Jääkiekon nuorten MM-kisojen 2023 puolivälierät pelataan Suomen aikaa maanantai-iltana ja tiistain vastaisena yönä. Suomi saa vastaansa Ruotsin päivän ensimmäisessä ottelussa. Muut otteluparit ovat Tšekki – Sveitsi, USA – Saksa ja Kanada – Slovakia.

Jääkiekon nuorten MM-kisojen lohkovaihe päättyi uudenvuodenyönä Suomen aikaa. Lohkovoittoihin selvisivät Tšekki ja USA, joka kaatoi päätöskierroksella vaisusti esiintyneen Nuoret Leijonat. Suomella oli mahdollisuus lohkovoittoon voittamalla USA, mutta joukkue ei onnistunut edes haastamaan yhdysvaltalaisia kunnolla ja sai tyytyä lohkon kakkossijaan.

Suomi olisi voinut valahtaa jopa lohkon kolmossijalle, jos Slovakia olisi omassa ottelussaan onnistunut voittamaan Sveitsin. Suomalaisten onneksi Sveitsi kuitenkin nousi kolmannessa erässä kahden maalin takaa-ajoasemasta tasoihin ja voitti ottelun rankkarikisan jälkeen, mikä varmisti sen, ettei Slovakia päässyt nousemaan sarjataulukossa Suomen ohi. Sveitsi joutui voitostaan huolimatta tyytymään neljänteen sijaan.

Tšekki puolestaan ei jättänyt A-lohkossa mitään sattumanvaraan, kun se murskasi Saksan peräti 8–1. Saksalla ottelussa ei juuri panosta ollut, sillä se tiesi olevansa oman lohkonsa nelonen, pelasi se miten tahansa.

Voittokaan ei olisi riittänyt tšekkiläisille lohkovoittoon, jos Ruotsi olisi kaatanut päivän viimeisessä ottelussa Kanadan. Turnauksen isäntämaa järjesti kuitenkin kotiyleisölle parhaat mahdolliset uudenvuoden juhlat, kun se nuiji Juniorkronornan maan rakoon voittamalla ottelun peräti 5–1.

Kanadan ja Tšekin voitot olivat lopulta myrkkyä myös Slovakialle, sillä joukkue joutuu kolmossijastaan huolimatta kohtaamaan puolivälierissä Kanadan, jonka kaikki joukkueet olisivat varmasti halunneet välttää. B-lohkon viimeisenä joukkueena pudotuspeleihin selvinnyt Sveitsi saa vastaansa Tšekin, joka on pelannut upean turnauksen ja lähtee otteluun ylivoimaisena ennakkosuosikkina, mutta jonka Sveitsi silti varmasti kohtaa ennemmin kuin Kanadan.

Suomen ja Ruotsin välinen ottelu iskee alkutahdit puolivälierille, sille ottelu pelataan suomalaisfanien kannalta täydelliseen aikaan klo 18:00 alkaen. Tšekin ja Sveitsin välinen peli alkaa klo 20:30 ja kaksi muuta ottelua pelataan yön pienempien tuntien aikana. Voittajat kohtaavat toisensa keskiviikkona pelattavissa välierissä.

Jääkiekon nuorten MM-kisojen 2023 puolivälierät

Maanantaina 2.1. klo 18:00: Suomi – Ruotsi
Maanantaina 2.1. klo 20:30: Tšekki – Sveitsi
Maanantaina 2.1. klo 23:00: USA – Saksa
Tiistaina 3.1. klo 01:30: Kanada – Slovakia