Yhdysvalloissa ja Kanadassa pelattava 4 Nations Face-Off -turnaus pyörähtää käyntiin ensi viikolla. Lue tästä kaikki oleellinen tieto tulevasta supertapahtumasta ja Suomen otteluista.
Pitkä odotus on vihdoin päättymässä, kun maailman parhaat pelaajat ottavat mittaa toisistaan ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2016 World Cupin. NHL:n organisoima 4 Nations Face-Off pelataan 12.2.2025 – 20.2.2025 välisenä aikana ja luvassa on todellista tähtiloistoa, kun lajin kärkipelaajat mittelevät paremmuudestaan.
Nimensä mukaisesti turnauksessa pelaa neljä joukkuetta, jotka ovat Suomi, Ruotsi, Kanada ja USA. Joukkueet ovat koottu pelkästään NHL:ssä pelaavista pelaajista, joka tuo suuren edun pohjoisamerikkalaisille. Kanada on kenties suurin ennakkosuosikki ennen Yhdysvaltoja, mutta Suomi ja Ruotsi tulevat sekoittamaan pakkaa omalta osaltaan.
Suomen kohdalla huolta herättää suhteellisen ohkainen puolustus, johon etenkin Miro Heiskasen poissaolo jättää tuntuvan aukon. Leijonat ovat pystyneet venymään usein kaikkein vaikeimmissa paikoissa, mutta haaste on luonnollisesti valtava.
Turnaus alkaa alkusarjalla, jossa kaikki joukkueet kohtaavat toisensa kertaalleen. Kaikki ottelut pelataan ratkaisuun saakka, jolloin voitosta saa tuttuun tapaan kolme pistettä, jatkoaikavoitosta kaksi pistettä sekä jatkoaikatappiosta yhden. Jos varsinaisen peliaika ei tuota tulosta, seuraa 3 vastaan 3 -menetelmällä pelattava 10 minuutin jatkoaika. Jos tämäkään ei tuota tulosta voittaja ratkeaa voittolaukauskilpailussa. Alkulohkon kaksi eniten pisteitä kerännyttä joukkuetta kohtaa turnauksen loppuottelussa. Finaalin mahdollinen jatkoaika pelataan viidellä viittä vastaan.
4 Nations Face-Offin kaikki pelit ovat katsottavissa Nelosella ja Ruudussa. Antti Mäkinen selostaa kaikki Suomen ottelut ja turnauksen finaalin.
Otteluohjelma
(Kaikki ajat Suomen aikaa)
12. helmikuuta klo 03:00 Kanada – Ruotsi
13. helmikuuta klo 03:00 USA – Suomi
15. helmikuuta klo 20:00 Suomi – Ruotsi
15. helmikuuta klo 03:00 USA – Kanada
17. helmikuuta klo 20:00 Kanada – Suomi
17. helmikuuta klo 03:00 Ruotsi – USA
Loppuottelu
20. helmikuuta klo 03:00
Suomen joukkue
Maalivahdit:
Lankinen Kevin, Vancouver Canucks
Luukkonen Ukko-Pekka, Buffalo Sabres
Saros Juuse, Nashville Predators
Puolustajat:
Jokiharju Henri, Buffalo Sabres
Lindell Esa, Dallas Stars
Mikkola Niko, Florida Panthers
Määttä Olli, Utah Hockey Club
Ristolainen Rasmus, Philadelphia Flyers
Vaakanainen Urho, New York Rangers
Välimäki Juuso, Utah Hockey Club
Hyökkääjät:
Aho Sebastian, Carolina Hurricanes (A)
Armia Joel, Montréal Canadiens
Barkov Aleksander, Florida Panthers (C)
Granlund Mikael, San Jose Sharks (A)
Haula Erik, New Jersey Devils
Hintz Roope, Dallas Stars
Kakko Kaapo, Seattle Kraken
Laine Patrik, Montréal Canadiens
Lehkonen Artturi, Colorado Avalanche
Lundell Anton, Florida Panthers
Luostarinen Eetu, Florida Panthers
Rantanen Mikko, Carolina Hurricanes (A)
Teräväinen Teuvo, Chicago Blackhawks
Ruotsin joukkue
Maalivahdit:
Filip Gustavsson, Minnesota Wild
Samuel Ersson, Philadelphia Flyers
Linus Ullmark, Ottawa Senators
Puolustajat:
Rasmus Dahlin, Buffalo Sabers
Rasmus Andersson, Calgary Flames
Mattias Ekholm, Edmonton Oilers
Victor Hedman, Tampa Bay Lightning
Gustav Forsling, Florida Panther
Erik Karlsson, Pittsburgh Penguins
Jonas Brodin, Minnesota Wild
Hyökkääjät:
Adrian Kempe, Los Angeles Kings
Rickard Rakell, Pittsburgh Penguins
Joel Eriksson Ek, Minnesota Wild
Gustav Nyquist, Nashville Predators
Elias Pettersson, Vancouver Canucks
Lucas Raymond, Detroit Red Wings Detroit
Mika Zibanejad, New York Rangers
Leo Carlsson, Anaheim Ducks
Elias Lindholm, Boston Bruins
Viktor Arvidsson, Edmonton Oilers
Filip Forsberg, Nashville Predators
Jesper Bratt, New Jersey Devils
William Nylander, Toronto Maple Leafs
Kanadan joukkue
Maalivahdit:
Adin Hill, Vegas Golden Knights
Jordan Binnington, St. Louis Blues
Sam Montembeault, Montreal Canadiens
Puolustajat:
Cale Makar, Colorado Avalanche
Devon Toews, Colorado Avalanche
Shea Theodore, Vegas Golden Knights
Josh Morrissey, Winnipeg Jets
Travis Sanheim, Philadelphia Flyers
Colton Parayko, St. Louis Blues
Hyökkääjät:
Sidney Crosby, Pittsburgh Penguins
Nathan MacKinnon, Colorado Avalanche
Connor McDavid, Edmonton Oilers
Brayden Point, Tampa Bay Lightning
Brad Marchand, Boston Bruins
Seth Jarvis, Carolina Hurricanes
Brandon Hagel, Tampa Bay Lightning
Sam Reinhart, Florida Panthers
Sam Bennett, Florida Panthers
Mitch Marner, Toronto Maple Leafs
Anthony Cirelli, Tampa Bay Lightning
Mark Stone, Vegas Golden Knights
Travis Konecny, Philadelphia Flyers
USA:n joukkue
Maalivahdit:
Connor Hellebuyck , Winnipeg Jets
Jake Oettinger , Dallas Stars
Jeremy Swayman , Boston Bruins
Puolustajat:
Adam Fox, New York Rangers
Quinn Hughes, Vancouver Canucks
Charlie McAvoy, Boston Bruins
Brock Faber, Minnesota Wild
Noah Hanifin, Vegas Golden Knights
Jaccob Slavin, Carolina Hurricanes
Zack Werenski, Columbus Blue Jackets
Hyökkääjät:
Jack Eichel, Vegas Golden Knights
Auston Matthews, Toronto Maple Leafs
Matthew Tkachuk, Florida Panthers
Brady Tkachuk , Ottawa Senators
Matt Boldy , Minnesota Wild
Kyle Connor , Winnipeg Jets
Jake Guentzel , Tampa Bay Lightning
Jack Hughes , New Jersey Devils
Chris Kreider, New York Rangers
J.T. Miller , Vancouver Canucks
Dylan Larkin, Detroit Red Wings
Vincent Trocheck, New York Rangers
Kommentoi aihetta...