Jääkiekon U18 MM-kisat on vuosittain pelattava arvoturnaus. Poikien U18 MM-kisat pelataan yleensä loppukeväästä, juuri ennen miesten MM-kisoja, kun taas tyttöjen U18 MM-kisat pelataan heti vuodenvaihteen ja nuorten MM-kisojen jälkeen. Kyseessä on maailman suurin alle 18-vuotiaiden jääkiekkoilijoiden kansainvälinen turnaus.
Pokien turnaus on pelattu vuodesta 1999 lähtien. Nykyään turnaukseen osallistuu kymmenen maata, ja se on monelle pelaajalle uran ensimmäinen kansainvälinen arvoturnaus. Kisoihin osallistuvatkin käytännössä kaikki ikäluokkansa huiput, ja se on nuorille pelaajille tärkein yksittäinen tapahtuma tulevan kesän NHL:n varaustilaisuutta silmällä pitäen. U18 MM-kisat onkin loistava paikka nähdä tulevaisuuden huippupelaajat tositoimissa ensimmäistä kertaa – ja yrittää esimerkiksi itse arvioida, kenestä tulee oman pelipaikkansa paras maailmassa. Tyttöjen U18-kisat puolestaan pelattiin ensimmäistä kertaa vuonna 2008. Nykyisin turnaukseen osallistuu kahdeksan maata.
Vuonna 2025 poikien U18 MM-kisat pelataan USA:ssa 23. huhtikuuta – 3. toukokuuta. Tyttöjen U18 MM-kisat 2025 puolestaan pelataan Suomessa 4.–12. tammikuuta.
Jääkiekon U18 MM-kisat: uutiset
Ruotsille U18 MM-pronssia – iski neljä maalia kymmeneen minuuttiin
Ailahtelevan turnauksen pelannut Ruotsi sai lopulta palkinnoksi mitalin vuoden 2024 jääkiekon U18 MM-kisoista. Myös pronssiottelusta Slovakiaa muodostui odotettua vaikeampi, mutta mahtava maalivahtipeli ja kolmannen erän [...]
Kanada kaatoi Ruotsin käsittämättömässä ottelussa
Ruotsin joukkueen unelma kultamitalista U18-poikien MM-kisoissa 2024 on ohi. Ruotsi hävisi lauantain välieräottelun Kanadaa vastaan 5-4 upeasta taistelusta huolimatta. Kanada johti ottelua kahdesti neljällä maalilla, [...]
USA murskasi Slovakian U18 MM-kisojen välierässä
Varhain lauantaina iltapäivällä USA kohtasi Slovakian vuoden 2024 jääkiekon U18 MM-kisojen ensimmäisessä välieräottelussa. Yhdysvallat nappasi paikan sunnuntain finaalissa murskalukemin. Kun USA ja Slovakia kohtasivat tämän [...]
Vain neljä parasta jäljellä – näin pelataan U18 MM-kisojen 2024 välierät
Jääkiekon U18 MM-kisojen 2024 välierät pelataan lauantaina Espoossa. Ensimmäisessä välierässä kohtaavat USA ja Slovakia, jälkimmäisessä taas vastakkain ovat Kanada ja Ruotsi. USA eteni ensimmäisenä joukkueena [...]
Ruotsi hyydytti Pikkuleijonien tähdet ja eteni MM-välieriin
Ruotsi voitti Suomen jääkiekon U18 MM-kisojen puolivälierässä Espoossa torstaina ja pudotti Pikkuleijonat ulos kotikisoistaan. Ottelu oli äärimmäisen tasainen ja ratkesi lopulta Ruotsin maalivahdin Love Härenstamin [...]
Pikkuleijonien kärkiyksilöiltä odotetaan onnistumisia Ruotsia vastaan – millaisia pelaajia he ovat?
