Kanada voitti Suomen U20 MM-kisojen lohkovaiheen päätösottelussa 6–3 ja jatkaa puolivälieriin lohkovoittajana. Nuorille Leijonille tappio oli turnauksen ensimmäinen. Suomi etenee pudotuspeleihin lohkon toisena. Puolivälierissä joukkue saa vastaansa Saksan. Ottelun pelataan keskiviikkona klo 19:00 Suomen aikaa.
Hyvä alku valui hukkaan
Nuoret Leijonat aloitti ottelun Kanadaa vastaan hyvin. Alkuminuuttien jälkeen laukaukset olivat Suomelle jo 4–0. Kanada kuitenkin avasi maalihanat heti ensimmäisellä vedollaan. Olen Zellweger laukoi viivasta löysän oloisesti, mutta Brennan Othmann pääsi ohjaamaan laukauksen maalin edestä Leevi Meriläisen selän taakse.
Vaikka ensimmäinen erä olikin tilastojen valossa tasaisin, ei Suomi oikein toipunut yllättäen tulleesta avausmaalista. Muutamaa minuuttia myöhemmin Samuel Helenius huitoi itsensä jäähylle ja Kanada rokotti jälleen. Ridly Greig purjehti yksin kahden suomalaispuolustajan välistä ja sai tuikattua kiekon maalin eteen Tyson Foersterille, joka siirsi sen tyhjään maaliin.
Kanadan kolmannessa maalissa Mason McTavish käänsi peliä nopeasti omalta alueelta ja lähetti Connor Bedardin täyteen vauhtiin. Ensi vuoden varaustilaisuuden kärkipelaajaksi uumoiltu hyökkääjä tulitti vastustamattoman rannelaukauksen yli Meriläisen olkapään.
Nuoret Leijonat onnistui kuitenkin vielä kaventamaan aivan erän lopussa. Eetu Liukas rouhi loistavasti Kanadan puolustajia vastaan ja onnistui pitämään pelin painopisteen Kanadan alueella. Kalle Väisänen poimi irtokiekon ja vapautti maalin eteen jääneen Heleniuksen, jonka laukaus pomppi onnekkaasti Kanadan puolustajien kautta maaliin.
Toinen erä aivan yhtä päätyä
Toinen erä olikin sitten täyttä Kanadan hallintaa. Kotijoukkue voitti erän laukaukset 20–6, eikä jättänyt Suomelle minkäänlaista mahdollisuutta. Nuorten Leijonien päävalmentaja Antti Pennanen myönsikin ottelun jälkeen, että toinen erä meni Suomelta vähän läpi sormien.
Greig vei Kanadan uudestaan kolmen maalin johtoon heti erän ensimmäisellä laukauksella. Meriläinen torjui Roy Joshuan viivavedon eteensä, ja jälleen Kanada voitti maalineduspelin suomalaisia vastaan. Ensimmäisenä irtokiekossa olleella Greigilla oli helppo työ viimeistellä.
Erän loppupuolelle McTavish rokotti Suomea vielä kertaalleen. Joukkueensa kapteeni sai ylivoimalla hyvän syötön B-pisteen kaarelle ja upotti tulisen one-timerin ohi Meriläisen.
Suomi mukaan peliin päätöserässä
Kolmannessa erässä Suomi pääsi vähän peliin mukaan. Aatu Räty pelasi kiekon voitetun laitakamppailun jälkeen viivaan Topi Niemelälle, jonka laukauksen Joakim Kemell ohjasi maalin edestä sisään.
Erä oli todella rikkonaista peliä, ja Kanada sortui ottamaan jopa neljä peräkkäistä jäähyä. Nuoret Leijonat onnistui kuitenkin rokottamaan vasta viimeisellä ylivoimallaan. Kemell tarjosi hienon poikkikentän syötön Kanadan neliön läpi Roby Järventielle, jonka one-timer upposi juuri ja juuri Dylan Garandin selän taakse.
Lopussa Suomi haki vielä kavennusta ilman maalivahtia, mutta ei onnistunut maalinteossa. William Dufour sen sijaan kaunisteli loppulukemiksi 6–3.
Kanada oli ottelussa parempi lähes jokaisella osa-alueella, mutta etenkin maalineduspelaaminen ja erikoistilanteiden merkitys nousi merkittävään arvoon. Suomi otti ottelussa kaksi kahden minuutin jäähyä, ja Kanada rokotti molemmilla kerroilla. Kanada puolestaan sortui jopa 33 jäähyminuuttiin, mutta Nuoret Leijonat onnistui ylivoimalla vain kertaalleen.
Kanada – Suomi 6–3
1. erä:
6.21 Brennan Othmann (Olen Zellweger, Connor Bedard) 1–0
12.14 Tyson Foerster (Ridly Greig, Ronan Seeley) 2–0 YV
17.19 Connor Bedard (Mason McTavish, Lukas Cormier) 3–0
19.03 Samuel Helenius (Kalle Väisänen, Eetu Liukas) 3–1
2. erä:
20.31 Ridly Greig (Joshua Roy, Olen Zellweger) 4–1
36.17 Mason McTavish (Olen Zellweger, Kent Johnson) 5–1 YV
3. erä:
43.07 Joakim Kemell (Topi Niemelä, Aatu Räty) 5–2
56.23 Roby Järventie (Joakim Kemell, Aleksi Heimosalmi) 5–3 YV IM
58.13 William Dufour (Zack Ostapchuk, Mason McTavish) 6–3 TM
Urheilutoimittaja
juuso@sportnyhet.com
Kommentoi aihetta...