OTTELU: Saksa – Suomi

VETOVIHJE: Suomi voittaa -1,5 maalin tasoituksella

KOHDE SULKEUTUU: 20:15

YHTIÖ: ComeOn

Kertoimet:

2.05

Luvassa on mielestäni yksi alkulohkovaiheen mielenkiintoisimmista otteluista! Saksa on tehnyt todellisen vaikutuksen, ja vastakkain ovat oman lohkonsa ykkönen ja kakkonen. Suomi puolestaan voitti viimeisen ottelunsa Italiaa vastaan 3-0. Joukkue ei kuitenkaan vakuuttanut, mikä oli enemmän taktinen päätös kuin mitään muuta. Suomi vain haki rutiinivoiton ja säästeli paukkuja tämän päivän koitokseen.

Saksa taas hävisi tapahtumarikkaan ottelun Kazakstania vastaan 2-3. Sitä ennen joukkue oli yllättänyt kaikki voittamalla Kanadan ja Norjan. Saksalla on mielestäni todella laadukkaita pelaajia esimerkiksi Marcel Noebelsin ja Matthias Plachtan kohdalla. Molemmat ovatkin turnauksen pistepörssin kärjessä!

Kun taas katsomme Suomea, saamme yllättyä siitä, ettei turnauksen 50 parhaan pistemiehen joukossa ole kuin yksi suomalainen pelaaja. Olen jo hieman odotellut tiettyjen leijonapelaajien, kuten Hannes Björnisen ja Jere Innalan, syttymistä tähän turnaukseen. Ehkä tämä ilta on se ilta!

Tälle ottelulla saamme hyvän kohteen ComeOn-sivustolta!

Suomi voittaa -1,5 maalin tasoituksella – kerroin tälle on todella mukava 2,05!

Saksa on taitava joukkue, mutta mielestäni Suomen materiaali on ylivertainen jokaisella osa-alueella.

Pelaan Suomen voittoa tasoituksella kolmesta syystä:

  • Suomi ei ole hävinnyt vielä kertaakaan varsinaisella peliajalla, eikä se aio katkaista putkeen nytkään. Joukkueen itseluottamuksen tulisi olla korkealla, toisin kuin Saksan, joka ei varmasti tule tähän otteluun yhtä luottavaisena Kazakstan-tappion jälkeen.

  • Suomi voitti ottelun Italiaa vastaan helposti, ja onnistui säästelemään voimiaan tähän otteluun. Saksa puolestaan joutui venymään äärimmilleen Kazakstania vastaan. Uskon, että suomalaisten itseluottamus on korkealla, ja heidän ykköspyssynsä alkavat lopulta nostaa tasoaan.

  • Puolustus! Suomella on todella hyvä puolustus ja vielä parempi maalivahtipeli, joten odotan heidän voittavan ottelun vähintään kahdella maalilla.

Kaikki vetovihjeet sivustolla jääkiekon-mm.com on tarkoitettu yli 18-vuotiaille. Pelaatko liikaa? Ota yhtettä Peluuri.fi.