Velobet

Pekingin olympialaisten miesten jääkiekkoturnauksen puolivälierät pelataan huomenna. Suomi, Ruotsi, Venäjä ja USA olivat jo selvittäneet tiensä puolivälieriin aiemmin olemalla lohkovaiheen neljä parasta joukkuetta. Tänään heille saatiin vastustajat, kun Slovakia, Tanska, Sveitsi ja Kanada voittivat omat ottelunsa.

Leijonat saavat puolivälierissä vastaansa Sveitsin ja lähtevät otteluun todella suurina ennakkosuosikkeina. Lohkovaiheen paras joukkue USA kohtaa Slovakian ja Venäjä saa vastaansa Tanskan toista kertaa tässä turnauksessa. Ruotsi joutuu pelaamaan puolivälierissä Kanadaa vastaan.

Slovakia – Saksa 4–0

Slovakia kyykytti omassa ottelussaan Saksaa oikein kunnolla. Joukkue voitti ottelun laukaukset peräti 32–21 ja iski taululle tylyt 4–0 lukemat. Tahtipuikkoa heiluttelivat etenkin kaksi pistettä iskeneet Marek Hrivik, Peter Cehlarik ja pelaava Martin Gernat. Joukkueen maalilla Patrik Rybar puolestaan pelasi todella vakuuttavan nollapelin.

– On tietysti todella nättiä, että nollapeli tuli tässä tärkeässä pelissä. Mutta samalla minun täytyy antaa kiitosta kavereille, että he hoitivat alakerran hyvin, blokkasivat laukauksia ja pelasivat sillä tavalla rakenteellisesti, Rybar sanoi Kansainvälisen Jääkiekkoliitto IIHF:n nettisivuilla.

Tanska – Latvia 3–2

Päivän toisessa ottelussa Tanska päihitti Latvian tiukasti 3–2. Mahtavan lohkovaiheen pelannut Tanska oli jo joutua ahtaalle, kun Latvia tuli Morten Poulsenin maalin jälkeen ensin tasoihin ja aivan toisen erän alussa johtoon Lauris Darzinsin kahdella maalilla. Julian Jakobsen kuitenkin tasoitti ottelun ennen toisen erän loppua.

Aivan kolmannen erän alussa Tanska meni ottelussa toista kertaa johtoon Markus Lauridsenin terävällä rannelaukauksella. Syötön maaliin tarjosivat Tanskan jääkiekkoilun legendat Frans Nielsen ja Mikkel Bödker. Latvia painoi vielä ottelun lopussa vakuuttavasti päälle, mutta Tanska voitti ottelun lopulta täysin ansaitusti.

Tšekki – Sveitsi 2–4

Tšekin ja Sveitsin välisessä ottelussa nähtiin puolestaan todellinen yllätys, kun alppimaa onnistui pudottamaan potentiaalisena mitalimaana pidetyn Tšekin. Tšekki kyllä hallitsi ottelun kiekollista peliä, mutta Sveitsi puolusti upeasti ja piti vastustajansa poissa aidosti vaarallisilta maalipaikoilta.

Tšekki siirtyi ottelussa johtoon Lukas Klokin maalilla, mutta Sveitsi tasoitti pelin viisi minuuttia myöhemmin Andreas Ambühlin toimesta. Toisessa erässä ja kolmannen erän alussa sveitsiläiset menivät menojaan Killian Mottet’n, Denis Malginin ja Raphael Diazin maaleilla. Roman Cervenkan kavennus ottelun lopussa oli tšekkiläisille lopulta laiha lohtu.

Kanada – Kiina 7–2

Kanada puolestaan ryöpytti päivän viimeisessä ottelussa ehkä hieman odotetustikin Kiinaa jopa 7–2. Jordan Weal avasi ottelun maalihanat jo seitsemän minuutin pelin jälkeen. Weal myös kasvatti Kanadan johdon kahteen pari minuuttia myöhemmin, mutta Kiina onnistui kaventamaan Jian Anin maalilla. Tämän jälkeen Kanada kuitenkin pisti uuden vaihteen silmään.

Eric O’Dell säesti toisessa erässä Adam Tambellinin kahta maalia, minkä ansiosta Kanada nousi jo 5–1 johtoon. Kiina onnistui vielä kaventamaan Anin illan toisella maalilla, mutta tämä oli lähinnä kosmetiikkaa. Viimeisessä erässä vaahteralehtipaidat naulasivat loppulukemat Eric Staalin ja Jack McBainin maaleilla.

Ottelun hahmo oli Tambellini, joka oli mukana jopa viidessä kanadalaisten maalissa.

Pekingin olympialaisten miesten jääkiekkoturnauksen puolivälierät

Kaikki ottelut pelataan keskiviikkona 17.2. Kaikki ajat Suomen aikaa.

USA – Slovakia
06:10

Venäjä – Tanska
08:00

Suomi – Sveitsi
10:40

Ruotsi – Kanada
15:30

 


Colorado Avalanche - Montreal Canadiens
Arizona Coyotes - Columbus Blue Jackets