Kiina ja Tanska pelaavat naisten pääsarjassa ensi vuoden MM-kisoissa. Tämä varmistui, kun joukkueet nappasivat kärkisijat elokuussa pelatuissa naisten IA divisioonan MM-kisoissa.

Kiinassa pelattiin elokuun lopussa panokseltaan todella merkittävä kansainvälinen jääkiekkoturnaus, kun Norja, Hollanti, Slovakia, Itävalta, Tanska ja Kiina ratkoivat naisten IA divisioonan maailmanmestaruuden.

Kaksi viimeksi mainittua nousee naisten pääsarjaan alkavalle kaudella ja tulee pelaamaan naisten MM-kisoissa keväällä 2024. Etenkin Kiina vakuutti kotimaassaan pelatussa turnauksessa, sillä joukkue nappasi viidestä pelistä viisi voittoa ja voitti koko turnauksen kirkkaasti kuuden pisteen erolla toiseksi tulleeseen Tanskaan. Kiina tulee pelaamaan naisten MM-kisoissa ensimmäistä kertaa 16 vuoteen.

Tanska puolestaan nousee lohkokakkosena takaisin pääsarjaan vain vuoden tauon jälkeen. Joukkue hävisi kriittiset ottelut sekä Itävallalle, joka oli lopulta tasapisteissä Tanskan kanssa, sekä kisat voittaneelle Kiinalle. Myös Hollanti onnistui keräämään yhdeksän pistettä, mutta Tanskalla oli kolmesta joukkueesta selvästi paras maaliero, minkä ansiosta pohjoismaalaiset nousevat takaisin pääsarjaan ja matkaavat Yhdysvalloissa pelattaviin MM-kisoihin ensi keväänä.

Sarjataulukon toisessa päässä käytiin armotonta kamppailua putoamisesta IB divisioonaan. Kun kumpikaan häntäpään joukkueista, Norja tai Slovakia, ei onnistunut voittamaan viimeisen kierroksen otteluaan, tarkoitti se, että joukkueiden aiempi keskinäinen ottelu muodostui ratkaisevaksi. Norja säilytti paikkansa IA divisioonassa voitettuaan 4-2 Slovakian, jonka tie vie nyt alempaan divisioonaan.

Ensi kaudeksi IA divisioonaan liittyvät Ranska ja Unkari, jotka putosivat pääsarjasta viime keväänä, sekä Etelä-Korea, joka voitti aiemmin pelatut IB divisioonan MM-kisat.

IA divisioonan sarjataulukko

Tanskan maaliero ratkaisi sen, että se sijoittui Itävallan edelle, vaikka Itävalta voitti maiden välisen ottelun. Se sijoittui myös Hollannin, jonka maaliero oli +1, edelle (+1). Tanskan maaliero oli +6 ja Itävallan +3.

Kiina, 15p (nousee pääsarjaa)
Tanska, 9p (nousee pääsarjaa)
Itävalta, 9p
Hollanti, 9p
Norja, 3p
Slovakia, 0p (putosi divisioonaan IB)

Joukkueet vuoden 2024 jääkiekon naisten MM-kisoissa Yhdysvalloissa

A-lohko
USA
Kanada
Suomi
Tšekki
Sveitsi

B-lohko
Ruotsi
Japani
Saksa
Kiina
Tanska