Topi Niemelän odotetaan olevan yksi Suomen puolustuksen kulmakivistä tänään alkavissa nuorten MM-kisoissa. Viime vuonna hänet valittiin kisojen parhaaksi puolustajaksi.

Kärppien Topi Niemelä on mies, johon kohdistuu suuret odotukset, kun nuorten kisat starttaavat tänään. Nuorukainen on yksi kisojen tähdistä ja Suomen puolustuksen ykkösnimi. Pelaaja kertoo Iltalehdelle, että viimevuotiset onnistumiset tuovat itseluottamusta.

– En pidä itseäni nyt kokeneena tai vastaavaa, mutta totta kai se helpottaa, kun tietää mihin on menossa. Viime vuoden kisoista jäi hyvät muistot. Siellä odottaa tuttu paikka, tuttu halli ja tuttu hotelli.

Tällä kaudella Liigassa loistanut Niemelä oli selkeä valinta Suomen joukkueeseen. Viime vuonna tilanne oli erilainen, kun peliaikaa ei tahtonut irrota seurajoukkueessa. Mies kuitenkin uskoi, että mahtuu ensimmäistä kertaa kisajoukkueeseen ja pääsee pelaamaan isossa roolissa.

– Minulla oli kovat näytönhalut joka suuntaan. Tiesin, että pääsen kisoissa pelaamaan.

Oululainen oli täysin oikeassa ja hän voitti turnauksessa puolustajien pistepörssin.

– En ladannut hirveän isoja odotuksia itselleni siihen turnaukseen. Lähdin vain pellaamaan omaa, hyvää peliäni. Tiesin, että osaan pelata, vaikka alkukausi oli haastava.

Oulun Kärpissä ollaan oltu tänä vuonna tyytyväisiä nuorukaisen pelaamiseen. Tämäkin kausi on ollut ajoittain haastava, mutta puolustaja on parantanut otteitaan jatkuvasti.

– Topi ei aloittanut kautta niin hyvin, mutta hän on mennyt kokonaisvaltaisesti eteenpäin asteittain. Sitä kautta on tullut itseluottamusta, ja se on näkynyt ylivoimapelaamisessa tehojen valossa. Topin rohkeus heittäytyä pelille ja kyky pelata ovat poikkeuksellista. Siihen päälle on löytynyt ymmärrys puolustamisesta ja sen merkityksestä. Sitä kautta on löytynyt seuraava taso, apuvalmentaja Ville Mäntymaa toteaa.

Jos onnistumisia tulee jälleen alkavissa nuorten MM-kisoissa, on hyvinkin todennäköistä, että Niemelä nähdään pian hieman isommissa ympyröissä.