Kuva: Wallpaperflare.com

Pikkuleijonien menestyksekäs putki päättyi, kun joukkue jäi vuoden 2019 alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa finaalin ulkopuolelle ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen. Neljän peräkkäisen finaalipaikan jälkeen putoaminen puolivälierässä USA:lla tylyin lukemin 6–0 oli totaalinen nöyryytys, vaikka aiempien vuosien tapaista tähtiloistoa ei joukkueesta löytynytkään.

Koska viime vuonna U18 MM-kisat jäivät koronapandemian vuoksi pelaamatta, lähtevät Pikkuleijonat nyt petraamaan kahden vuoden takaista sijoitustaan. Tavoitteena on luonnollisesti paluu mitalikantaan.

Tämän vuoden ryhmä on kuitenkin ennakkoon astetta heikompi kuin menestysvuosien joukkueet. Paljon on muuttunut kolmessa vuodessa, ja joukkueen vertaaminen esimerkiksi vuoden 2018 mestaruuden voittaneeseen nippuun olisi epäoikeudenmukaista.

Pikkuleijonien suurin vahvuus tänä keväänä on hyökkäys, ja etenkin sen kärkipelaajien taso. Joukkueen ykköstähtenä häärii huippulupaava Brad Lambert, joka on yksi koko turnauksen seuratuimpia pelaajia ja takuuvarmasti tulevan kesän varaustilaisuuden kärkinimiä. JYPissä tällä kaudella Liigaa pelannutta hyökkääjää kannattaakin seurata tarkalla silmällä.

Myös Lambertin takana riittää nippu kovatasoisia pelimiehiä. Sekä fiksusti peliä lukea Ville Koivunen, joukkueen kapteeni Samu Salminen, Kapasten klaanin tuorein tähti Oliver Kapanen, Liigaa jo tällä kaudella kolunnut Samu Tuomaala, fyysinen Niko Huuhtanen kuin äärimmäisen viihdyttävä Joakim Kemell ovat todella laadukkaita pelaajia näihin karkeloihin.

Puolustuksen kohdalla taso puolestaan putoaa kevyesti, eikä pakistossa tähtiloistoa juuri olekaan tarjolla. Nimekkäimmät pelaajat lienevät tällä kaudella omien liigajoukkueidensa runkopelaajiksi nousseet Aleksi Malinen ja Topias Vilén. Laajuutta Suomen puolustuksessa ei kuitenkaan juuri ole, ja apuja hyökkääjiltä tullaan tarvitsemaan, jos joukkue meinaa jatkaa turnauksessa pitkälle.

Maalivahtipeli on puolestaan, hieman perinteistä poiketen, Pikkuleijonien suurin kysymysmerkki ennen MM-kisoja. Ässien Juuso Helomaa lienee selkeä ykkösvahti ennen tällä kaudella vähälle peliajalle jääneitä HIFK:n Jani Lampista ja Aku Koskenvuota, mutta kukaan kolmikosta ei varsinaisesti kuulu ikäluokkansa kirkkaimpiin timantteihin.

Liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä materiaalin laajuudesta kannattaa tuskin tehdä. Suomi lähtee kaikkiin jääkiekon arvokisoihin yhtenä mitalisuosikeista, ja putoaminen puolivälierissä olisi tälläkin kertaa auttamatta pettymys. Toisaalta välieräpaikka olisi joukkueelta jo selkeä onnistuminen, eikä fanien kannatakaan lähteä seuraamaan kisoja pelkästään mitalin kiilto silmissään.

Lyhyessä turnauksessa kaikki on kuitenkin mahdollista, ja jos Pikkuleijonien hyökkäyspään tähdet onnistuvat ottamaan joukkueen reppuselkäänsä, voi tämänkertainen ryhmä edetä MM-kisoissa pitkällekin.

Suomi aloittaa turnauksensa tulevana yönä klo 00:00 alkavassa ottelussa Venäjää vastaan.


Colorado Avalanche - Montreal Canadiens
Arizona Coyotes - Columbus Blue Jackets