Velobet

Nuoret Leijonat kaatoi Slovakian lähes ylivoimaisen esityksen päätteeksi sunnuntai-iltana. Slovakia sortui ottelussa turhaan jäähyilyyn ja Suomi rokotti armotta. Peräti viisi ylivoimamaalia tahditti ottelua, joka päättyi lopulta Suomen selvään 9-3 voittoon.

Nuoret Leijonat on nyt voittanut kaikki kolme otteluaan U20 MM-kisoissa. Joukkue kohtaa lohkovaiheen viimeisessä ottelussaan Kanadan klo 01:00 Suomen aikaa maanantain ja tiistaina vastaisena yönä. 

Suomelta terävä aloitus

Suomi sai otteluun parhaan mahdollisen alun. Vain 35 sekuntia oli pelattu, kun Roni Hirvonen riisti kiekon Slovakian maalin takana vaarattoman oloisessa tilanteessa. Joukkueen kapteeni pelasi limpun maalin eteen nousseelle Kasper Simontaipaleelle, joka siirsi Nuoret Leijonat 1-0 johtoon.

Maalin jälkeen ottelun alkutahdit mentiin Suomen hallinnassa. Alkupaniikin jälkeen Slovakia kuitenkin pääsi peliin mukaan ja onnistuikin luomaan muutaman vaarallisen paikan Juha Jatkolan vartioimalle maalille. Seitsemän minuutin pelin jälkeen joukkue myös tasoitti pelin. Jatkola torjui hienosti, mutta Joel Määttä purki kiekon suoraan Simon Groch lapaan. Tämä löysi syötöllään Peter Repcikin, joka toi Slovakian tasoihin Jatkolan jalkojen välistä.

Kahdentoista minuutin jälkeen Suomi pääsi kokeilemaan ensimmäistä kertaa ylivoimaansa. Heti pakkopelin aluksi Hirvosen laukaus kolahti Slovakian maalin tolppaan. Puolitoista minuuttia myöhemmin punalamppu kuitenkin syttyi. Aleksi Heimosalmi toi kiekon väkisin alueelle, mutta menetti sen juuri ratkaisevalla hetkellä. Boris Zapka tarjosi kiekon kuitenkin suoraan Määtän lapaan, eikä Vermontin yliopistossa viime kaudella pelannut sentteri erehtynyt.

Erän lopussa Slovakian Adam Sykora sai ottelurangaistuksen polvitaklauksesta. Nuoret Leijonat sai erän loppuun hyvän pyörityksen, mutta ei onnistunut maalinteossa jäljellä olleiden 48 sekunnin aikana.

Slovakia jäähyily Suomen johtoon

Nuoret Leijonat aloitti toisen erän ylivoimamaalilla. Erää oli kulunut vain 24 sekuntia, kun Kasper Puutio laukoi suoraan Topi Niemelän syötöstä ja Simontaival korjasi irtokiekon Slovakian verkkoon. Limppu otti matkalla vielä Hirvosen mailaan, joten maali merkattiin joukkueen kapteenille. Suomen ylivoima jatkoi vakuuttavana, mutta enempää maaleja ei Sykoran viisiminuuttisen aikana nähty.

Heti jäähyn päättymisen jälkeen Libor Nemec kuitenkin kampitti itsensä kaksiminuuttiselle ja Nuoret Leijonat pääsi jatkamaan pakkopeliään. Slovakian alivoima pelasi todella uhrautuvasti ja taisteli itsensä pois miehen vajaalta kuivin jaloin. Tasaviisikoin soikin sitten punalamppu kentän toisessa päässä.

Rayen Petrovickyn veto epäonnistui täysin ja kiekko lipui suoraan aivan yksin Nuorten Leijonien maalin eteen jääneelle Servac Petrovskylle. Laituri veivasi Jatkolan hienosti pois pelistä ja nosti kiekon Suomen maalin kattoon.

Slovakian kavennuksen jälkeen Suomi pääsi jälleen ylivoimalle. Simon Latkocsy Slovakian maalilla jatkoi kuitenkin upeita otteitaan ja piti joukkuettaan pelissä mukana. Aivan kaikkeen ei upeaa ottelua pelannut slovakialaismaalivahti kuitenkaan venynyt.

