USA:n MM-joukkue 2024 koostuu lähes yksinomaan NHL-pelaajista. Mukana on vain kolme yliopistopelaajaa, jotka ovat aiempina vuosina muodostaneet joukkueen rungon.

USA on viime vuosina ottanut tavakseen nimetä jääkiekon MM-kisoihin joukkueen, joka koostuu isolta osin nuorista ja lupaavisat yliopistopelaajista sekä NHL:ssä pienempään rooliin jääneistä pelaajista. Viime vuoden MM-joukkue oli kenties paras esimerkki tästä, sillä joukkueessa oli kymmenen pelaajaa, jotka eivät olleet vielä murtautuneet NHL:ään, eikä yhtään NHL:n eturivin tähteä.

Tänä vuonna tilanne on kuitenkin toinen. USA:n joukkue on yksi turnauksen nimekkäimmistä, ja etenkin sen puolustus on Ruotsin ohella koko turnauksen laadukkain. Joukkueen pelaajista vain kolme tulee muualta kuin NHL:stä.

USA:n MM-joukkueen merkittävimmät tähdet ovat puolustuspään Seth Jones ja Zach Werenski sekä hyökkääjät Brady Tkachuk, Trevor Zegras ja Johnny Gaudreau. Heistä etenkin Tkachuk ja Zegras kuuluvat NHL:n kirkkaimpiin tulevaisuuden tähtiin. Lisäksi joukkueessa on mukana myös muita todennäköisiä tulevaisuuden tähtipelaajia muun muassa Luke Hughes’n, Jake Sandersonin ja Will Smithin muodossa.

Myös Detroitin Dylan Larkinin oli tarkoitus pelata MM-kisoissa, mutta hän joutui jättäytymään viime hetkellä pois loukkaantumisen takia.

Merkittävä tekijä NHL-pelaajien ryntäykselle on ensi keväänä pelattava NHL 4 Nations Face-Off -turnaus sekä vuoden 2026 talviolympalaiset, joihin molempiin NHL-pelaajat osallistuvat. Kirkkaimman tähtikatergorian takana olevat pelaajat haluavat antaa MM-kisoissa näyttöjä maajoukkueen johdolla lunastaakseen paikan noihin turnauksiin.

Jääkiekon MM-kisat 2024 alkavat perjantaina 10.5. USA kohtaa ensimmäisessä ottelussaan Ruotsin.

USA:n MM-joukkue 2024

Maalivahdit
Alex Lyon, Detroit Red Wings
Trey Augustine, Michigan State University

Puolustajat
Seth Jones, Chicago Blackhawks
Zach Werenski, Columbus Blue Jackets
Luke Hughes, New Jersey Devils
Jake Sanderson, Ottawa Senators
Alex Vlasic, Chicago Blackhawks
Jeff Petry, Detroit Red Wings
Michael Kesselring, Arizona Coyotes
Matthew Kessel, St. Louis Blues

Hyökkääjät
Brady Tkachuk, Ottawa Senators
Trevor Zegras, Anaheim Ducks
Johnny Gaudreau, Columbus Blue Jackets
Matthew Boldy, Minnesota Wild
Cole Caufield, Montréal Canadiens
Kevin Hayes, St. Louis Blues
Luke Kunin, San Jose Sharks
Ryan Leonard, Boston College
Will Smith, Boston College
Shane Pinto, Ottawa Senators
Brock Nelson, New York Islanders
Joel Farabee, Philadelphia Flyers
Michael Eyssimont, Tampa Bay Lightning