Kanada kaatoi Slovakian maalein 5-2 jääkiekon MM-kisojen 2024 puolivälierissä ja eteni kisojen välieriin lopulta melko rutiininomaisella suorituksella. Kanada siirtyi heti avauserässä 2-0 johtoon, eikä antanut johtonsa lipua käsistä missään vaiheessa. Kanada on viimeksi jäänyt MM-kisojen mitalipelien ulkopuolelle vuonna 2014.

Hengästyttävä avauserä

Kanada aloitti ottelun todella terävästi. Joukkue tuli heti avauserään alkuun aggressiivisesti, ja sai palkintonsa vain vajaan kolmen minuutin pelin jälkeen. Colton Parayko nosti karvausta aktiivisesti keskialueella ja pääsi katkaisemaan slovakialaispuolustajan syötön. St. Louis Bluesin puolustaja vapautti vauhtiin Jared McCannin, joka lähti haastamaan Slovakian puolustusta. Slovakian maalivahti Samuel Hlavaj yritti katkaista tilanteen mailallaan, mutta kiekkoon ensimmäisenä ehtinyt McCann nosti pelivälineen kylmästi yli vastaan tulleen maalivahdin.

Vain kaksi minuuttia myöhemmin peli oli Kanadalle jo 2-0. Kanada loi ruuhkaa Hlavaj’n eteen ja Bowen Byram veto siniviivasta jäi pyörimään maalineduspelaajien jalkoihin. Irtokiekon löysi Pierre-Luc Dubois, joka nosti kiekon Slovakian maalin kattoon.

Slovakian ankeat ajat jatkuivat, kun Mario Grman nappasi itselleen kahden minuutin jäähyn ja päästi Kanadan ottelun ensimmäiselle ylivoimalle. Tällä kertaa Slovakia kuitenkin selvisi ilman takaiskua.

Ja kun jäähy oli päättynyt, Slovakia tuli täysin pelitapahtumien vastaisesti maalin päähän. Kanada karvasi aggressiivisesti syvältä Slovakian alueelta, mutta tällä kertaa altavastaajajoukkue onnistui purkamaan vastustajan prässin ja lähtemään vastahyökkäykseen. Peter Cehlarik lähetti melko vaarattoman oloisessa tilanteessa Kanadan maalille lättysyötön, jonka Brandon Hagel kuitenkin epäonnekseen ohjasi omaan maaliin.

Slovakian maali muutti pelin kulun täysin. Erän jälkimmäisellä puoliskolla se oli Slovakia, joka rakensi paremmat paikat ja vaarallisemmat hyökkäykset. Kolme minuuttia ennen erän loppua Pavol Regenda sai kahdella yhtä vastaan -hyökkäyksessä pelattua hyvän poikkittaissyötön Milos Kelemenille, jonka laukaus pysähtyi kuin ihmeen kaupalla nopeasti pyörähtäneen Olen Zellwegerin mailaan. Toisessa päässä Nick Paulilla oli kaksi loistavaa vetopaikkaa, mutta kummallakin kerralla veto karkasi päätyplekseihin.

Hengästyttävällä temmolla pelattu erä päättyi Kanadan 2-1 johtoasemassa. Kanada voitti erän laukaukset 2-1.

Toisessa erässä tempo rauhoittui

Slovakia tuli toiseen erään hyvin sisään. Vain kahden minuutin jälkeen joukkue loi huippupaikan, mutta Viliam Cacho ei osunut kunnolla kiekkoon. Tällä kertaa se oli kuitenkin Kanada, joka iski kesken vastustajan rummutuksen.

Dylan Guenther toi kiekon vauhdilla Slovakian alueelle ja pudotti toiseen aaltoon nousseelle Connor Bedardille. Chicago Blackhawksin sentteri löysi painottamalta puolelta Paulin, jonka one-timer upposi vastustamattomasti Slovakian maaliin.

Kanada oli kuitenkin pelillisesti yllättävän suurissa ongelmissa, eikä oikein saanut omaa kiekollista peliään käyntiin. Joukkue kuitenkin puolusti omaa maalinedustaansa kurinlaisesti, eikä päästänyt Slovakiaa huippupaikoille.

