Nuorten MM-kisojen parhaat pelaajat olivat luonnollisesti todellisia huippulupauksia, vaan millaisiksi heidän pelaajauransa lopulta kehittyivät? Tämä on juttusarjan ensimmäinen osa.
Jääkiekon nuorten MM-kisoja on pelattu virallisesti vuodesta 1977 lähtien. Tässä juttusarjassa me keskitymme kuitenkin aikaan vuodesta 1990 lähtien ja päättyen vuoteen 2021.
Jokaisessa artikkelissa me tulemme esittelemään neljän MM-turnauksen parhaat pelaajat, nimenomaan pelipaikoittain eli parhaan maalivahdin, parhaan puolustajan ja parhaan hyökkääjän.
Kyseessä on siis kahdeksanosainen juttusarja.
Vaan ketkä sitten olivat ne nuorten MM-kisojen parhaiksi pelaajiksi valitut pelaajat vuosina 1990, 1991, 1992 ja 1993? Seuraavassa me teemme siis katsauksen siihen, mitä heille tapahtui sen jälkeen, kun maailma oli heille avoinna ja odotukset äärimmäisen korkealla.
Nuorten MM 1990
Paras maalivahti: Stephane Fiset (Kanada)
Stephane Fiset oli varattu NHL:ään silloisen Quebec Nordiquesin toimesta toisella kierroksella, ja varausnumerolla 24. Nuorten MM-kisoihin saapuessaan Fiset ei ollut pelannut vielä ainoatakaan NHL-ottelua, vaan hän pelasi Quebecin junioriliigassa. Kisoissa loistettuaan ja MM-kultaa voitettuaan Fiset sai vyölleen ensimmäiset NHL-ottelunsa, joskin ne sujuivat kohtalaisen vaisusti.
Kaiken kaikkiaan Fiset loi kuitenkin pitkän NHL-uran, pelaten maailman kovimmassa kiekkoliigassa vuosina 1990-2002 polvivammoistaan huolimatta. Hänelle kirjattiin NHL:ssä 390 runkosarjaottelua, Nordiquesin, Colorado Avalanchen, Los Angeles Kingsin ja Montreal Canadiensin paidoissa, ja niissä hänen torjuntatilastonsa olivat 89,90/3.07. Pudotuspeliotteluita Fisetille kirjattiin koko NHL-uran aikana ainoastaan 14. Stanley Cupia hän pääsi juhlimaan kauden 1995-96 päätteeksi, minkä lisäksi palkintokaapista löytyy myös MM-kulta vuodelta 1994.
Paras puolustaja: Alexander Godynyuk (Neuvostoliitto)
Ukrainassa syntynyt ja vuoden 1990 nuorten MM-kisojen aikaan Neuvostoliittoa edustanutta puolustaja Alexander Godynyukia ei oltu varattu NHL:ään ennen kyseistä MM-turnausta. Hänet kuitenkin varattiin kesällä 1990 maailman kovimpaan kiekkoliigaan numerolla 115, Toronto Maple Leafsin toimesta.
Godynyuk vietti Pohjois-Amerikassa vuodet 1990-98, edustaen neljää eri NHL-seuraa: Maple Leafsia, Calgary Flamesia, Florida Panthersia ja Hartford Whalersia. Tämä kiovalaislähtöinen puolustaja pelasi NHL-urallaan 223 runkosarjaottelua tehoin 10+39=49. Pudotuspeliotteluita hänelle ei kirjattu ainoatakaan. Takaisin Eurooppaan palattuaan hän vietti yhden kauden Sveitsissä ja kaksi kautta Saksassa. Pelaajauransa hän päätti vuonna 2001.
Paras hyökkääjä: Robert Reichel (Tšekkoslovakia)
Kun Calgary Flames varasi Tšekkoslovakiassa syntyneen Robert Reichelin vuoden 1989 NHL Draftin neljännellä kierroksella, numerolla 70, albertalaisseuralla tuskin oli käryä siitä, millaisen kultakimpaleen he olivat löytäneet. Nuorten MM-kisojen 1990 aikaan Reichel pelasi vielä kotimaassaan mättäen kyseisen kauden aikana 52 otteluun tehot 49+34=83. Itse kisoissa hänen pistesaldonsa seitsemästä ottelusta oli 4+4=8.
Kaudeksi 1990-91 Reichel siirtyi Calgaryyn, jossa hän iski 307 otteluun tehot 119+157=276. Sen jälkeen Reichel vuorotteli NHL:n ja Saksan välillä, osittain myös NHL:n työsulusta johtuen. Myöhemmässä vaiheessa uraansa hän vaihtoi seuraa puolestaan oman kotimaansa ja NHL:n välillä. Viimeiset NHL-ottelunsa hän pelasi 2003-04. Kaiken kaikkiaan Reichel pelasi NHL:ssä 830 runkosarjaottelua tehopistein 252+378=630. Pudotuspeliotteluita Flamesia, New York Islandersia ja Toronto Maple Leafsia edustaneelle Reichelille kirjattiin 70 tehoin 8+23=31.
Maajoukkuepaidassa Reichel voitti muun muassa kolme MM-kultaa ja yhden olympiakullan. Vuonna 2015 hänet nimettiin jääkiekon kansainväliseen kunniagalleriaan.
