ComeOn

Nuoret Leijonat eteni tiistain ensimmäisestä puoliovälierästä jatkoon kaatamalla Slovakian Jere Lassilan upealla jatkoaikamaalilla. Muut puolivälierät pelataan myöhemmin tiistain aikana, joten Suomen välierävastus selviää vasta illan viimeisen ottelun päätteeksi. Joukkueiden ranking on kuitenkin lohkovaiheen jälkeen tiedossa, joten jo nyt voimme spekuloida sillä, kenet Suomi voi kohdata nuorten MM-kisojen välierissä.

Suomi pelaa nuorten MM-kisojen 2024 välierissä, mutta kenet joukkue saa vastaansa? MM-kisojen välieräparit määräytyvät lohkovaiheen menestyksen perusteella, joten Nuorten Leijonien tuleva välierävastustaja riippuu siitä, mitkä joukkueet etenevät tiistain muista puolivälieräotteluista jatkoon.

Pudotuspelijoukkueiden ranking määräytyy lohkovaiheen paremmuuden perusteella. Lohkovoittajat nappaavat rankingin kaksi korkeinta sijaa, lohkokakkoset kaksi seuraavaa ja niin edespäin. Eri lohkojen joukkueet laitetaan paremmuusjärjestykseen yksinkertaisesti sen perusteella, kumpi on kerännyt enemmän pisteitä omassa lohkossaan. Mikäli pisteet ovat tasan, vertaillaan joukkueita maalieron ja sitten tehtyjen maalien perusteella.

Rankingin ykkönen on USA. Mikäli tiistain muissa otteluissa suosikit pitävät pintansa ja Kanada, USA sekä Ruotsi etenevät jatkoon, saa Suomi välierien heikoiten sijoitettuna joukkueena vastaansa USA:n. Näin käy myös siinä tapauksessa, että Kanada häviää Tšekille, mutta Ruotsi ja USA voittavat omat ottelunsa. Kanadan ja Tšekin välisen ottelun voittajan Nuoret Leijonat kohtaa, mikäli USA:sta ja Ruotsista vain toinen häviää oman ottelunsa.

Mikäli kaikissa otteluissa altavastaaja etenisi voittoon, kohtaisi Nuoret Leijonat välierissä Sveitsin. Ruotsia tai Latviaa Suomi ei voi saada vastaansa välierissä.

Alta voit katsoa kaikki mahdolliset skenaariot sille, kenet Suomi voi kohdata nuorten MM-kisojen välierissä

Nuorten MM-kisojen 2024 pudotuspelijoukkueiden ranking

  1. USA (lohkon B voittaja, 11p)
  2. Ruotsi (lohkon A voittaja, 10p)
  3. Kanada (lohkon A kakkonen, 9p)
  4. Slovakia (lohkon B kakkonen, 9p)
  5. Tšekki (lohkon B kolmonen, 7p)
  6. Suomi (lohkon A kolmonen, 5p)
  7. Sveitsi (lohkon B nelonen, 3p)
  8. Latvia (lohkon A nelonen, 3p)

Mahdolliset välieräparit nuorten MM-kisoissa

Suomi, Kanada, USA ja Ruotsi voittavat puolivälieränsä
USA – Suomi, Ruotsi – Kanada

Suomi, Kanada, USA ja Sveitsi voittavat puolivälieränsä
USA – Sveitsi, Kanada – Suomi

Suomi, Kanada, Latvia ja Ruotsi voittavat puolivälieränsä
Ruotsi – Latvia, Kanada – Suomi

Suomi, Tšekki, USA ja Ruotsi voittavat puolivälieränsä
USA – Suomi, Ruotsi – Tšekki

Suomi, Kanada, Latvia ja Sveitsi voittavat puolivälieränsä
Kanada – Latvia, Suomi – Sveitsi

Suomi, Tšekki, USA ja Sveitsi voittavat puolivälieränsä
USA – Sveitsi, Tšekki – Suomi

Suomi, Tšekki, Latvia ja Ruotsi voittavat puolivälieränsä
Ruotsi – Latvia, Tšekki – Suomi

Suomi, Tšekki, Latvia ja Sveitsi voittavat puolivälieränsä
Tšekki – Latvia, Suomi – Sveitsi


Anaheim Ducks - Columbus Blue Jackets
Arizona Coyotes - Toronto Maple Leafs