Avausottelussa kaksi maalisyöttöä tarjoillut Nuorten Leijonien hyökkääjä Sami Päivärinta uskoo menestysmahdollisuuksiin, vaikka avausottelusta tulikin tappio altavastaajana peliin lähtenyttä Sveitsiä vastaan.
Suomi avasi vuoden 2023 U20 MM-kisat jatkoaikatappiolla Sveitsille. Ottelussa nähtiin kaksi melko varovaista ja passiivista jääkiekkojoukkuetta, jotka selvästi vielä hakivat tuntumaa arvokisatempoon. Sveitsi oli kuitenkin ottelun edetessä parempi ja ansaitsi voittonsa. Laukaukset menivät pelin virtausta hienoisesti hallinneille sveitsiläisille 27–16.
Vaikka Nuoret Leijonat oli selvä ennakkosuosikki otteluun lähdettäessä, ei joukkue onnistunut ottamaan peliä komentoonsa toivotulla tavalla. Suomi toki meni ottelussa johtoon, mutta Sveitsi tuntui pysyvän jatkuvasti hienoisesti niskan päällä, eikä peliesitysten valossa olisi todellakaan voinut sanoa, että Suomi on paperilla joukkueista vahvempi.
Nuorten Leijonien molemmat maalit syöttäneen Sami Päivärinnan mukaan Sveitsin kovuus ei kuitenkaan päässyt yllättämään.
– Tiedettiin, että Sveitsi on hyvä joukkue. Ne pelasi todella hyvät harjoitusottelut voitti Tšekin ja Ruotsin, joten kyllä meille teroitettiin, että sieltä tulee kova jengi vastaan, Lukon hyökkääjä kertoi Jääkiekon-mm.comille ottelun jälkeen.
Ottelu oli Nuorten Leijonien ensimmäinen peli arvokisoissa uuden päävalmentajan Tomi Lämsän alaisuudessa. Suomen esitystä Sveitsiä vastana ei voi pitää kovin vakuuttavana, mutta Päivärinnan mukaan vielä ei ole syytä huoleen. Joukkueesta löytyy kyllä potentiaalia parempaan.
– Kyllä meillä on avaimet menestymiseen. Kanada-pelissä pelattiin tosi hyvin. Joukkueesta löytyy kyllä potentiaalia, mutta sitä ei saatu nyt mitattua ulos, Päivärinta totesi.
Suomi pelasi viimeisessä harjoitusottelussaan ennen MM-kisojen alkua Kanadaa vastaan ja hävisi 5–3. Nuoret Leijonat kuitenkin johti ottelua kahteen otteeseen, ja voittomaali syntyi vasta viisi minuuttia ennen ottelun päätöstä. Myös toisessa harjoitusottelussa tuli tappio, kun USA oli Suomea vahvempi maalein 5–2.
Nuorten MM-kisat jatkuvat Suomen osalta tiistaina, kun joukkue kohtaa Slovakian klo 18:00.
Urheilutoimittaja
juuso@sportnyhet.com
Kommentoi aihetta...