Suomi hävisi Pekingin olympialaisten naisten jääkiekkoturnauksen ensimmäisen ottelunsa USA:lle 2–5. Joukkueiden välisestä paremmuudesta ei ollut minkäänlaista epäselvyyttä, sillä Yhdysvallat vei ottelua lähes miten tahtoi. Ottelusta kertoo paljon se, että vaikka Suomi päästi viisi maalia, oli joukkueen paras pelaaja silti maalivahti Anni Keisala, joka pysäytti yhteensä 47 laukausta.

Suomi aloitti terävästi, mutta ei pysynyt pitkään USA:n vauhdissa

Ensimmäinen erä oli kuin koko ottelu pienoiskoossa. USA voitti laukaukset 14–5 ja vei peliä muutenkin suurimman osan erästä. Suomen paikat olivat harvassa, ja silloin kun Yhdysvaltojen maalille päästiin, ei viimeistelyssä oltu riittävän teräviä, jotta pelissä oltaisiin pysytty mukana.

Erän puolivälissä Yhdysvallat kokivat pahan takaiskun, kun joukkueen hyökkääjä Brianna Decker loukkaantui vakavasti. Decker taisteli kiekosta Suomen Ronja Savolaisen kanssa USA:n maalin takana, kun kaksikon jalat sotkeentuivat yhteen sillä seurauksella, että Savolainen kaatui Deckerin vasemman jalan päälle.

Amerikkalaista hoivattiin jään pinnassa pitkään, ja lopulta Decker jouduttiin kiidättämään paareilla pois jäältä.

USA kuitenkin piti päänsä kylmänä ja avasi ottelun maalihanat heti pelin jatkuttua. Joukkue sai Noora Tuluksen harhasyötön jälkeen painettua pelin Suomen päätyyn ja hyökkäämään sekasortoista Suomen puolustusta vastaan. Merkkausvirhe johti siihen, että Amanda Kessel pääsi ajamaan vapaasti Suomen maalille maalintekoon.

Hetkeä myöhemmin Suomi sai siihenastisen ottelunsa parhaan maalipaikan. Michelle Karvinen tarjoili upean poikittaissyötön Susanna Tapanille, mutta KRS Vanke Raysin pelaaja ei onnistunut ohjaamaan kiekkoa kohti USA:n maalia.

Tilanteen jälkeen Petra Nieminen otti ottelun ensimmäisen jäähyn ja Yhdysvallat pääsi ylivoimalle. Joukkue ei jättänyt tilaisuuttaan käyttämättä. Kelly Pannek hajotti Suomen nelikon pelaamalla hienon poikkikentän syötön Alex Carpenterille, jolla ei ollut vaikeuksia viimeistellä USA:n toista maalia.

Pari minuuttia myöhemmin Suomi pääsi kokeilemaan turnauksen ensimmäistä ylivoimaansa. Naisleijonat eivät kuitenkaan missään kohtaa saaneet painettua kunnon pakkopeliä USA:n päätyyn, ja ylivoima päättyi tuloksettomana.

Myös USA pääsi erän aikana vielä kertaalleen ylivoimalle, mutta Suomen nelikko ja Suomen maalilla pelannut Keisala kestivät.

USA ratkaisi ottelun toisessa erässä

Ottelun toinen erä olikin sitten täyttä USA:n näytöstä. Joukkue voitti erän laukaukset 19–2 ja teki kuin vain ihmeen kaupalla vain kaksi maalia. Ensimmäisessä erässä Suomi pysyi vielä hyvin ottelun vauhdissa mukana, mutta toisessa erässä jäällä ei ollut kuin yksi joukkue.

Suomen painajainen oli Kendall Coyne Schofield, joka iski erän molemmat maalit vain minuutin ja neljän sekunnin sisään.

USA:lla oli erän alussa pitkä paine Suomen päädyssä, jota Naisleijonat eivät päässeet purkamaan. Maali syntyi, kun Suomi lähti pitkän ja raskaan vaihdon jälkeen vaihtamaan ja Coyne Schofieldille jäi liikaa tilaa kaukalon laidalla. Kokenut hyökkääjä käytti taitavasti Nelli Laitisen jalkoja maskina ja ohitti Keisalan tarkalla laukauksella alakulmaan.

