Kauden toinen EHT-turnaus, Channel One Cup, pelataan tällä viikolla. Suomi avaa oman turnauksensa torstaina Tšekkiä vastaan.
Kauden 2021–2022 toinen EHT-turnaus pelataan tällä viikolla keskiviikon ja sunnuntaina välisenä aikana. Venäjän EHT-turnaus, eli Channel One Cup, pelataan normaalisti täysin Venäjällä, mutta tänä vuonna Tšekki ja Suomi pelaavat poikkeuksellisesti keskinäisen pelinsä Prahassa torstaina.
Suomen joukkue kauden toiseen EHT-turnaukseen ei ole aivan yhtä nimivahva kuin Karjala-turnauksessa, mutta kokoonpanosta löytyy silti paljon mielenkiintoisia nimiä. Mielenkiintoisin on paluun maajoukkueeseen tekevä Leo Komarov, joka päätti oman NHL-uransa aiemmin tänä syksynä. Eurooppaan paluusta huolimatta Komarov on varmasti varteenotettava ehdokas Leijonien olympia-, tai ainakin MM-joukkueeseen.
Muita kokeneita leijonapelureita joukkueessa ovat muun muassa kaksissa olympialaisissa pelannut Juuso Hietanen, maailmanmestarit Sakari Manninen ja Juhani Tyrväinen sekä niin ikään NHL-kaukaloita kolunnut Markus Granlund.
Kokemuksen lisäksi Channel One Cupissa nähdään paljon myös tuoretta verta, sillä Leijonien joukkueessa on peräti yhdeksän maajoukkueen ensikertalaista. Ensimmäistä kertaa leijonanutun vetävät päälleen Niilo Halonen, Christian Heljanko, Arttu Pelli, Peetro Seppälä, Markus Nenonen, Kalle Kossila, Anton Levtchi, Waltteri Merelä ja Juuso Pärssinen.
Channel One Cup on tärkeä etappi matkalla kohti Pekingin olympialaisia ja kevään Suomessa pelattavia MM-kisoja. Tuloksia tärkeämpää onkin antaa näytönpaikkoja potentiaalisille pelaajille ja nähdä, kuinka he suoriutuvat maajoukkueessa.
Myös Kanada mukana
Tänä vuonna myös Kanada osallistuu poikkeuksellisesta Channel One Cupiin, mikä tuo ehdottomasti lisäväriä ja -jännitystä kentille. Kanadaa vastaan pääsee harvoin pelaamaan arvokisojen ulkopuolella, eikä yhdelläkään pelaajalle ole varmasti vaikeuksia syttyä otteluun lajihistorian parasta maata vastaan. Suomi kohtaa Kanadan jo kymmeneltä lauantaiaamuna Suomen aikaa.
Kanadan mukanaolo vaikuttaa myös turnauksen otteluohjelmaa, sillä viiden joukkueen mukanaolon vuoksi kaikki maat eivät kohtaa toisiaan. Esimerkiksi Suomen ja Ruotsin välinen ottelu jää tällä kertaa kokonaan pelaamatta.
Channel One Cup otteluohjelma:
Ke 15.12. klo 17.30 Venäjä – Kanada
To 16.12. klo 17.30 Venäjä – Ruotsi
To 16.12. klo 19.00 Tšekki – Suomi (ottelu pelataan Prahassa)
Pe 17.12. klo 14.00 Kanada – Ruotsi
La 18.12. klo 10.00 Suomi – Kanada
La 18.12. klo 14.30 Tšekki – Venäjä
Su 19.12. klo 10.00 Tšekki – Ruotsi
Su 19.12. klo 14.30 Venäjä – Suomi
Urheilutoimittaja
juuso@sportnyhet.com
Kommentoi aihetta...