Neljä Ruotsin naisten jääkiekkomaajoukkueeseen valittua pelaajaa joutuu jättämään Pekingin olympialaiset väliin sairastuttuaan koronavirukseen. Pelaajien joukossa on muun muassa Ruotsin ykkösmaalivahti Sara Grahn. Pois jääneiden tilalle on jo nostettu neljä uutta pelaajaa.
Keskiviikkona Ruotsin naisten maajoukkueen valmentaja Ulf Lundberg kertoi tunnelman olevan rauhallinen ja iloinen Damkronornan leirissä. Nyt tilanne on kuitenkin todennäköisesti toinen.
Perjantaina joukkue julkaisi tiedon, jonka mukaan sekä Linnea Hedin että Emmy Alasalmi olivat antaneet positiivisen koronäytteen ja joutuisivat jättämään Pekingin olympialaiset väliin. Heidän tilalleen joukkueeseen nostettiin Paula Bergström ja Linnea Andersson.
Lauantaina myös joukkueen suurimpiin tähtiin kuuluvat Sara Grahn ja Hanna Olsson antoivat positiivisen näytteen ja jäävät sivuun olympiajoukkueen toiminnasta. Etenkin Grahn osoitti olevansa todella turhautunut tilanteeseen. Pekingin olympialaiset olisivat olleet 33-vuotiaalle maalivahdille jo uran neljännet.
– Tunnen oloni hyväksi. Minulla on hieman yskää, mutta muuten olo on loistava. En yritä kerätä sympatiaa, mutta olen todella pettynyt, surullinen ja vihainen. Pieni flunssa tuhosi kokonaisen unelman ja viimeisen mahdollisuuteni edustaa Ruotsia olympialaisissa, Grahn kirjoittaa Instagramissa.
Myös Grahnin joukkuetoveri Luulajasta, Jenni Hiirikoski, oli pahoillaan ystävänsä puolesta. Naisleijonien kapteeni myöntää, että testituloksia jännitetään myös Suomen leirissä, mutta sanoo, ettei niistä oteta ylimääräisiä paineita.
– Todella valitettavaa, että hänen matka kohti olympialaisia ei koskaan päässyt alkamaan. Se on yksi osa tätä (tilannetta), että jännitetään niitä testejä. Mutta siihen on osattu valmistautua, että se on osa tätä, Hiirikoski kertoi maanantaina.
Grahnin ja Olssonin tilalle joukkueeseen valittiin Agnes Åker ja Linn Peterson.
Muutokset Ruotsin naisten olympiajoukkueeseen
Olympialaisista sivuun jäävät:
Sara Grahn, Luleå
Linnea Hedin, AIK
Emmy Alasalmi, AIK
Hanna Olsson, HV71
Joukkueen mukaan nostettiin:
Agnes Åker, AIK
Linnea Andersson, HV71
Paula Bergström, MoDo
Linn Peterson, Luleå
Urheilutoimittaja
juuso@sportnyhet.com
Kommentoi aihetta...