Hetken kuluttua sama nainen lisäsi Yhdysvaltojen johdon jo neljään. USA voitti aloituksen Suomen puolustuspäässä sata-nolla ja Savannah Harmon pääsi laukomaan siniviivalta. Coyne Schofield oli mailoineen vedon tiellä ja ohjasi kiekon voimattoman Keisalan selän taakse.

Maalin jälkeen USA sai todella hyvän otteen pelistä, ja vain Keisalan hyvät torjunnat pitivät lukemat Suomen kannalta jossain määrin siedettävinä. Pyörityksen päätteeksi Tanja Niskanen joutui vielä rikkomaan ja USA päästi hakemaan lisämaaleja ylivoimalla. Kiekko pysyi lähes koko kaksiminuuttisen Suomen päädyssä ilman katkoja, mutta vaarallisimmilta maalintekosektoreilta Suomi onnistui USA:n pitämään poissa.

Erästä kertoo kaiken olennaisen se, että Suomi sai ensimmäisen laukauksensa viisi minuuttia ennen loppua, kun Nieminen nousi siniviivan yli ja lähetti kiekon lämärillä suoraan Maddie Rooneyn räpylään.

Kolmannessa erässä Tapanin kaksi maalia ja ”haamuminuutit”

Kolmannessa erässä ottelu tasoittui vähän, mutta USA oli kahdesta joukkueesta silti monin verroin parempi. Yhdysvallat voitti laukaukset 19–5, mutta erän maalit menivät silti Suomelle 2–1. Tapanin kaksi maalia olivat vain symboliikkaa, niin vahvasti USA oli koko ajan kontrollissa.

USA päästi heti erän alussa ylivoimalle, kun Karvinen otti itselleen koukkaamisesta kaksiminuuttisen. Yhdysvallat kävikin ylivoimalla lähellä maalintekoa, mutta Keisala kesti upeasti. Jäähy kuitenkin loppui ennen aikojaan Rooneyn ottamaan kahden minuutin jäähyyn pelin viivyttämisestä.

Suomelle jäi Karvisen jäähyn jälkeen noin 40 sekuntia ylivoima-aikaa, ja Naisleijonat käyttivät tilaisuutensa hienosti. Joukkue sai taisteltua kiekon itselleen USA:n kenttäpäädyssä ja kiekko pelattiin siniviivalle Tapanille, joka lähetti terävän rannelaukauksen Yhdysvaltojen maalin yläkulmaan.

Viisi minuuttia myöhemmin USA kuitenkin kuittasi Suomen kavennuksen. Carpenter teki ottelun toisensa Kesselin ja Abby Roquen upeasta esityöstä. KRS Vanke Raysin hyökkääjä pääsi viimeistelemään vapaasti maalin edestä, eikä Keisalalla ollut mitään mahdollisuuksia.

Ottelun lopussa Suomi kuitenkin vielä osoitti, että joukkueen ylivoima on ainakin kunnossa. Hannah Brandt lähti kahden minuutin istunnolle, ja Tapani rankaisi toistamiseen vajaalla pelannutta USA:ta.

Maali oli sikäli todella erikoinen, että Tapani viimeisteli maalin yli kaksi minuuttia ennen erän loppua, mutta maalia ei livetilanteessa huomattu. Tämän jälkeen erän aikana ei enää pelikatkoja nähty, joten tuomareilla ei ollut mahdollisuutta käydä maalia tarkistamassa.

Ottelu pelattiin loppuun, ja USA näytti jo voittaneen ottelun 1–5, kunnes tuomarit kävivät päätössummerin jälkeen maalitilanteen tarkastamassa. Laukaus tuomittiin maaliksi, ja pelaajat komennettiin takaisin kaukaloon. Kelloa kelattiin takaisinpäin noin kaksi ja puoli minuuttia, ja ottelun viimeiset minuutit pelattiin uudestaan.

Suomi yritti ottelun lopussa vielä hakea tasoitusta ilman maalivahtia, mutta ilman merkittävää tulosta.