Suomi nappasi perjantaina elintärkeän avausvoiton Göteborgin nuorten MM-kisoissa, kun Latvia kaatui tyylipuhtaasti 0-4. Yksi Nuorten Leijonien selvistä onnistujista oli turnauksen ensimmäisen ottelunsa pelannut maalivahti Noa Vali, joka tarvitsi nollapeliin 23 torjuntaa.

Nuorten Leijonien MM-kisat alkoivat murheellisesti kahdella tappiolla. Kanadaa vastaan häviötä osasikin odottaa, mutta päivää myöhemmin Saksaa vastaan kärsitty tappio loi uhkakuvia jopa pudotuspeleihin pääsemisen ylle.

Joukkue sai kahden ensimmäisen pelin osalta osakseen merkittävästi kritiikkiä, mutta Latviaa vastaan Suomi pelasi jo huomattavasti paremmin. Hyökkääjien ja puolustajien välit pysyivät tiiviimpinä, mikä helpotti pelin kääntämistä kumpaankin suuntaan. Myös kummankin maalin edustalla joukkue pelasi aiempaa vahvemmin. Lopputuloksena oli 0-4 voitto ja paikka pudotuspeleissä. Nyt Nuoret Leijonat voi keskittyä pelin kehittämiseen selkä seinää vasten pelaamisen sijasta.

– Totta kai tämä vapauttaa tunnelmaa. Tuli vähän harmittavat tappiot kahdesta ensimmäisestä pelistä. Ei saatu peliä sellaiseen kuntoon kuin oltaisiin haluttu, mutta tänään pelattiin hyvää jääkiekkoa koko ottelu, Nuorten Leijonien maalilla pelannut Noa Vali sanoo.

Suomen kapteenin Jere Lassilan, joka pääsi tehoille Nuorten Leijonien jokaisessa maalissa, lisäksi joukkueen suurimpiin onnistujiin kuulunut Vali teki ottelussa debyyttinsä nuorten MM-kisoissa. Kaksi ensimmäistä peliä torjunut Niklas Kokko oli Latviaa vastaan huilivuorossa, ja saattaa Valin hyvien otteiden myötä olla koko lopputurnauksen.

Debyytistä huolimatta Vali ei tuntenut paineita ennen peliä – kuten ei maalivahdin mukaan muukaan joukkue, vaikka olikin pakkovoiton edessä.

– Ei se (debyytti) mielessä pyörinyt. Kaikki tiesi, että tänään pitää voittaa. Siihen nähden peli näytti hyvältä. Ei porukkaa jännittänyt.

Valin rooli saattoi olla huomattavasti tärkeämpi kuin tulos antaa ymmärtää. Forssalainen torjui aivan ottelun alussa upeasti Rainers Rullersin päästessä laukomaan aivan avopaikasta. Mikäli Latvia olisi päässyt aikaiseen johtoon, olisivat suomalaispelaajien puntit saattaneet alkaa tutista huomattavasti enemmän. Nyt maalivahti kuitenkin tarjosi joukkueelleen mahdollisuuden voittoon, jonka se myös käytti.

Nuorten Leijonien siirryttyä johtoon Latvia ei enää paikoilla juhlinut. Vali sai olla ensimmäisen ja toisen erän melko rauhassa. Ottelun lopussa TPS:n maalivahti joutui kuitenkin kunnon tulitukseen, kun Latvia pääsi jahtaamaan kavennusta kahden miehen ylivoimalla.

– Voi olla, että pojat yritti saada mulle hien pintaan siinä lopussa, Vali myönsi.

– Jätkät pelasi hyvin, eikä Latvialla hirveästi ollut tontteja. Siihen loppuun piti sitten ottaa vielä pari koppia. Ihan kiva oli, että tuli tilanteita.