ComeOn

Kuva: Bildbyrån

Suomen naarasleijonat sijoittuivat naisten jääkiekon MM-kisoissa kolmanneksi. Pronssiottelu Sveitsiä vastaan käynnistyi tiistaina 22.30 Suomen aikaan ja päättyi lopulta Suomen 3–1-voittoon.

Naisten MM-jääkiekkoturnaus jatkoi nopeaa tahtiaan. Vasta edellisyönä Suomi hävisi 3–0 Yhdysvalloille ja Sveitsi 4–0 Kanadalle, eivätkä pronssista mitelleet joukkueet saaneet näin ollen levätä edes yhtä kokonaista vuorokautta.

Odotusarvot otteluun olivat selkeät. Lohkovaiheessa Suomi päihitti Sveitsin jo kertaalleen lukemin 6–0.

IIHF:n rankingissa Suomi on maailman kolmanneksi ja Sveitsi maailman viidenneksi paras joukkue.

Ensimmäinen erä

Suomi aloiti ensimmäisen erän vahvasti. Ottelun avausmaali nähtiin jo ajassa 01.39, kun Tanja Niskanen pääsi lyömään kiekon sisään pömpeliin. Jälleen salama-alku Suomelle!

Ensimmäinen erä oli ylipäätään pääasiassa Suomen hallintaa. Erän jälkimmäisellä puoliskolla Sveitsi pääsi kuitenkin tasaamaan laukaustilastoja. Laukaukset menivät Suomelle 12–9. Jäähyjä ei nähty ainuttakaan.

Toinen erä

Toisessa erässä tulikin sitten enemmän tilastomerkintöjä. Ensimmäinen niistä nähtiin, kun Ella Viitasuo maalasi heti erän alkuun ajassa 20.54.

Sveitsi onnistui kuitenkin nopeasti kaventamaan. Ajassa 23.35 Lara Stalder pääsi valamaan uskoa joukkueeseensa toimittamalla kiekon Anni Keisalan selän taakse. Seuraavaksi jännitettiinkin sitten sitä, pääsisikö Sveitsi vielä isomminkin pelistä jyvälle. Mahdollisuus tähän tuli, kun ajassa 27.36 Emilia Vesa sai kampitusrangaistuksen. Suomi onnistui kuitenkin jatkamaan koko turnauksen läpi kestänyttä täydellistä alivoimapelaamistaan.

Sveitsin valmennusjohtokaan ei juuri auttanut joukkueen pronssihaaveita, vaan Sveitsi otti kaksi kertaa peräkkäin rangaistuksen liian monesta pelaajasta jäällä. Nämä rangaistukset tulivat ajoissa 32.42 ja 38.09, ja niitä lähti molemmilla kerroilla kärsimään Rahel Enzler. Jälkimmäisellä näistä ylivoimista Petra Nieminen pääsi saman tien viimeistelemään Suomen 3–1-maalin ajassa 38.13.

Erän laukaukset jakautuivat tällä kertaa entistäkin selvemmin Suomelle: 14–5.

Kolmas erä

Kolmannessa erässä nähtiin jo melko lannistuneenkin oloinen Sveitsi, eikä Suomikaan liiemmin enää ehtinyt laatupaikoille.

Korkeaa mailaa käyttänyt Stefanie Wetli kävi kääntymässä jäähyaitiossa ajassa 40.56, ja Laura Zimmerman löi viimeisen naulan Sveitsin arkkuun estämisrangaistuksellaan ajassa 56.30.

Kolmannessa erässä Suomi vei kolmatta kertaa laukaukset nimiinsä lukemin 6–5, mutta maaleja ei enää nähty.

Yhteenveto

Onnittelut Suomen naarasleijonille pronssista!

Vaikka kolmas sija onkin Suomelle täysin ansaittu, ovat erot kultamitalipelissä pelaaviin Kanadaan ja Yhdysvaltoihin verrattuna tässä turnauksessa selvät.

Suomi onnistui pysymään kaikissa voittamissaan peleissä niskan päällä, kun taas Kanadan ja Yhdysvaltojen kanssa pelattiin kuin jatkuvalla alivoimalla konsanaan. Ainoa isompi poikkeus tähän oli turnauksen avausottelun ensimmäinen, lukemin 2–0 voitettu erä Kanadaa vastaan.

Tämä turnaus todisti juuri sen, mitä lopputuloskin kertoo: Suomi on tällä hetkellä naisten jääkiekossa maailman kolmanneksi paras maa!

Toisin kuin edelliskisoissa, tällä kertaa ei jäänyt mitään jossiteltavaa.


IFK Helsinki - KalPa