Kun Pikkuleijonat kohtaa torstaina klo 17:00 Ruotsin U18 MM-kisojen puolivälierissä, kohdistuvat katseet erityisesti joukkueen ykkösketjuun. Mutta millaisia pelaajia Konsta Helenius, Emil Hemming, Joona Saarelainen, Aron [...]
🏒 Kuinka jääkiekon U18 MM-kisat pelataan?
Tyttöjen U18 MM-kisat
Jääkiekon tyttöjen alle 18-vuotiaiden MM-kisoihin osallistuu kahdeksan maata, jotka jaetaan kahteen neljän joukkueen lohkoon. Joukkueet kohtaavat toisensa kertaalleen, minkä jälkeen kaikki joukkueet etenevät puolivälieriin. Lohkovaiheen ottelujen tuloksille on kuitenkin merkitystä, sillä sijoitus lohkossa määrittää sen, kenet kukin joukkue kohtaa puolivälierissä.
Nykyinen turnausformaatti oli ensimmäistä kertaa käytössä vuoden 2024 MM-kisoissa. Tämän muutoksen myötä turnauksessa nähdään kaksi tasaisesti jaettua lohkoa, joissa kaikilla joukkueilla on yhtäläiset mahdollisuudet edetä mitalipeleihin.
Aiemmin käytössä oli muun muassa naisten arvokisoista tuttu formaatti, jossa kaikki A-lohkon joukkueet etenivät pudotuspeleihin yhdessä B-lohkon parhaiden kanssa. Kaksi A-lohkon parasta eteni suoraan välieriin, kun taas kaksi A-lohkon viimeistä joukkuetta pelasi puolivälierissä yhdessä B-lohkon kahden parhaan joukkueen kanssa.
U18-tyttöjen MM-kisojen kaksi heikointa joukkuetta joutuvat pelaamaan keskenään putoamiskarsinnassa, jonka häviäjä putoaa seuraavaksi kaudeksi alle 18-vuotiaiden tyttöjen I divisioonaan.
Joukkueet vuoden 2025 tyttöjen U18 MM-kisoissa
- 🇫🇮 Suomi
Japani
- 🇨🇦 Kanada
- 🇸🇪 Ruotsi
- 🇸🇰 Slovakia
- 🇨🇭 Sveitsi
- 🇨🇿 Tšekki
- 🇺🇸 USA
Poikien U18 MM-kisat
Alle 18-vuotiaiden poikien MM-kisoihin osallistuu kymmenen maata, jotka jaetaan kahteen viiden joukkueen lohkoon. Kummankin lohkon neljä parasta jatkaa puolivälieriin, joiden voittajat puolestaan etenevät turnauksen mitalipeleihin. Joukkueet voivat välieristä eteenpäin kohdata jälleen oman alkulohkonsa joukkueita.
Lohkojumbot pelaavat keskenään putoamiskarsinnan, jonka häviäjä putoaa seuraavaksi vuodeksi alle 18-vuotiaiden poikien I divisioonaan. Tilalle nousee saman vuoden I divisioonan MM-kisojen voittaja.
Joukkueet vuoden 2025 poikien U18 MM-kisoissa
- 🇫🇮 Suomi
- 🇨🇦 Kanada
- 🇱🇻 Latvia
Norja
- 🇸🇪 Ruotsi
- 🇩🇪 Saksa
- 🇸🇰 Slovakia
Sveitsi
- 🇨🇿 Tšekki
- 🇺🇸 USA
Venäjä ja Valko-Venäjä suljettiin pois kaikesta kansainvälisestä jääkiekkotoiminnasta sen jälkeen, kun Venäjä aloitti Valko-Venäjän tukemana laajamittaisen hyökkäyssodan Ukrainaa kohtaa helmikuussa 2022. Täten kumpikaan maa ei saa osallistua myöskään jääkiekon alle 18-vuotiaiden MM-kisoihin. Vuoden 2022 poikien U18 MM-kisat pelattiin siksi vajaalla joukkuemäärällä, mutta vuodeksi 2023 maiden tilalle nostettiin kaksi maata I divisioonasta.
