Kari Jalosen valmentama Tšekki voitti Saksan selvin lukemin 1–4 ja eteni ensimmäisenä joukkueen vuoden 2022 jääkiekon MM-kisojen välieriin.

Jääkiekon MM-kisojen pudotuspelit saivat Nokia Arenalla todellisen salama-alun, kun Ruotsi siirtyi Kanadaa vastaan johtoon jo puolentoista minuutin kohdalla.

Samaan aikaan Helsingissä pelatussa ottelussa Tšekki puolestaan sai lähes yhtä nopean alun Saksaa vastaan. David Pastrnak rikkoi ottelun kuparisen jo ajassa 2:17 ylivoimalla. Liika jäähyily koitui muutenkin Saksan kohtaloksi, sillä myös ensimmäisen erän puolivälissä syntynyt Roman Cervenkan 2–0 maali ja David Krejcin toisen erän puolivälissä tekemä 3–0 maali tulivat ylivoimalla.

Saksa kavensi kolmannen erän puolivälissä, kun Söderholm pelasi kovalla riskillä ja otti maalivahdin pois Tšekin jäähyn aikana. Uhkarohkeus kuitenkin palkittiin Moritz Seiderin tuodessa Saksan kahden maalin päähän.

Sen enempään ei Saksan kiri kuitenkaan riittänyt. Jiri Smejkal löi loppulukemat taululle kaksi minuuttia ennen loppua.

Tšekin edellinen mitali on vuodelta 2012.

Saksa – Tšekki 1–4

0-1 D. Pastrnak (YV)
0-2 R. Cervenka (YV)
0-3 D. Krejci (YV)
1-3 M. Seider (YV, IM)
1-4 J. Smejkal (TM)