USA voitti Tšekin jääkiekon MM-kisojen puolivälierissä 3-0 ja eteni ensimmäisenä joukkueena turnauksen välieriin. Lopputulos ei edes kerro koko kuvaa ottelussa, sillä aneeminen Tšekki jäi täysin USA:n jalkoihin.

USA siirtyi johtoon, kun Lane Hutson lähetti siniviivalta laukauksen, joka kuitenkin pysähtyi maalin edessä olleeseen ruuhkaan. Irtokiekkoon pääsi ensimmäisenä Matt Coronato, joka käänsi sokkona kiekon takaisin Tšekin maalille. Peliväline kimposi onnekkaasti tšekkiläisten oman puolustuksen kautta maaliin.

Ensimmäinen erä oli kauttaaltaan täyttä USA:n dominointia. Joukkue voitti laukaukset peräti 11–2 ja pisti vauhdikkaalla pelaamisellaan Tšekin todella ahtaalle. Kari Jalosen valmentama joukkue näytti avauserässä sekä auttamattoman hitaalta että haluttomalta.

Toisessa erässä USA:n juhlat jatkuivat, kun Nick Perbix yllätti Karel Vejmelkan todella pienestä kulmasta hyökkäyspään aloitusvoiton jälkeen. Tampa Bayn pelaajan laukaus oli kuitenkin täydellisyyttä hipova ja upposi Tšekin maalin ylänurkkaan yli Vejmelkan olkapään.

Tšekki oli kuitenkin toisessa erässä huomattavasti paremmin mukana ja onnistui etenkin erän alussa viemään kiekkoa kerta toisensa jälkeen Yhdysvaltojen alueelle. Maalin jälkeen pelin painopiste alkoi kuitenkin muuttua. Lopulta laukaukset merkattiin USA:lle 14–9.

Kolmas erä ei juuri muuttanut tarinan kulkua. USA:n Sean Farrell otti heti erän alkuun kahden minuutin jäähyn, mutta Tšekki ei onnistunut kapitalisoimaan mahdollisuuttaan, ja pian Yhdysvallat iski kolmannen kerran. T.J. Tynan väänsi hyökkäyspään aloitusvoiton ja Cutter Gauthier lähetti viuhuvan rannelaukauksen, joka tuntui jo vieneen USA:n saavuttamattomalle karkumatkalle.

Tšekki ei enää tästä toipunut, vaan jäi lopulta melko hampaattomaksi USA:n karvauksen alla. Ottelussa ei nähty oikein minkäänlaista loppukiriä, ja Yhdysvallat eteni lopulta MM-kisojen välieriin hyvin helpon oloisesti. Viime vuonna pronssia voittaneelle Tšekille totaalisen aseeton esitys oli puolestaan suuri pettymys.

– Olen onnellinen. Pelasimme hyvän pelin – lähes täydellisen. Pelasimme ehjät 60 minuuttia, emmekä antaneet heille mahdollisuuksia. Heillä oli kolme vetoa viimeisessä erässä, vaikka he olivat epätoivoisia. Se kertoo paljon siitä, kuinka omistautuneita olimme tänään omassa puolustuspelissämme ja se tuntuu hyvältä, USA:n kapteeni Nick Bonino kertoi VMhockey.se:lle ottelun jälkeen.