Kuva: David Kirouac / Bildbyrån

Ruotsin Robin Lehner ilmoitti Twitter-tilillään jättävänsä Pekingin olympialaiset väliin. Maalivahti totesi, ettei turnaukseen osallistuminen tekisi hyvää hänen mielenterveydelleen.

Olympialaiset eivät mielenterveyden uhraamisen arvoiset

Ruotsin ykkösmaalivahdin paikasta kisaava Robin Lehner on ilmoittanut, ettei aio osallistua talven 2022 olympialaisiin Pekingissä. Kuten useita muitakin urheiluturnauksia tällä hetkellä, myös Pekingin olympialaisia varjostaa laajat karanteenisäädökset ja rajoitukset, jotka Lehnerin mukaan voisivat vahingoittaa hänen mielenterveyttään.

– Olen erittäin pettynyt, ja päätös oli vaikea, koska tällainen mahdollisuus tulee vastaan kerran elämässä. On kuitenkin realismia, etteivät järjestelyt tulisi olemaan hyväksi mielenterveydelleni, Lehner kirjoitti Twitterissä.

Göteborgilainen on aiemminkin puhunut avoimesti mielenterveysongelmista urheilussa. Lehner on muun muassa ottanut kärkkäästi kantaa koronarajoitusten vaikutusteen urheilijoiden mielenterveyteen. Las Vegas Golden Knightsin maalivahti on kertonut avoimesti sairastavansa kaksisuuntaista mielialahäiriötä, mikä oli tärkeä tekijä päätöksen taustalla.

– Olen miettinyt tätä paljon ja pitkään, ja keskustellut asiasta psykiatrini kanssa. Tulin siihen lopputulokseen, että riski on liian suuri. Kärsin kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, ja eristäytyminen voi olla vahingollista jokaiselle, joka siitä kärsii. Jo viime vuoden pudotuspelit, kun elimme kuplaolosuhteissa Edmontonissa, olivat todella raskaat, Lehner kertoi Sportbladetille.

Avoimuudestaan kehuttu ja Bill Masterton -muistopalkinnolla vuonna 2019 palkittu maalivahti myöntää, että Ruotsin edustaminen olympialaisissa olisi ollut hänelle todella iso asia, mutta ettei hän yksinkertaisesti voi riskeerata omaa mielenterveyttään sen eteen.

– Me (pelaajat) olemme saaneet hieman enemmän infoa (olympiajärjestelyistä) kuin yleisö, ja se tulee olemaan raskasta. Muun muassa jokainen, joka saa positiivisen testituloksen, joutuu eristäytymään kolmeksi viikoksi. En ottaa sitä riskiä.

– En ole koskaan pelannut A-maajoukkueessa, ja normaaleissa olosuhteissa olisin ollut todella onnellinen olympialaisissa pelaamisesta.

Ruotsin päävalmentajalta ymmärrystä

Ruotsin maajoukkueelle Lehnerin ilmoitus on luonnollisesti pettymys, sillä hän on toinen vain kahdesta ruotsalaisesta ykkösmaalivahdista NHL:ssä. On todennäköistä, että huikean alkukauden pelannut Jakob Markström on Tre Kronorin ykkösvahti Pekingissä, mutta joukkue olisi hyötynyt merkittävästi toisesta huippumaalivahdista Markströmin takana. Ruotsin päävalmentaja Johan Garpenlöv oli kuitenkin ymmärtäväinen Lehnerin päätöstä kohtaan.

– Olen puhunut Robinin kanssa ja huomioinut hänen päätöksensä olympialaisten suhteen. Tiedämme, että turnaus tulee olemaan pelaajille raskas kuplaolosuhteiden takia, ja kunnioitamme Robinin päätöstä. Loppukädessä pelaajien terveys on etusijalla, joten sekä minä että muu maajoukkueen henkilökunta ymmärrämme päätöksen täysin, Garpenlöv sanoi Ruotsin jääkiekkoliiton tiedotteessa.

Yksi ensimmäisistä?

On mahdollista, ettei Lehner jää ainoaksi NHL-pelaajaksi, joka kieltäytyy mahdollisuudesta pelata olympialaisissa. Matkustaminen kesken kauden Kiinaan ja tiukat koronarajoitukset pelottavat tiettävästi muitakin pelaajia, ja useampi harkitsee osallistumistaan tarkkaan.

Toimittaja Emily Kaplan twiittasi jo viime viikolla, että pelaajat aidosti pelkäävät mahdollisuutta joutua kolmen viikon karanteeniin yksin Kiinassa.

Lisäksi NHL:llä on oikeus vetäytyä olympialaisista kokonaan tammikuun 10. päivään mennessä, jos liiga kokee, että pandemiatilanne estää pelaajien turvallisen osallistumisen.

Pekingin olympialaiset alkavat 4. helmikuuta. Ruotsi pelaa samassa alkulohkossa Suomen kanssa. Joukkueet kohtaavat lohkovaiheen päätöskierroksella 13. helmikuuta.