📣 Vuoden 2025 jääkiekon U18 MM-kisat
Poikien U18 MM-kisat 2025
Vuonna 2025 poikien U18 MM-kisat pelataan 23. huhtikuuta – 3. toukokuuta. Tämänkertainen turnaus järjestetään USA:ssa, missä ottelupaikkakuntina toimivat Frisco ja Allen.
Turnauksen lohkovaihe pelataan kahdessa alkulohkossa. Kummassakin lohkossa on viisi joukkuetta, jotka kohtaavat toisensa kertaalleen. Molempien lohkojen neljä parasta etenee pudotuspeleihin. Lohkovaihe käynnistyy kisojen avauspäivänä 23. huhtikuuta ja päättyy 28. huhtikuuta.
Pudotuspelit alkavat vappuaattone 30. huhtikuuta puolivälierillä. Puolivälierissä joukkueet kohtaavat toisen lohkon joukkueet käännetyssä järjestyksessä. A-lohkon voittaja kohtaa B-lohkon neljännen, A-lohkon kakkonen B-lohkon kolmannen, A-lohkon kolmonen B-lohkon kakkosen ja A-lohkon nelonen B-lohkon voittajan. Voittajat etenevät välieriin, jotka pelataan 4. toukokuuta. Turnauksen finaali pelataan 4. toukokuuta.
Ajat Suomen ajassa.
30.4. klo 20:00 Puolivälierä 1
30.4. klo 22:00 Puolivälierä 2
1.5. klo 00:00 Puolivälierä 3
1.5. klo 03:00 Puolivälierä 3
3.5. klo 00:00 Välierä 1
3.5. klo 03:00 Välierä 2
4.5. klo 00:00 pronssiottelu
4.5. klo 03:00 finaali
Alkulohkojen jumboiksi jääneet joukkueet joutuvat putoamiskarsintaan, jossa ne pelaavat toisiaan vastaan kerrasta poikki -periaatteella pelattavan ottelun, jonka häviäjä putoaa seuraavaksi kaudeksi alempaan divisioonaan. Putoamiskarsinta pelattiin vuonna 2024 ensimmäistä kertaa kerrasta poikki. Aiemmin se pelattiin paras kolmesta -periaatteella pelattavana ottelusarjana.
1.5. klo 04:00 Putoamiskarsintaottelu
Pokien U18 MM-kisojen otteluohjelma




Poikien U18 MM-kisojen lohkojako
Poikien U18 MM-kisat lohko A





Poikien U18 MM-kisat lohko B





Tyttöjen U18 MM-kisat 2025
Jääkiekon tyttöjen U18 MM-kisat pelataan tänä vuonna Suomessa, Vantaalla.
Tyttöjen U18 MM-kisat pyörähtävät käyntiin lauantaina 4. tammikuuta, jolloin on vuorossa lohkovaiheen ensimmäiset ottelut. Joukkueet on jaettu kahteen neljän joukkueen lohkoon. Suomi pelaa A-lohkossa, jonka muut joukkueet ovat Japani, Ruotsi ja USA. B-lohkossa taas pelaavat Kanada, Tšekki, Slovakia ja Sveitsi.
U18-tyttöjen MM-kisojen lohkovaihe kestää 7. tammikuuta asti. Tämän jälkeen on vuorossa turnauksen ainoa välipäivä, jonka jälkeen vuorossa ovat kaikki neljä puolivälierää. Välierät ovat vuorossa 11. tammikuuta, kuten myös sijoitusottelu turnauksen seitsemännestä sijasta kahden heikoimman puolivälierissä pudonneen joukkueen kesken. Hävinnyt joukkue putoaa ensi kaudeksi U18-tyttöjen kansainväliseen IA-divisioonaan. Turnauksen mitalipelit ja kahden paremman puolivälierissä pudonneen joukkueen välillä pelattava sijoitusottelu viidennestä sijasta pelataan sunnuntaina 12. tammikuuta.
