USA nappasi Suomesta niukan 3-2 voiton nuorten MM-kisojen välierässä ja eteni finaaliin Ruotsia vastaan. Sitkeästi taistellut Suomi pelaa perjantaina pronssista Tšekkiä vastaan.

Ottelun kaksi ensimmäistä erää kertoivat hyvin erilaista tarinaa joukkueiden voimasuhteista. Ensimmäisessä erässä Suomi onnistui yllättämään USA:n täysin ja loi loistavia maalipaikkoja lähes liukuhihnalta. Toisessa erässä materiaaliltaan ylivertainen Yhdysvallat otti kuitenkin komennon ja hallitsi peliä käytännössä miten tahtoi. Kahden hyvin erinäköisen erän jälkeen peli oli melko oikeutetusti tasan 2-2.

Päätöserä olikin sitten MM-kisojen välierän arvoista äärimmäisen tasaista kamppailupelaamista. Kumpikaan joukkue ei pystynyt ottamaan otteluaan täysin omaan komentoonsa. USA:n materiaalietu oli kuitenkin hieman liikaa. Joukkueen taitavat yksilöt käyttivät kolmannen erän ainoan ylivoimansa hyödyksi, mikä riitti paikkaan MM-finaalissa.

Suomen aktiivinen ote yllätti USA:n

Nuoret Leijonat sai otteluun unelma-alun, kun Oiva Keskinen vei joukkueensa johtoon vain kahden minuutin pelin jälkeen. Tommi Männistö riisti kiekon Sam Rinzeliltä USA:n maalin edessä ja pääsi nokikkain Trey Augustinen kanssa. Yhdysvaltalaisvahti torjui ensimmäisen yrityksen, mutta Keskinen oli ensimmäisenä irtokiekossa ja Suomi johti 1-0.

Hetkeä myöhemmin Cutter Gauthier oli tehdä samanlaisen tempun toisessa päässä, mutta Niklas Kokko veti pidemmän korren amerikkalaistähden riistettyä kiekon syvällä Suomen alueella.

Paremmat tontit olivat kuitenkin Suomella. Ensin Samu Bau pelasi loistopaikan Emil Hemmingille, minkä jälkeen Arttu Kärki löysi upealla syötöllä Lenni Hämeenaholle, mutta ilman tulosta. Nuoret Leijonat oli kuitenkin onnistunut yllättämään USA:n aktiivisella ja vauhdikkaalla hyökkäyspelaamisellaan.

Hieman erän puolivälin jälkeen täydellisenä altavastaajana otteluun lähtenyt Suomi iski illan toisensa. Nuoret Leijonat sai useita pitkiä pyörityksiä USA:n päätyyn ja yksi niistä tuotti tulosta. Kärki lähetti viivalta matalan vedon, jonka maskissa ollut Rasmus Kumpulainen ohjasi Yhdysvaltojen verkkoon. Upeaa turnausta pelannut Suomen nelosketju sai onnistumisen äärimmäisen tärkeään paikkaan.

Yllätyksestä toipunut USA otti kuskin paikan

Siinä, missä Suomi onnistui yllättämään USA:n täydellisesti ensimmäisessä erässä, oli toisessa erässä kentällä aivan erinäköinen Yhdysvallat. Erän ensimmäinen puolikas oli aivan yhtä päätyä, kun USA vyörytti hyökkäystä hyökkäyksen perään kohti Suomen maalia. Kokko kuitenkin piti joukkuettaan upeasti pystyssä vaikeina hetkinä.

Aivan erän alussa USA pääsi ylivoimahyökkäykseen, mutta Will Smithin laukaus avopaikasta karkasi päätypleksiin. Oliver Moore puolestaan pääsi jo nokikkain Kokon kanssa, mutta suomalaisvahti osoitti venymiskykyään nollaamalla USA:n hyökkääjän. Laukaukset olivat kuitenkin erän puolivälissä jo 9-1 USA:lle.

Kesken Yhdysvaltojen vyörytyksen Hämeenaho kampitti ottelun ensimmäisen jäähyn, ja enää ei Kokko kestänyt. Seamus Casey levitti ja Jimmy Snuggerud laukoi hurjan tykin suoraan syötöstä Suomen maaliin.

Pelin kuva jatkui maalin jälkeen samanlaisena, ja vajaat neljä minuuttia ennen erätaukoa USA:n hallinta tuotti tasoituksen. Will Smith unohtui täysin vapaaksi maalin kulmalle ja San Jose Sharksin ykköskierroksen varaus sai niitata joukkueensa toisen osuman tyhjään maaliin.

USA yhden ylivoiman verran parempi

Ottelun kolmas erä alkoi huomattavasti kahta ensimmäistä tasaisempana. Nuorten Leijonien terävä aloitus palkittiin pelin ensimmäisellä ylivoimalla, mutta se oli USA, joka kävi lähellä maalintekoa jäähyn aikana. Quinn Finleyn laukaus Hemmingin kiekonmenetyksen jälkeen kilahti kuitenkin tolppaan.

Nuoret Leijonat paransi puolustuspeliään merkittävästi toisesta erästä, eikä USA päässyt enää juhlimaan kiekon kanssa samaan tapaan kuin aiemmin. Fyysinen kamppailupelaaminen korostui, kun kumpikaan joukkue ei antanut tuumaakaan periksi. Jokainen tilanne pelattiin loppuun asti, ja etenkin mailakamppailu kävi todella aggressiivisena puolin ja toisin.

Erän loppua kohden Suomi oli saamassa käyntiin todella hyvän vaiheen, kunnes ottelun tuomaristo paikkasi aiemmin viheltämättä jäänyttä jäähyä antamalla Kasper Kulonummelle hyvin kyseenalaisen kaksiminuuttisen. USA ei jättänyt tätäkään saumaa käyttämättä. Cutter Gauthier rankaisi kiskaisemalla äärimmäisen laadukkaan rannelaukauksen Suomen maalin kattoon ja asetti Nuoret Leijonat selkä seinää vasten.

Heti maalin jälkeen USA:lle tuomittiin jäähy ja Suomi sai loistavan paikan tasoitusmaalin tekemiseen. Paras paikka siunaantui Jani Nymanille, joka pääsi yrittämään Kärjen laukauksen irtokiekosta. Augustine kuitenkin venyi hyvään torjuntaan ja vei USA:n MM-finaaliin.

Nuorien Leijonien kohtalona on pelata nuorten MM-kisojen pronssimitalista Tšekkiä vastaan perjantaina klo 16:00 alkaen.

USA – Suomi 3-2 (0-2, 2-0, 1-0)

1. erä
01:51 Oiva Keskinen (Tommi Männistö) 0-1
12:25 Rasmus Kumpulainen (Arttu Kärki, Samu Bau) 0-2

2. erä
32:10 Jimmy Snuggerud (Seamus Casey, Will Smith) 1-2 YV
36:16 Will Smith (Gabe Perreault, Ryan Chesley) 2-2

3. erä
56:47 Cutter Gauthier (Lane Hutson, Gavin Brindley) 3-2 YV