Velobet

Suomen kisajoukkueessa Tanskan MM-kisoissa on 23 pelaaja, jotka ovat ponnistaneen arvokisoihin 18 eri kasvattajaseurasta. Kolme seuraa on kasvattanut Naisleijonien MM-joukkueeseen kaksi ja yksi jopa kolme pelaajaa.

Suomen naisten maajoukkue pelaa tällä hetkellä jääkiekon MM-kisoissa Tanskassa. Naisleijonien lohkovaihe on käynnistynyt hankalasti kahdella tappiolla. Huoleen ei ole kuitenkaan syytä, sillä vastassa ovat olleet turnauksen kaksi ylivoimaisesti suurinta mestarisuosikkia Kanadan ja USA:n muodossa. Kahdessa seuraavassa ottelussaan Suomi kohtaa Japanin tänään klo 16:00 ja Sveitsin huomenna klo 17:00.

MM-kisojen pudotuspelit alkavat tämän viikon torstaina. Suomi on varmasti mukana puolivälierissä, mutta vastus selviää vasta lohkojen lopullisten sijoitusten selvittyä.

Naisleijonien kenties näkyvin pelaaja turnauksessa tähän asti on ollut Julia Liikala, joka on ainoana Suomen pelaajana ollut mukana Naisleijonien turnauksen molemmissa maaleissa. 21-vuotias hyökkääjä on joukkueen ainoa S-Kiekon kasvatti.

Eniten pelaajia Naisleijonien MM-joukkueeseen on kasvattanut Lohjan Kisaveikot, jonka kasvatteja on Tanskan MM-kisoissa mukana jopa kolme kappaletta. Niin Suomen ykkösmaalivahti Anni Keisala, kolmosmaalivahti Jenna Silvonen kuin suomikiekkoilun suurimpiin lupauksiin kuuluva Nelli Laitinenkin ovat LoKV:n kasvatteja.

Kaksi pelaajaa Tanskan MM-jäille ovat puolestaan kasvattaneet Helsingin Kojootit, Tappara ja Riihimäen Kiekko-Nikkarit. Kojooteista maajoukkueeseen ovat nousseet Emmi Rakkolainen sekä Viivi Vainikka, Tapparasta Petra Nieminen sekä Pohjois-Amerikan ammattilaissarjaan ensi kaudeksi siirtyvä Meeri Räisänen ja Nikkareista Kiira Yrjänen sekä Sanni Rantala.

Yhden pelaajan arvokisajoukkueeseen on kasvattanut yhteensä 14 seuraa.

Tämä vuoden kisajoukkueen pelaajilta löytyy siis hyvin monenlaisia taustoja, eikä yhtä selkeää junioripolkua ole havaittavissa. Suurin osa maajoukkueen pelaajista on kuitenkin ponnistanut MM-kisoihin jonkin hieman pienemmän seuran kasvattina.

Naisten Liigassa pelaavien seurojen junioreja on MM-joukkueessa vain yksi, kasvattiseurassaan KalPassa edelleen pelaava Elisa Holopainen. SM-liigan resursseilla operoivien seurojen junioripolun on puolestaan Holopaisen lisäksi käynyt läpi viisi pelaajaa.

Yhtä selvää junioripolkua ei naispelaajilla näytä tällä hetkellä Suomessa olevan. Toisin on miesten puolella. Pari viikkoa takaperin pelatuissa alle 20-vuotiaiden poikien MM-kisoissa, esimerkiksi, 25 pelaajasta jopa 16 oli jonkin SM-liigaseuran kasvatteja.

Asiaa voinee katsoa kahdella tavalla. Toisaalta näyttää siltä, ettei tyttökiekkoiluun panosteta vieläkään tarpeeksi Suomen suurimmissa seuroissa. Tämä vaikuttaa väistämättä Naisleijonien mahdollisuuksiin kuroa kiinni Kanadan ja USA:n luomaa etumatkaa.

Toisaalta tyttökiekkoilussa näytetään tehtävän upeaa työtä laaja-alaisesti ympäri Suomen ja monella pienemmälläkin paikkakunnalla. Tämä on ehdottomasti suomalaisen jääkiekkokulttuurin rikkautta ja upea asia koko lajille. Eläköön pienten seurojen pyyteetön juniorityö!

MM-kisoihin valittujen Naisleijonien kasvattajaseurat

Pelaaja Seura kaudella 2022-23 Kasvattajaseura
Anni Keisala HV71 LoKV
Elisa Holopainen KalPa KalPa
Ella Viitasuo HV71 Pelicans
Emilia Vesa HIFK HJK
Emmi Rakkolainen Kiekko-Espoo Kojootit
Jenna Silvonen Kiekko-Espoo LoKV
Jenni Hiirikoski Luleå HF LeKi
Jenniina Nylund St. Cloud State Univ. Jeppis hockey
Julia Liikala HIFK S-Kiekko
Kiira Yrjänen HV71 Nikkarit
Krista Parkkonen Univ. of Vermont SaiPa
Meeri Räisänen Connecticut Whale (PHF) Tappara
Michelle Karvinen Frölunda HC Rødovre SIK
Nelli Laitinen Univ. of Minnesota LoKV
Noora Tulus Luleå HF Kiekko-Vantaa
Petra Nieminen Luleå HF Tappara
Ronja Savolainen Luleå HF Itä-Helsingin Kiekko
Sanni Rantala KalPa Nikkarit
Sanni Vanhanen HIFK HC Nokia
Sini Karjalainen Univ. of Vermont Posion Pyrintö
Sofianna Sundelin Team Kuortane Ässät
Susanna Tapani Luleå HF Laitilan Jyske
Viivi Vainikka Luleå HF Kojootit

Colorado Avalanche - Montreal Canadiens
Arizona Coyotes - Columbus Blue Jackets