Itävalta voitti Unkarin maanantai-iltana rangaistuslaukauskilpailun päätteeksi 2-1 ja varmisti paikkansa ensi vuoden MM-kisoissa. Unkarin matka sen sijaan tie sarjaporrasta alemmas.
Nokia Arenalla pelattiin maananntai-iltana yksi jääkiekon MM-kisojen 2023 tärkeimmistä otteluista, kun Itävalta ja Unkari iskivät yhteen ottelussa, jonka häviäjä joutuisi jättämään kansainvälisen pääsarjan taakseen tämän vuoden MM-kisojen jälkeen.
Unkari nappasi johdon aikaisessa vaiheessa, kun Istvan Sofron avasi ottelun maalihanat kahdeksan minuutin pelin jälkeen. Itävalta tuli tasoihin Marco Rossin turnauksen ensimmäisellä maalilla muutamaan minuuttia myöhemmin, mutta Sofronin illan toinen vain hetki ennen avauserän päättymistä vei Unkarin uudestaan johtoon.
Toisen erän alussa Milan Horvath lisäsi Unkarin johdon kahteen ja kaikki näytti jo hyvältä täksi kaudeksi pääsarjaan nousseen joukkueen osalta. Steven Strong toi Itävallan kuitenkin maalin päähän vain kahta minuuttia myöhemmin. Toisen erän lopussa Balazs Sebokin jäähy kostautui, kun Lukas Haudum toi Itävallan tasoihin ylivoimamaalilla.
Kolmannessa erässä Itävalta otti komennon, mutta ei onnistunut maalinteossa, ja ratkaisua lähdettiin hakemaan jatkoajalta. Kolmella kolmea vastaan Unkari loi paremmat maalipaikat, mutta Itävallan kokenut puolustaja Dominique Heinrich ehti kahdesti tökkäämään kiekon pois jo lähes varmalta maalilta näyttäneestä paikasta.
Ja jotta tarinankaari olisi täydellinen, sama mies nousi ratkaisijaksi rangaistuslaukauskilpailussa. Kun ensimmäisellä neljällä parilla Itävalta osui kertaalleen, eikä Unkari tehnyt maaliakaan, pääsi Heinrich viidentenä laukojana hakemaan ratkaisua. Terävä rannelaukaus upposi Unkarin maalin yläkulmaan ja itävaltalaisten juhlat alkoivat. Unkarille tulos oli sen sijaan armoton pettymys.
Jo sunnuntaina oli varmistunut, että Slovenia on toinen joukkue, joka putoaa ensi kaudeksi B-sarjaan. Pääsarjan MM-kisoihin nousevat vuodeksi 2024 uusina joukkueina Iso-Britannia ja Puola.
Urheilutoimittaja
juuso@sportnyhet.com
Kommentoi aihetta...