U18-tyttöjen MM-kisojen pudotuspelit:
9.1. klo 10:00 Puolivälierä 1
9.1. klo 13:30 Puolivälierä 2
9.1 klo 17:00 Puolivälierä 3
9.1 klo 20:30 Puolivälierä 4
11.1. klo 11:30 Sijoitusottelu seitsemännestä sijasta
11.1. klo 15:00 Välierä 1
11.1. klo 18:30 Välierä 2
12.1. klo 15:00 Sijoitusottelu viidennestä sijasta
12.1. klo 19:00 Pronssiottelu
15.1. klo 20:00 Finaali
Tyttöjen U18 MM-kisojen otteluohjelma






Tyttöjen U18 MM-kisojen lohkojako
Tyttöjen U18 MM-kisat lohko A




Tyttöjen U18 MM-kisat lohko B




Suomi jääkiekon poikien U18 MM-kisoissa
Suomi on yksi maailman menestyneimpiä maita jääkiekon alle 18-vuotiaiden poikien MM-kisoissa – hieman yllättäen jopa menestyneempi kuin aikuisten tai nuorten MM-kisoissa. Pikkuleijonat on historian kolmanneksi eniten mitaleita kerännyt joukkue yhdessä Venäjän kanssa, ja kolmanneksi eniten U18 maailmanmestaruuksia voittanut joukkue. Suomella oli jopa vuoteen 2024 asti yhtä paljon kultamitaleita ja enemmän kokonaismitaleita kuin Kanadalla, mutta Kanada painoi vuoden 2024 ohi maratontaulukossa.
Suomi voitti maailmanmestaruuden heti historian ensimmäisissä jääkiekon U18 MM-kisoissa vuonna 1999. Pikkuleijonat toisti tempun vuotta myöhemmin, minkä jälkeen seuraavaa kultaa jouduttiin odottamaan vuoteen 2016 asti. Tämän jälkeen maailmanmestaruus on tarttunut haaviin vielä vuonna 2018. Yhteensä Suomella on neljä kultaa, kolme hopeaa ja viisi pronssia.
U18 MM-kisat 1999: Kultaa
U18 MM-kisat 2000: Kultaa
U18 MM-kisat 2001: Pronssia
U18 MM-kisat 2002: Neljäs
U18 MM-kisat 2003: Seitsemäs
U18 MM-kisat 2004: Seitsemäs
U18 MM-kisat 2005: Seitsemäs
U18 MM-kisat 2006: Hopeaa
U18 MM-kisat 2007: Seitsemäs
U18 MM-kisat 2008: Kuudes
U18 MM-kisat 2009: Kuudes
U18 MM-kisat 2010: Pronssia
U18 MM-kisat 2011: Viides
U18 MM-kisat 2012: Neljäs
U18 MM-kisat 2013: Pronssia
U18 MM-kisat 2014: Kuudes
U18 MM-kisat 2015: Hopeaa
U18 MM-kisat 2016: Kultaa
U18 MM-kisat 2017: Pronssia
U18 MM-kisat 2018: Kultaa
U18 MM-kisat 2019: Seitsemäs
U18 MM-kisat 2020: Peruttiin koronapandemian takia
U18 MM-kisat 2021: Neljäs
U18 MM-kisat 2022: Pronssia
U18 MM-kisat 2023: Viides
U18 MM-kisat 2024: Viides
🥇 Pikkuleijonien edellinen kultaa voittanut joukkue
Suomi voitti edellisen U18 maailmanmestaruutensa vuonna 2018 Venäjällä pelatuista MM-kisoista. Joukkue kulki turnauksessa voitosta voittoon, sillä se voitti kaikki ottelunsa jo alkulohkossa. Avauspelissä kaatui Slovakia, minkä jälkeen Pikkuleijonat murskasi Ranskan ja kaatoi vielä tiukkojen ottelujen päätteeksi Venäjän ja Tšekin.
