Nuoret Leijonat aloittaa tänään MM-kisataipaleensa, kun vastaan luistelee Saksa. Suomen joukkueen pelaajavalinnoissa ei nähty suuria yllätyksiä. Ehkä suurimpana sellaisena voidaan pitää Olli Nikupeterin kisapaikkaa.
Luulajan puolustaja Olli Nikupeteri on pelannut vahvan kauden Ruotsissa. Mies kertoo MTV:n haastattelussa itsevarmasti, että osasi odottaa valintaa Antti Pennasen luotsaamassa Nuorten Leijonien miehistössä.
– Se oli isompi yllätys, että pääsin marraskuun alussa Ruotsissa pelattuun turnaukseen. En olisi arvannut sitä. Pelasin hyvin turnauksessa, ja tuli luottamus siihen, että voin päästä MM-kilpailuihin.
Nikupeteri pelasi Oulun Kärppien juniorijoukkueissa ennen siirtymistään Luulajaan vain 16-vuotiaana. Viime kaudella tuli vastuuta myös Luulajan miesten joukkueessa.
– Pelasin B2-juniorikauden Kärppien ja Ahmojen yhteisjoukkueessa. Se meni hyvin, ja Luulajan puolelta tuli yhteydenotto, että menisin pelaamaan. Ei ainakaan vanhempana kaduta, että olisin jättänyt tuollaisen mahdollisuuden käyttämättä.
– Fysiikka on mennyt eteenpäin, mutta myös puolustuspeliä on hiottu Ruotsissa. Meillä on hyvä joukkue, jossa on tosi hyvä pakisto ja hyökkäys. Maalivahditkin ovat hyvät. Meillä on paljon taitavia pelaajia, mutta myös kovia työntekijöitä. Hyvä nippu kaikkiaan.
Vasta tänä keväänä nuorten maajoukkueessa debytoinut Nikupeteri nousi siis nopealla syklillä suoraan kisajoukkueeseen. Vaikka opeteltavaa maajoukkuekuvioissa riittää, ei mies ota kuitenkaan turhia paineita.
– Olen vähän käynyt asioita läpi muiden pelaajien kanssa, mutta arvokilpailut näkee todella sitten kun pääsee paikalle, ja kisat lähtevät käyntiin.
Kommentoi aihetta...