Suomi otti tuttuun tapaan osaa Kanadassa järjestettyyn Hlinka Gretzky Cupiin, joka valmistaa jääkiekon alle 18-vuotiaiden MM-kilpailuihin. Turnaus ei sujunut Pikkuleijonien toivomalla tavalla, sillä joukkueen oli tyytyminen alempiin sijoihin.
Suomen alle 18-vuotiaiden maajoukkue pelasi Hlinka Gretzky Cupissa samassa alkulohkossa yhdessä Tšekin, USA:n ja Saksan kanssa.
Pikkuleijonat aloittivat kisaurakkansa pelillä Saksaa vastaan, josta tuloksena oli kirvelevä 2-1 tappio jatkoajalla. Suomen ainokainen merkittiin Max Westergårdin nimiin.
Toisessa ottelussa vastaan luisteli Yhdysvallat ja kyyti oli jälleen kylmää. Westergård vastasi toisessakin pelissä Suomen ainoasta maalista jenkkien ottaessa helpohkon 3-1 voiton.
Pikkuleijonat päättivät alkulohkon ottelulla Tšekkiä vastaan, joka oli juuri niin kova vastus kuin odottaa saattoi. Lohkon puhtaalla pelillä nimiinsä vienyt Tšekki pöllytti leijonalaumaa 4-1 lukemin, eikä paremmasta joukkueesta jäänyt pienintäkään epäselvyyttä.
Suomelle siis tappio kaikista kolmesta alkulohkon ottelusta, jonka myötä joukkueen oli tyytyminen panoksettomaan sijoitusotteluun.
Pikkuleijonien vastustajaksi valikoitui lopulta Sveitsi, joka oli niin ikään jäänyt oman lohkonsa jumboksi kolmella tappiolla.
Suomi sai murheellisesti alkaneelle turnaukselle pientä hyvitystä viemällä ottelun nimiinsä selkein 5-2 lukemin. Pikkuleijonien maaleista vastasivat Jere Somervuori, Matias Vanhanen, Westergård ja kahdesti osunut Atte Joki.
Vaikka kyseessä ei missään nimessä ole kiekkokauden odotetuin tapahtuma, antoi Hlinka Gretzky Cup hyvää osviittaa Pikkuleijonien nykyisestä vireystilasta. Esiin nousi muutamia onnistujia, etunenässä kolme maalia iskenyt Westergård, mutta koko joukkueen yleisarvosana turnauksesta painuu kuitenkin välttävän puolelle.
Kommentoi aihetta...