Puolivälierissä jalkoihin jäi Valko-Venäjä maalein 5–2. Välierässä kaatui Ruotsi Konsta Hirvosen ja Jesperi Kotkaniemen maaleilla. Finaalissa Suomi voitti USA:n tiukasti 3–2. Voittomaalin iski viimeisessä erässä Niklas Nordgren. Nordgren oli myös turnauksessa Suomen paras pistemies yhdessä Kaapo Kakon kanssa.
Maalivahdit: Jere Huhtamaa, Justus Annunen
Puolustajat: Anttoni Honka, Toni Utunen, Mikko Kokkonen, Lassi Thomson, Peetro Seppälä, Kim Nousiainen, Santeri Salmela
Hyökkääjät: Niklas Nordgren, Kaapo Kakko, Jesperi Kotkaniemi, Kristian Tanus, Anton Lundell, Ville Petman, Konsta Hirvonen, Jesse Moilanen, Rasmus Kupari, Artturi Nevasaari, Leevi Aaltonen, Sampo Ranta, Lenni Killinen
Päävalmentaja: Tommi Niemelä
Suomi jääkiekon tyttöjen U18 MM-kisoissa
Suomi jäi historian ensimmäisissä jääkiekon tyttöjen U18 MM-kisoissa oman alkulohkonsa jumboksi ja hävisi lopulta Saksalle viidennestä paikasta käydyn sijoitusottelun. Ensimmäisen mitalin Tyttöleijonat saalistivat historian neljänsistä kisoista vuonna 2011, kun Ruotsissa pelatusta turnauksesta tarttui mukaan pronssia. Lisäksi Suomi on voittanut pronssia vuoden 2019 Japanin kisoista ja vuoden 2022 USA:n kisoista. Tyttöleijonat on yksi viidestä joukkueesta, jotka ovat osallistuneet kaikkiin U18-tyttöjen MM-kisoihin.
U18 MM-kisat 2008: Kuudes
U18 MM-kisat 2009: Viides
U18 MM-kisat 2010: Viides
U18 MM-kisat 2011: Pronssia
U18 MM-kisat 2012: Viides
U18 MM-kisat 2013: Viides
U18 MM-kisat 2014: Viides
U18 MM-kisat 2015: Viides
U18 MM-kisat 2016: Kuudes
U18 MM-kisat 2017: Viides
U18 MM-kisat 2018: Viides
U18 MM-kisat 2019: Pronssia
U18 MM-kisat 2020: Neljäs
U18 MM-kisat 2021: Peruttiin koronapandemian takia
U18 MM-kisat 2022: Pronssia
U18 MM-kisat 2023: Neljäs
U18 MM-kisat 2024: Neljäs
📖 Edelliset jääkiekon U18 MM-kisat
Ensimmäiset jääkiekon U18 MM-kisat järjestettiin vuonna 1999. Sen jälkeen poikien turnaus on järjestetty vuosittain koronan aiheuttamaa taukoa lukuun ottamatta. Tyttöjen U18 MM-kisoja alettiin järjestää vuonna 2008, ja myös ne on järjestetty siitä lähtien vuosittain, jos ei huomioida kansainvälisen terveystilanteen aiheuttamaa taukoa vuonna 2021.
