Suomi sai lohkovaiheen rankingin parhaana jatkosta putoajana vastaansa MM-turnauksessa huonoiten pärjänneen joukkueen eli Unkarin. Yllättäen joukkueiden totuttu tasoero ei ottelussa juurikaan näkynyt, vaikka Suomi lopulta jatkoerässä veikin pelin nimiinsä 3–2.
Suomen naisleijonat jäivät tämän vuoden kisoissa ensimmäistä kertaa historiassa ilman paikkaa välierissä. Tämä merkitsi sitä, että joukkue joutui taistelemaan neljän heikoimman joukkueen jatkosarjassa paikasta ensi vuoden turnauksen A-lohkossa. A-lohkon joukkueista tunnetusti jokainen pääsee varmasti jatkoon lohkovaiheesta.
Suomelta oli kisahistorian valossa lupa odottaa helppoa päiväpuhetta kello 13.00 alkaneesta ottelusta Unkaria vastaan. Unkari oli tähän otteluun mennessä hävinnyt Yhdysvalloille 12–1, Ruotsille 3–2, Tanskalle 1–0 ja Tshekille 7–1 sekä voittanut Saksan 4–2. Paras sijoitus Unkarilla ennen tämän vuoden turnausta oli 9. sija viime vuodelta.
Toisaalta Unkarilla oli myös omat etunsa otteluun lähdettäessä. Vastaansa se sai henkisesti lyödyn ja epäitsevarman Suomen.
Ensimmäinen erä
Ensimmäinen erä oli pääosin Suomen hallintaa, mutta ei yhtä tehokasta sellaista kuin oltaisiin toivottu.
Ajassa 06:55 Susanna Tapani pääsi aloittamaan maalinteon. Tästä vain 15 sekuntia myöhemmin Unkarin Taylor Baker lähti jäähylle koukkaamisesta, mutta Suomi ei saanut ylivoimalla mitään merkittävää aikaiseksi.
Laukaukset ensimmäisessä erässä menivät 10–3 Suomelle, mutta kovin paljon ei kumpikaan joukkue saanut aitoja maalipaikkoja aikaiseksi.
Toinen erä
Toinen erä alkoi suomalaisittain lupaavasti, kun tähtipelaaja Noora Tulus pääsi laukomaan kiekon maaliin jo ajassa 0:58. Regina Metzler kuitenkin kavensi eron yhteen jo pari minuuttia myöhemmin 03:30.
Vähitellen Unkari alkoi ottaa pelistä otetta. Tätä edesauttoivat myös Ronja Savolaisen jäähyn arvoinen kyynärpäätaklaus ajassa 07:26 sekä Jenni Hiirikosken poikittainen maila ajassa 08:43. Kahden pelaajan ylivoima ei kuitenkaan tuottanut tilastomerkintöjä Unkarille.
Kauhun hetki ei kuitenkaan ollut enää kaukana, vaan Alexandra Huszak pääsi kuin pääsikin toimittamaan kiekon Anni Keisalan taakse ajassa 11:45.
Peli jatkui tasatilanteessa erän loppuun saakka. Laukaukset menivät tällä kertaa Suomelle vain hienoisesti lukemin 14–10, eikä pelinkuva ollut entisen naisten jääkiekon pronssimitalistin kannalta kovinkaan mairitteleva.
Kolmas erä
Kolmas erä lähti käyntiin rikkonaisesti.
Myöhästyneestä taklauksesta jäähylle lähti Ronja Savolainen ajassa 04:23 ja väkivaltaisuudesta Unkarin Kinga Jokai-Szilagyi ajassa 06:28. Ylivoimaosumia ei kuitenkaan edelleenkään nähty kummassakaan päässä, eikä silloinkaan, kun Suomella todettiin olevan liikaa pelaajia jäällä ajassa 12:26.
Suomi joka tapauksessa hallitsi kolmatta erää ja oli pari kertaa karata maalintekoon jopa alivoimalla.
Viimeisen ylivoiman ottelussa sai loipulta Unkari, kun aikaa oli jäljellä enää 52 sekuntia. Nelli Laitinen lähti askiin estämisestä, ja jäähyä jäi vielä jatkoajallekin reilun minuutin verran.
Jatkoerä
Unkarin jäähy kului loppuun, ja heti sen jälkeen Susanna Tapani pääsi siirtämään kiekon maaliin Elisa Holopaisen poikittaissyötöstä ajassa 01:26! Se oli siinä!
Yhteenveto
Suomi onnistui voittamaan ottelun turnauksen heikointa joukkue vastaan vain nippa nappa. Tulos on järkyttävä, kun muistelee sitä hetkeä, kun Suomi vielä ensimmäisessä turnauspelissään tuli 0–1-tilanteesta tasoihin Kanadaa vastaan. Tuolloin toivo hyvistä tuloksista vielä eli ja voi hyvin.
Sunnuntaina Suomi saa vastaansa voittajan Ruotsin ja Japanin kello 17.00 alkavasta ottelusta. Silloin selviää, pelaako Suomi vielä ensi vuonna A-lohkossa.
Kommentoi aihetta...