ComeOn

USA:n jääkiekkoliitto on DailyFaceoff-sivuston toimittajan Frank Seravallin mukaan kutsunut 15 pelaajaa edustamaan maata Pekingin olympialaisissa. Pelaajien joukossa on sekä Euroopassa pelaavia pelaajia että juniori-ikäisiä tulevaisuuden tähtiä.

Joukkueiden valmistautuminen Pekingin talviolympialaisiin muuttui kertaheitolla, kun NHL kertoi vetäytyvänsä olympialaisista koronatilanteeseen vedoten. Pohjois-Amerikan maille Kanadalle ja USA:lle tilanne on omalla tavallaan katastrofaalinen, sillä joukkueiden runko olisi muodostunut täysin NHL:ssä pelaavista pelaajista, eikä kummallakaan maalla ole mittavaa edustusta Euroopan sarjoissa.

Viime viikolla julkisuuteen levisi tieto Kanadan nuorisopitoisesta alustavasta olympiajoukkueesta, ja nyt DailyFaceoff-sivuston sisäpiiritoimittaja Frank Seravalli on julkaissut listan 15:sta ensimmäisestä USA:n olympiajoukkueeseen kutsutusta pelaajasta.

Myös USA:n joukkue tulee, maan perinteille uskollisesti, olemaan junioripainiotteinen. Listalta löytyy seitsemän aikuisten sarjoissa ammatikseen pelaavaa pelaajaa. Loput kahdeksan kiekkoilevat Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa.

Mukana on muun muassa viime vuonna NHL:n varaustilaisuuden toisena varattu Matty Beniers sekä saman varaustilaisuuden vitonen Jake Sanderson. Kumpaakin pidetään oman ikäluokkansa megatähtinä. Molemmat olivat myös mukana kesken jääneissä vuoden 2022 nuorten MM-kisoissa.

Suomalaisittain kiinnostavin nimi on Jokereita edustava Brian O’Neill, joka edusti USA:ta myös vuoden 2018 talviolympialaisissa.

USA pelaa olympialaisissa samassa alkulohkossa Kanadan, Saksan ja Kiinan kanssa. Jääkiekon miesten olympiaturnaus käynnistyy keskiviikkona 9. helmikuuta. Ensimmäisen ottelunsa USA pelaa seuraavana päivänä Kiinaa vastaan.

Ensimmäiset USA:n kutsumat pelaajat Pekingin olympialaisiin

Maalivahdit:
Strauss Mann, Skellefteå (SHL)

Puolustajat:
Brock Faber, Minnesota (NCAA)
Drew Helleson, Boston College (NCAA)
Steven Kampfer, AK Bars Kazan (KHL)
Aaron Ness, Providence Bruins (AHL)
Jake Sanderson, North Dakota (NCAA)
David Warsofsky, Ingolstadt (DEL)

Hyökkääjät:
Ken Agostino, Torpedo (KHL)
Matty Beniers, Michigan (NCAA)
Noah Cates, Minnesota-Duluth (NCAA)
Matthew Knies, Minnesota (NCAA)
Ben Meyers, Minnesota (NCAA)
Andy Miele, Torpedo (KHL)
Brian O’Neill, Jokerit (KHL)
Nathan Smith, Minnesota State (NCAA)


New Jersey Devils - Florida Panthers
Pittsburgh Penguins - Columbus Blue Jackets