Poikien U18 MM-kisat alkavat tänään. Turnaus pelataan Saksassa 23. huhtikuuta – 1. toukokuuta. Suomi lähtee edelliskisojen neljännen sijan jälkeen hakemaan mitalia B-lohkon voittajasuosikkina.
Jääkiekon alle 18-vuotiaiden poikien MM-kisat alkavat tänään Saksassa. Klaufbeurenin ja Landshutin kaupungeissa pelattava turnaus kestää vappupäivään asti, jolloin meillä on tiedossa uusi U18-ikäluokan maailmanmestari. Suomi lähtee jahtaamaa historiansa viidettä alle 18-vuotiaden MM-kultaa.
Edelliset U18 MM-kisat päättyivät Suomen osalta hävittyyn pronssipeliin. Tämän vuoden joukkueessa on kaksi viime vuonna mukana ollutta pelaajaa. Sekä Jokereiden Kasper Kulonummi että JYPin Joakim Kemell edustivat Pikkuleijonia jo vuosi sitten USA:ssa pelatussa turnauksessa.
Viime vuonna Suomi voitti oman lohkonsa nappaamalla neljästä ottelusta kolme voittoa. Puolivälierissä kaatui Sveitsi 2–0, mutta äärimmäisen jännittävässä välierässä Venäjä oli vahvempi 5–6.
Tämän vuoden turnauksessa Venäjä ei ole mukana, sillä Kansainvälinen Jääkiekkoliitto IIHF sulki joukkueen kaiken kansainvälisen jääkiekkotoiminnan ulkopuolelle maan hyökättyä Ukrainaan helmikuussa. Saman kohtalon koki Venäjälle tukensa antanut Valko-Venäjä.
IIHF päätti olla nostamatta kummankaan joukkueen tilalle uusia osallistujia, joten tämän vuoden poikien U18 MM-kisat käydään normaalia pienemmällä joukkuemäärällä. Tämä tarkoittaa myös sitä, että kummankin alkulohkon kaikki neljä joukkuetta jatkavat varmasti puolivälieriin.
Sijoituksilla alkulohkon aikana on kuitenkin väliä, sillä lohkojen voittajat kohtaavat ensimmäisellä pudotuspelikierroksella toisen lohkon neljänneksi tulleen. Lohkojen kakkoset ja kolmoset kohtaavat vastaavasti toisensa.
Suomi taistelee B-lohkon voitosta
Suomi pelaa B-lohkossa yhdessä Ruotsin, Latvian ja Sveitsin kanssa. Joukkue aloittaa turnauksen kohtaamalla Sveitsin. Heti seuraavana päivänä vastaan asettuu Latvia. Lohkovaihe huipentuu 26. huhtikuuta pelattavaan oteluun Ruotsia vastaan. Jos ennakko-odotukset pitävät kutinsa, ratkaistaan Suomen ja Ruotsin välisessä ottelussa lohkovoitto.
Turnauksen pudotuspelit alkavat 28. huhtikuuta. Mitalipelit tarjoavat todellista vappukiimaa, sillä välierät pelataan vappuaattona 30. huhtikuuta ja finaali vappupäivänä 1. toukokuuta.
A-lohkossa pelaavat Kanada, USA, Tšekki ja Saksa. Hallitseva maailmanmestari Kanada on selkeä ykkössuosikki, mutta USA tulee antamaan naapurimaalleen kovan vastuksen kamppailussa lohkovoitosta.
Lisää poikien U18 MM-kisoista voit lukea tältä sivulta.
Poikien U18 MM-kisat: Suomen otteluohjelma
23.4. klo 15:30 Suomi – Sveitsi
24.4. klo 15:30 Suomi – Latvia
26.4. klo 19:30 Ruotsi – Suomi
Poikien U18 MM-kisat: Pudotuspelien aikataulu
28.4. klo 15:30 Puolivälierä 1
28.4. klo 16:30 Puolivälierä 2
28.4. klo 19:30 Puolivälierä 3
28.4. klo 20:30 Puolivälierä 3
30.4. klo 15:30 Välierä 1
30.4. klo 19:30 Välierä 2
1.5. klo 15:30 pronssiottelu
1.5. klo 19:30 finaali
Suomen joukkue U18 MM-kisoihin
Maalivahdit:
1 Leinonen Topias, JYP Jyväskylä
30 Kokko Niklas, Kärpät Oulu
31 Vinni Eemil, HIFK Helsinki
Puolustajat:
2 Grönlund Thomas, Lukko Rauma
3 Kulonummi Kasper, Jokerit Helsinki
4 Laakso Elmeri, SaiPa Lappeenranta
6 Salin Otto, HIFK Helsinki
7 Minkkinen Niko, JYP Jyväskylä
25 Kärki Arttu, Tappara Tampere
29 Kiviharju Aron, TPS Turku
32 Heinonen Otto, Ilves Tampere
Hyökkääjät:
10 Hokkanen Otto, SaiPa Lappeenranta
12 Nyman Jani, Ilves Tampere
13 Kemell Joakim, JYP Jyväskylä
15 Uronen Tuomas, HIFK Helsinki
18 Männistö Tommi, Tappara Tampere
19 Lundell Kasper, HIFK Helsinki
20 Kaskimäki Aleksanteri, HIFK Helsinki
21 Bau Samu, HIFK Helsinki
22 Hämeenaho Lenni, Ässät Pori
23 Halttunen Kasper, Jokerit Helsinki
24 Vuorio Oskari, Jokerit Helsinki
27 Raiman Lauri, Pelicans Lahti
28 Lassila Jere, JYP Jyväskylä
34 Rönni Topi, Tappara Tampere
Urheilutoimittaja
juuso@sportnyhet.com
MIKSI on niin vaikea saada U 18 2022 jääkiekon ERI MAIDEN JOUKKUEIDEN KOKOONPANOJA? Ovatko nämä niin slassa pidettäviä ettei voi tutustua etukäteen , sitten kun peliä katsoo livenä yrittää hahmottaa pelaajia yhtä sähläämistä, ei voi vain keskittyä pelin kulkuun. Tämä on todella outoa.
Ottakaa oppia toimittajat varsinkin TV 5 porukka esim Mestaruussarjan jalkapallon studioista, siellä käydään läpi joukkueet hyvin perusteellisesti ennen ja jälkeen ottelua. Muutenkin tuo porukka Henriksson Grönman keskittyy kaikkeen muuhun kuin kyseiseen peliin. Tämä TV 5 KANAVA ON VAIN MAINOKSIA JA JATKUVIA KESKEYTYKSIÄ TÄYNNÄ. On kyllä ihme että saavat urheilutapahtumia esittää melkein pitäisi lailla kieltää. Luojan kiitos MM jääkiekko 2022 ei tuu tuosta tuutista.
Moikka Marja! Meillä ei tosiaan valitettavasti ole vielä tällä hetkellä kaikkia U18 MM-kisojen kokoonpanoja listattu sivuillamme, mutta IIHF:n sivulta (tässä linkki) näkee joukkueiden kokoonpanot kokonaisuudessaan ja voi tutustua eri pelaajiin 🙂