Leijonat saa jääkiekon MM-kisojen 2023 toisessa ottelussaan vastaansa Saksan. Kumpikin joukkue hakee vielä pistetilinsä avaamista tässä turnauksessa, ja kaipaa kipeästi voittoa. Kummankaan joukkueen hyökkäyspeli ei vakuuttanut perjantaina, joten uskon, että joukkueiden tuloskunnon ja panosten vuoksi ottelusta tulee vähämaalinen.
Suomi saa lauantai-iltana parhaaseen katseluaikaan vastaansa Saksan. Ottelu alkaa Nokia Arenalla klo 20:20. Leijonat avasi kotiturnauksensa perjantaina USA:ta vastaan. Yhdysvallat riisui terävällä liikkeellään ja aktiivisella karvauspelillään Suomen täysin aseista. Leijonat ei päässyt välillä edes omalta alueeltaan ulos, kun USA painoi joukkueen puolustajat oman päätynsä laitoihin. Saksa taas avasi MM-kisat Ruotsia vastaan perjantain iltapelissä. Joukkue pelasi todella hyvän ensimmäisen erän ja pakotti Ruotsin pahoihin ongelmiin omalla alueellaan. Toisessa erässä Tre Kronor kuitenkin otti komennon, eikä päästänyt sitä enää luisumaan käsistään. Lopulta Saksa jäi melko aseettomaksi, eikä onnistunut rikkomaan Lars Johanssonin nollapeliä
Myös Leijonien hyökkäyspelaaminen oli avausottelussa todella aneemista. Joukkue sai teoriassa ihan hyvän määrän laukauksia kohti Casey DeSmithin vartioimaa maalia, mutta harva niistä tuli aidosti vaaralliselta maalintekosektorilta. Lisäksi Suomen maalintekopeli oli todella tehotonta. Leijonilla oli myös suuria vaikeuksia oman avauspelaamisensa kanssa, mikä johti siihen, ettei joukkue päässyt juurikaan kontrolloituihin hyökkäyksiin.
Jukka Jalosen joukkueet eivät tingi puolustuspelistä, ja tänään Suomi haluaa varmasti pelata kontrolloidun ottelun, joka etenee alusta loppuun Leijonien suunnitelman mukaan. Hyökkäyspäässä nähdään varmasti eilistä enemmän terävyyttä, mutta mitään hurlumhei-kiekkoa on turha odottaa.
Myös Saksa on tullut viime vuosina tunnetuksi siitä, että se osaa tilkitä puolustuspäänsä, eikä anna vastustajille korkean odottaman maalintekomahdollisuuksia. Toki Toni Söderholm jätti joukkueen kesken kauden, mutta sama linja näyttää jatkuvan Harold Kreisin alaisuudessa.
Suomi ja Saksa ovat kohdanneet myös kaksissa edellisissä MM-kisoissa, ja molemmilla kerroilla tuloksena on ollut 2-1 voitto Leijonille. Samankaltaista lopputulosta on lupa odottaa myös tänään. Kumpikaan joukkue ei fuskaa puolustuspelistään, minkä lisäksi ottelun panokset tuovat pienen lisämausteen peliin. Kumpikaan ei varmasti halua aloittaa turnausta kahdella tappiolla, mutta vielä vähemmän nollalla pisteellä kahdesta ottelusta, joten en olisi ihmeissäni, jos tänään mentäisiin vähämaalisen tasapelin myötä jatkoajalle.
Pelaan alle 4,5 maalia (1,90), koska:
Kaikki vetovihjeet sivustolla jääkiekon-mm.com on tarkoitettu yli 18-vuotiaille. Pelaatko liikaa? Ota yhtettä Peluuri.fi.
Urheilutoimittaja
anders@sportnyhet.com
Kommentoi aihetta...