Joakim Kemell löysi Slovakian neliön rikkovalla poikkisyötöllä Roby Järventien, joka vapautti upeasti maalin eteen unohtuneen Määtän. Keskushyökkääjä sai siirtää päivän toisensa tyhjiin.

Kolme minuuttia ennen erän loppua Suomi siirtyi jo kolmen maalin johtoon. Kemell pelasi taitavasti Slovakian puolustajan pois Slovakian siniviivan tuntumassa. Jyväskyläläinen yritti löytää Aatu Rädyn, mutta syöttö karkasi hieman liian pitkäksi. Räty kuitenkin jatkoi ovelasti laidasta kimmonneen kiekon terävällä kudilla suoraan Slovakian maaliin.

Reilua minuuttia myöhemmin Nuoret Leijonat osui taas. Ruben Rafkin löysi nopealla avaussyötöllä Oliver Kapasen, joka pääsi karkaamaan läpiajoon ja upotti terävän rannelaukauksen ohi Latkocsyn.

Kolmannessa erässä tutut sävelet

Kolmas erä alkoi jälleen Suomen hallinnassa. Noin kuuden minuutin pelin jälkeen kiekko löytyi jälleen Slovakian maalista. Eetu Liukas piti kiekkoa vahvasti Slovakian alueella ja onnistui taistelemaan itsensä vapaasti. Hyvä liike jätti Matias Rajaniemelle runsaasti tilaa viivaan. Puolustajan maila hajosi laukauksen yhteydessä, mutta kiekko lipui suoraan Juuso Mäenpäälle, joka tarjosi Kalle Väisäselle tyhjän maalin.

Hetkeä myöhemmin nelosketju joutui kuitenkin ottamaan yhden omiin. Martin Misiak nousi kiekon kanssa Nuorten Leijonien alueelle ja laukoi läskiriparin Jatkolan patjan kautta alueen toiselle puolelle. Siellä kiekkoon pääsi ensimmäisenä Petrovicky, jonka laukauksen Nemec ohjasi maalin edestä sisään.

Suomi kuitenkin kuittasi osuman hetkeä myöhemmin – jälleen ylivoimalla. Ykkösylivoima toi kiekon tahdolla Slovakian alueelle. Peliväline päätyi Puutiolle, jonka laukaus kimposi Simontaipaleen luistimien kautta maaliin.

Kaksi minuuttia myöhemmin Slovakia otti jälleen yhden turhan jäähyn, ja jälleen kiekko löytyi joukkueen maalista. Suomi sahasi Slovakian neliön rikki poikkikentän syötöillä ja sai pelattua Puutiolle riittävästi aikaa, jotta KalPan puolustaja ehti virittää rannelaukauksensa. Painava kuti ei jättänyt Latkocsylle mahdollisuuksia.

Suomi – Slovakia 9-3

1. erä
00:35 Kasper Simontaival (Roni Hirvonen) 1-0
07:42 Peter Repcik (Simon Groch) 1-1
14:02 Joel Määttä 2-1 (YV)

2. erä
20:24 Roni Hirvonen (Kasper Simontaival, Kasper Puutio) 3-1 YV
27:04 Servac Petrovsky (Rayen Petrovicky, Libor Nemec) 3-2
31:42 Joel Määttä (Roby Järventie, Joakim Kemell) 4-2 YV
36:41 Aatu Räty (Joakim Kemell) 5-2
38:08 Oliver Kapanen (Ruben Rafkin, Roby Järventie) 6-2

3. erä
46:11 Kalle Väisänen (Juuso Mäenpää, Matias Rajaniemi) 7-2
49:16 Libor Nemec (Rayen Petrovicky, Martin Misiak) 7-3
51:45 Kasper SImontaival (Kasper Puutio, Aatu Räty) 8-3 YV
55:17 Kasper Puutio (Aatu Räty, Topi Niemelä) 9-3 YV


St. Louis Blues - New York Islanders
Calgary Flames - Boston Bruins