Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkue astuu vielä kaksi kertaa askiin ennen vuodenvaihteessa järjestettäviä MM-kisoja. Joukkue lentää Kanadaan 15.12. ja kohtaa Slovakian 20.12. Red Deerissä, sekä kolme päivää myöhemmin USA:n Edmontonissa.
Nuoret Leijonat valmistautuvat parhaillaan Kanadassa käytäviin MM-kilpailuihin. Kuuden päivän päästä joukkueen on määrä matkustaa Kanadaan ja aloittaa kisavalmistelujen viimeinen vaihe. Edessä olevat kaksi harjoitusottelua toimivat tärkeänä etappina ja näissä peleissään nähdään, mikä on Suomen tämänhetkinen iskukyky.
Pieneen kaukaloon tottumisen täytyy tapahtua nopeasti, eikä viimeisten harjoituspelien jälkeen ole enää aikaa suurille korjausliikkeille. Varsinkin USA tulee olemaan Suomelle tärkeä mittari, jolloin nähdään miten hyvin Nuoret Leijonat pysyvät yhden kisojen ennakkosuosikin vauhdissa mukana. Puolustukseen tuskin on ainakaan tiedossa helppoa iltapuhdetta USA:n aggressiivisen karvauspelaamisen myötä. Yhdysvallat on mukana todella nimivahvalla, NHL-varauksia pursuavalla ryhmällä mukana ja se tulee luultavasti jälleen kerran luottamaan suoraviivaiseen pelitapaansa.
Kisoihin valmistavissa otteluissa ei varmasti laiteta ihan kaikkea likoon ja lopputulosta tärkeämpää on nähdä, mihin asioihin valmennuksen kannattaa vielä mahdollisesti kiinnittää huomiota. Myös muut turnaukseen osallistuvat maat luonnollisesti valmistautuvat kisoihin harjoitusotteluilla.
Tässä kaikkien kisoihin valmistavien pelien otteluohjelma:
Kaikki ajat Suomen aikaa.
20.12.2021 klo 02:00 Kanada – Sveitsi
20.12.2021 klo 04:30 Venäjä – Saksa
20.12.2021 klo 21:00 Suomi – Slovakia
21.12.2021 klo 02:00 Ruotsi – Kanada
21.12.2021 klo 04:30 Tšekki – USA
22.12.2021 klo 02:00 Sveitsi – Saksa
22.12.2021 klo 04:30 Slovakia – Itävalta
23.12.2021 klo 05:00 USA – Suomi
24.12.2021 klo 02:00 Sveitsi – Tšekki
Kommentoi aihetta...