Nuorten MM 1991
Paras maalivahti: Pauli Jaks (Sveitsi)
Vaikka Sveitsi voitti vuoden 1991 nuorten MM-kisoissa ainoastaan yhden ottelun seitsemästä ja joukkueen maaliero oli karmaiseva 5-48, maalivahti Pauli Jaks esiintyi turnauksessa edukseen. Hänet valittiin turnauksen parhaaksi maalivahdiksi, vaikka turnauksessa pelasi Trevor Kiddin ja Felix Potvinin kaltaisia maalivahteja. Turnauksen myötä hänet varattiin NHL:ään Los Angeles Kingsin toimesta, numerolla 108 ja kaudella 1991-92 hänet valittiin Sveitsin pääsarjan parhaaksi maalivahdiksi.
Pohjois-Amerikkaan Jaks suuntasi kaudeksi 1993-94. Ensimmäisellä Pohjois-Amerikan kaudellaan hän ei päässyt pelaamaan NHL:ssä, mutta kaudella 1994-95 hän pääsi tekemään NHL-debyyttinsä. Miehen ura jäi kuitenkin vain yhteen otteluun ja sen jälkeen hän palasi takaisin kasvattajaseuraansa HC Ambri-Piottaan, jota hän edusti aina vuoteen 2004 saakka.
Seuraava osoite oli venäläisseura Avangard Omsk, jossa hän pelasi kahdeksan ottelua varsin vakuuttavin numeroin. Lopulta hän palasi kuitenkin kesken kauden kotimaahansa ja päätti pelaajauransa vuonna 2006. Sveitsin pääsarjassa Jaks voitti peräti seitsemän kertaa NLA:n nollapelitilaston, pudotuspelit mukaan lukien.
Paras puolustaja: Jiri Slegr (Tšekkoslovakia)
Tšekkipuolustaja Jiri Slegr oltiin varattu NHL:ään vuoden 1990 NHL Draftin toisella kierroksella, tarkalleen ottaen numerolla 23, Vancouver Canucksin toimesta. Nuorten MM-kisojen pistesaldo vuoden 1991 osalta oli seitsemässä ottelussa 0+9 ja matkaan lähti pronssinen mitali. Pohjois-Amerikkaan hän matkasi kaudeksi 1992-93 ja hän nousi nopeasti kanadalaisseuran avainpuolustajaksi.
Kesken kauden 1994-95 Slegr siirtyi Edmonton Oilersiin. Eurooppaan hän palasi kaudeksi 1996-97, kunnes tie johti takaisin taalakaukaloihin. Näitä Euroopan visiittejä tapahtui useampi uran aikana, mutta NHL:ssä hän pelasi joka tapauksessa 622 runkosarjaottelua tehopistein 56+193=249. Pudotuspeliotteluita hänelle kertyi 42 kappaletta pistein 4+14=18. Stanley Cupin hän voitti kauden 2001-02 päätteeksi Detroit Red Wingsissä.
Maajoukkueen puolella Slegr voitti MM-kultaa ja olympiakultaa. Pelaajauransa hän päätti kotimaassaan kauden 2014-15 päätteeksi, 44 vuoden iässä.
Paras hyökkääjä: Eric Lindros (Kanada)
Eric Lindros on pelaaja, joka tuskin sen enempää esittelyitä kaipaisi, mutta käydään nyt joka tapauksessa hänen pelaajauransa tarkemmin läpi. Vuoden 1991 nuorten MM-kisoissa hän takoi seitsemään otteluun tehot 6+11=17. Sitä seurasi NHL:ään varaaminen koko varausluokan ensimmäisenä pelaajana, Quebec Nordiquesin toimesta. Lindros ei kuitenkaan suostunut pelaamaan Quebecissa ja hänet kaupattiin jättimäisessä vaihtokaupassa Philadelphia Flyersiin.
NHL-kauden 2006-07 päätteeksi pelaajauransa päättänyt Lindros pelasi kaiken kaikkiaan NHL:ssä 760 runkosarjaottelua tehopistein 372+493=865 ja 53 pudotuspeliottelua pistein 24+33=57. Hänen NHL-uransa olisi voinut olla vieläkin loistokkaampi, mutta ikävät aivotärähdysongelmat häiritsivät ikävästi miehen pelaamista.
Lindros voitti urallaan maajoukkuepaidassa Canada Cupin ja olympiakultaa. Hänet valittiin kertaalleen NHL:n runkosarjan arvokkaimmaksi pelaajaksi sekä liigan että pelaajien toimesta, tarkalleen ottaen kaudella 1994-95. Hockey Hall of Fameen hänet nimettiin vuonna 2016.
Nuorten MM 1992
Paras maalivahti: Mike Dunham (Yhdysvallat)
Paras puolustaja: Darius Kasparaitis (CIS)
Paras hyökkääjä: Michael Nylander (Ruotsi)
Nuorten MM 1993
Paras maalivahti: Manny Legace (Kanada)
Paras puolustaja: Janne Grönvall (Suomi)
Paras hyökkääjä: Peter Forsberg (Ruotsi)
Nuorten MM-kisojen parhaat pelaajat -juttusarja
Tämä oli nuorten MM-kisojen parhaisiin pelaajiin liittyvän juttusarjan ensimmäinen osa, jossa käsiteltiin vuodet 1990, 1991, 1992 ja 1993.
Juttusarjan toisessa osassa tullaan käsittelemään neljä seuraavaa vuotta (1994-97).
Mitkä pelit nuorten MM-kisoissa 2022 kannattaa ehdottomasti katsoa? Tsekkaa ne täältä!
Kommentoi aihetta...