Jääkiekon U18 MM-kisojen edelliset voittajat:
Pojat
1999: Suomi, 2000: Suomi
2001: Venäjä, 2002: USA, 2003: Kanada, 2004: Venäjä, 2005: USA
2006: USA, 2007: Venäjä, 2008: Kanada, 2009: USA, 2010: USA
2011: USA, 2012: USA, 2013: Kanada, 2014: USA, 2015: USA
2016: Suomi, 2017: USA, 2018: Suomi, 2019: Ruotsi, 2020: Peruttiin
2021: Kanada, 2022: Ruotsi, 2023: USA, 2024: Kanada
Tytöt
2008: USA, 2009: USA, 2010: Kanada
2011: USA, 2012: Kanada, 2013: Kanada, 2014: Kanada, 2015: USA
2016: USA, 2017: USA, 2018: USA, 2019: Kanada, 2020: USA
2021: Peruttiin, 2022: Kanada, 2023: Kanada, 2024: USA
🏅 Jääkiekon U18 MM-kisojen mitalitaulukko
Alla olevasta taulukosta näet, kuinka monta mitalia mikäkin maa on voittanut jääkiekon alle 18-vuotiaiden MM-kisoista. Poikien puolella ylivoimaisesti menestynein maa on USA, joka on voittanut jopa 11 maailmanmestaruutta ja 20 mitalia. Suomi on neljällä maailmanmestaruudella ja kolmella hopealla kolmanneksi menestynein maa. Tyttöjen puolella menestynein maa on niin ikään USA, joka on voittanut yhdeksän kultaa ja seitsemän hopeaa. USA:n lisäksi myös Kanada on ollut mitaleilla jokaisessa turnauksessa, voittaen kahdeksan maailmanmestaruutta, seitsemän hopeaa ja kaksi pronssia. Ainoat kerrat, kun Kanada ja USA eivät ole kohdanneet finaalissa, ovat vuodet 2018 ja 2023, jolloin Ruotsi on voittanut hopeaa, sekä vuosi 2024, kun Tsekki hävisi finaalissa USA:lle.
U18-pojat:
Joukkue | Kultaa | Hopeaa | Pronssia | Yhteensä |
---|---|---|---|---|
USA | 11 | 6 | 3 | 20 |
Kanada | 5 | 1 | 4 | 10 |
Suomi | 4 | 3 | 5 | 12 |
Venäjä | 3 | 6 | 3 | 12 |
Ruotsi | 2 | 6 | 6 | 14 |
Tšekki | 0 | 1 | 3 | 4 |
Slovakia | 0 | 1 | 1 | 2 |
Sveitsi | 0 | 1 | 0 | 1 |
U18-tytöt:
Joukkue | Kultaa | Hopeaa | Pronssia | Yhteensä |
---|---|---|---|---|
USA | 9 | 7 | 1 | 17 |
Kanada | 8 | 7 | 2 | 17 |
Ruotsi | 0 | 2 | 5 | 7 |
Tšekki | 0 | 1 | 3 | 4 |
Suomi | 0 | 0 | 3 | 3 |
Venäjä | 0 | 0 | 3 | 3 |
🗓️ Milloin jääkiekon U18 MM-kisat pelataan?
Vuoden 2025 U18-poikien MM-kisat pelataan huhti-toukokuutssa USA:ssa. Turnaus alkaa 23. huhtikuuta ja päättyy 3.5. Vuoden 2025 U18-tyttöjen MM-kisat pelataan tammikuun 4.-12. päivä Suomessa.
📺 Mistä näkee jääkiekon U18 MM-kisat?
Jääkiekon U18 MM-kisojen TV-oikeudet omistaa Suomessa Discovery, joka omistaa oikeudet myös muun muassa naisten MM-kisoihin, olympialaisten jääkiekkoturnauksiin, nuorten MM-kisoihin ja EHT:n otteluihin. Yhtiö näyttää otteluja maksuttomalla TV5-kanavalla sekä maksullisessa Discovery+ -suoratoistopalvelussa. TV-oikeudet ovat Discoveryn omistuksessa vuoteen 2026 asti.
🏆 Onko Suomi voittanut jääkiekon U18 MM-kisat?
Suomi on voittanut jääkiekon alle 18-vuotiaiden maailmanmestaruuden neljästi. Kaikki mestaruudet ovat tulleet poikien turnauksesta vuosina 1999, 2000, 2016 ja 2018. Tyttöjen U18 MM-kisoja Suomi ei ole voittanut.