe:

Latvia – Suomi 1–5
Suomi – Tšekki 1–3
Suomi – Sveitsi 5–4 vl.
Ruotsi – Suomi 7–4

Putoamissarja:

Suomi – Saksa 8–0
Suomi – Slovakia 11–4

2014 Ruotsin kisat

Lohkovaihe:

Suomi – Norja 5–1
Ruotsi – Suomi 4–2
Venäjä – Suomi 1–4
Suomi – Sveitsi 3–4 vl.

Pudotuspelit:

Suomi – Tšekki 5–3 (puolivälierä)
Kanada – Suomi 1–5 (välierä)
Ruotsi – Suomi 2–3 ja. (finaali)

2015 Kanadan kisat

Lohkovaihe:

Suomi – USA 1-2 vl.
Slovakia – Suomi 2–1
Suomi – Kanada 1–4
Saksa – Suomi 0–2

Pudotuspelit:

Ruotsi – Suomi 6–3 (puolivälierä)

2016 Suomen kisat

Lohkovaihe:

Suomi – Valko-Venäjä 6–1
Venäjä – Suomi 6–4
Slovakia – Suomi 3–8
Suomi – Tšekki 5–4

Pudotuspelit:

Suomi – Kanada 6–5 (puolivälierä)
Ruotsi – Suomi 1–2 (välierä)
Venäjä – Suomi 3–4 ja. (finaali)

2017 Kanadan kisat

Lohkovaihe:

Tsekki – Suomi 2–1
Tanska – Suomi 3–2
Suomi – Ruotsi 1–3
Suomi – Sveitsi 2–0

Karsintasarja:

Suomi – Latvia 2–1
Latvia – Suomi 1–4

2018 USA:n kisat

Lohkovaihe:

Kanada – Suomi 4–2
Suomi – Tanska 4–1
Suomi – Slovakia 5–2
USA – Suomi 5–4

Pudotuspelit:

Tšekki – Suomi 4–3 (puolivälierä)

2019 Kanadan kisat

Lohkovaihe:

Suomi – Ruotsi 1–2
Suomi – Kazakstan 5–0
Slovakia – Suomi 1–5
USA – Suomi 4–1

Pudotuspelit:

Kanada – Suomi 1–2 ja. (puolivälierä)
Sveitsi – Suomi 1–6 (välierä)
USA – Suomi 2–3 (finaali)

2020 Tšekin kisat

Lohkovaihe:

Ruotsi – Suomi 3–2 ja.
Suomi – Slovakia 8–1
Kazakstan – Suomi 1–7
Suomi – Sveitsi 2–5

Pudotuspelit:

USA – Suomi 0–1 (puolivälierä)
Kanada – Suomi 5–0 (välierä)
Ruotsi – Suomi 3–2 (pronssiottelu)

2021 Kanadan kisat

Lohkovaihe:

Saksa – Suomi 3–5
Suomi – Sveitsi 4–1
Suomi – Slovakia 6–0
Kanada – Suomi 4–1

Pudotuspelit:

Suomi – Ruotsi 3–2 (puolivälierä)
USA – Suomi 4–3 (välierä)
Suomi – Venäjä 4–1 (pronssiottelu)

2022 Kanadan kisat

Lohkovaihe:

Latvia – Suomi 1-6
Suomi – Tsekki 4-3 vl.
Suomi – Slovakia 9-3
Kanada – Suomi 6-3

Pudotuspelit:

Suomi – Saksa 5-2
Ruotsi – Suomi 0-1
Kanada – Suomi 3-2 ja.

2023 Kanadan kisat

Lohkovaihe:

Suomi – Sveitsi 2-3 (ja.)
Suomi – Slovakia 5-2
Latvia – Suomi 0-3
USA – Suomi 6-2

Pudotuspelit:

Suomi – Ruotsi 2-3

2024 Ruotsin kisat

Lohkovaihe:

Suomi – Kanada 2-5
Suomi – Saksa 3-4
Latvia – Suomi 0-4
Ruotsi – Suomi 4-5 rl.

Pudotuspelit:

Slovakia – Suomi 3-4 (ja.)
USA – Suomi 3-2
Tšekki – Suomi 8-5 (pronssiottelu)

🥇 Suomen ensimmäinen maailmanmestaruus nuorten MM-kisoissa

Alle olemme listanneet tietoa Suomen historian ensimmäisestä nuorten maailmanmestaruudesta, jotta voisit lukea lisää tästä historiallisesta tapahtumasta, sekä kokea uudelleen sen, miten turnaus eteni.

Suomen nuorten maailmanmestaruus 1987

Vuoden 1987 alle 20-vuotiaiden MM-kisat pelattiin vielä runkosarjamuotoisena sarjana ilman alkulohkoja tai pudotuspelejä. Turnaukseen osallistui kahdeksan joukkuetta, jotka kaikki kohtasivat toisensa kertaalleen. Lopuksi eniten pisteitä kerännyt joukkue kruunattiin nuorten maailmanmestariksi.

Suomi aloitti Tšekkoslovakiassa pelatun turnauksensa tapaninpäivänä voittamalla USA:n jopa hieman yllättävästi 1–4. Seuraavassa ottelussa Nuoret Leijonat venyivät upeasti turnauksen toiseksi suurinta ennakkosuosikkia, Kanadaa, vastaan 6-6 tasapeliin.

Todellinen jättipaukku saatiin kuitenkin vasta Suomen kolmannessa ottelussa. Alle 20-vuotiaiden jääkiekkoa dominoinut, 10 maailmanmestaruutta kisojen 13-vuotisen historian aikana voittanut, Neuvostoliitto kaatui Topoľčanyn illassa 4–5. Tämän jälkeen joukkueen oli enää pidettävä pintansa itseään heikompia joukkueita vastaan pitääkseen maailmanmestaruuden omissa käsissään.

Neuvostoliitto-voiton jälkeen Suomi kuitenkin hävisi Ruotsille nöyryyttävästi 0–5 ja päästi muut joukkueet takaisin kilpaluun MM-kullasta. Tämän jälkeen Nuoret Leijonat tekivät ryhtiliikkeen voittamalla Sveitsin peräti 12-1.

Turnauksen viimeisessä pelissään joukkue kohtasi sarjaa johtavan Tšekkoslovakian. Asetelmat olivat selvät: voitolla Suomi nousisi sarjakärkeen. Tappiolla se puolestaan avaisi isäntäjoukkueelle tien maailmanmestaruuteen. Nuoret Leijonat taistelivat ottelusta upean 3-5 voiton ja hoitivat oman leiviskänsä kunnialla.

Koko turnauksen viimeisessä ottelussa Kanada olisi voinut vielä nousta maailmanmestariksi, jos se olisi voittanut Neuvostoliiton vähintään viidellä maalilla. Kanada johti ottelua jo 4-2, kun pelissä syntyi joukkotappelu, joka opittiin myöhemmin tuntemaan Piešťanyn joukkotappeluna. Käsirysyn seurauksena sekä Kanada että Neuvostoliitto hyllytettiin turnauksesta ja Suomi voitti historiansa ensimmäisen jääkiekon maailmanmestaruuden!