Erän puolivälissä Slovakia sai mahdollisuutensa, kun Byram heitti itsensä jäähyaitioon poikittaisesta mailasta. Joukkueen ylivoima oli kuitenkin luokatonta. Erän lopussa pelin virtaus alkoi taas kääntyä Kanadalle, mutta merkittäviä paikkoja joukkue ei saanut aikaan.

Kanada voitti toisen erän laukaukset 13-9.

Kanadan tehohetki ratkaisi ottelun

Heti päätöserän avaussekunneilla Slovakia onnistui luomaan huipputontin. Martin Fehervaryn jatko maalin kulmata kilahti kuitenkin Kanadan maalin tolppaan, eikä tuonut Slovakiaa maalin päähän. Heti perään Regenda nappasi itselleen neljän minuutin jäähyn ja tarjosi Kanadalle paikan ratkaista ottelu.

Slovakia kesti alivoimansa tyylikkäästi, mutta vain sekunteja jäähyn loppumisen jälkeen Guenther iski turnauksne avausmaalinsa ja ratkaisi voiton Kanadalle. Arizona Coyotesin hyökkääjä toi kiekon itse alueelle ja tarjoili sen maalin eteen Hagelille. Hlavaj otti vielä Hagelin yrityksen tyylikkäästi kiinni, mutta jatkotilanteesta kiekko ajautui Paulille, joka löysi maalin eteen aivan yksin jääneen Guentherin.

20 sekuntia myöhemmin Kanada rankaisi uneliasta Slovakiaa uudestaan. Kanada pääsi auttamattoman helposti Slovakian alueelle, Damon Serverson laukoi ja Brandon Tanev siirsi irtokiekon ilman estelyitä Slovakian maaliin.

Tapahtumarikas jakso sai kuitenkin jatkoa, kun Slovakia iski kavennusmaalin alle puoli minuuttia Kanadan edellisen jälkeen. Kelemen käänsi peliä nopeasti ja auttoi Slovakian ylivoimahyökkäykseen. Arizonan sopimuspelaaja päätti tehdä oman ratkaisun ja upotti terävän rannelaukauksen ohi Jordan Binningtonin.

Neljä minuuttia ennen erän loppua Slovakialle tarjottiin vielä yhtä mahdollisuutta päästä peliin mukaan, kun Bedard ja Michael Bunting hankkivat itselleen kaksiminuuttiset samanaikaisesti. Slovakia myös käytti mahdollisuutensa, ja millä tavalla! Simon Nemec levitti peliä quarterbackin paikalta ja Libor Hudacek jatkoi välittömästi takatolpalle nousseelle Marek Hrivikille, joka sai iskeä Slovakian kolmannen maalin tyhjiin.

Slovakia jatkoi kavennuksensa jälkeen maalin hakemista ilman maalivahtia. Riskipeli kuitenkin kostautui, kun Paul iski illan toisensa tyhjiin ja antoi pelille viimeisen niitin.

Kanada jatkaa välieriin, joihin sen vastustaja ratkeaa, kun puolivälierät saadaan pakettiin myöhään torstai-iltana.

Kanada – Slovakia 6-3 (2-1, 1-0, 3-2)

1. erä
02:45 Jared McCann (Colton Parayko) 1-0
04:15 Pierre-Luc Dubois (Bowen Byram, John Tavares) 2-0
07:56 Peter Cehlarik (Juraj Slafkovsky) 2-1

2. erä
23:48 Nick Paul (Connor Bedard, Dylan Guenther) 3-1

3. erä
46:20 Dylan Guenther (Nick Paul, Brandon Hagel) 4-1
46:40 Brandon Tanev (Damon Severson, Dawson Mercer) 5-1
47:06 Milos Kelemen (Pavol Regenda) 5-2
56:57 Marek Hrivik (Libor Hudacek, Simon Nemec) 5-3 YV
59:10 Nick Paul TM