ComeOn

Jääkiekon nuorten MM-kisojen 2023 ensimmäinen ottelukierros pelattiin tapaninpäivän iltana ja 27. päivän vastaisena yönä Suomen aikaa. Nuoret Leijonat aloitti turnauksensa yllättävällä tappiolla Sveitsille. Ruotsi puolestaan murskasi Itävallan todella vakuuttavalla tavalla, USA onnistui lopulta kampeamaan voiton sitkeästä Latviasta ja Tšekki yllätti suurimman mestarisuosikin Kanadan.

Suomi – Sveitsi 2–3 ja.

Nuoret Leijonat pelasi turnauksen avausottelussa, kun se kohtasi Sveitsin klo 18:00 Suomen aikaa. Konsta Kapanen vei Suomen johtoon aivan toisen erän alussa, mutta Lorenzo Canonica onnistui nostamaan Sveitsin tasoihin ennen erän loppua. Kolmannen erän alussa Sveitsi meni yllättäen johtoon, mutta Kalle Väisänen tasoitti lukemat kaksitoista minuuttia ennen päätössummeria. Jatkoajalla Sveitsi kuitenkin synkisti suomalaispelaajien ilmeet, kun Attilio Biasca iski ottelun voittomaalin vain 41 sekunnin pelin jälkeen.

Ruotsi – Itävalta 11–0

Hallitseva pronssimitalisti Ruotsi antoi todellisen myrskyvaroituksen tuloskunnostaan, kun se murjoi nuorten MM-kisojen ensimmäisellä ottelukierroksella Itävallan 11–0. Juniorkronorna aloitti ottelun dominoivasti, mutta Thomas Pfarrmaier Itävallan maalilla piti lukemat nollissa. Kolmentoista minuutin jälkeen Isak Rosén onnistui kuitenkin viemään Ruotsin johtoon, eikä ottelussa ollut tämän jälkeen enää kuin yksi suunta.

Ruotsin ykkösketju Rosén – Leo CarlssonFilip Bystedt iski myös ottelun toisen ennen ensimmäistä erätaukoa. Toinen erä olikin sitten Itävallan kannalta murheellista luettavaa. Sama ketju iski illan kolmantensa heti erän alkuun, minkä jälkeen Ruotsi iski vielä viisi maalia ennen seuraavaa erätaukoa. Kolmannessa erässä joukkue kaunisteli lukemia vielä kolmella maalilla, mutta ottelu oli ratkennut jo paljon aikaisemmin.

Latvia – USA 2-5

USA lähti turnauksen avausotteluunsa Latviaa vastaan ylivoimaisena ennakkosuosikkina. Kolme pistettä ei kuitenkaan irronnut helpolla, sillä Latvia piti yhtä nuorten MM-kisojen suurimmista mestarisuosikeista pihdeissään yllättävänkin pitkään. Ensimmäinen erä päättyi tasaisen väännön jälkeen maalittomana, ja vaikka USA hallitsi toisen erän tapahtumia lähes täysin, mentiin myös toiselle erätauolle tasatilanteessa. Jimmy Snuggerud avasi maalihanat, mutta Anri Ravinskis toi Latvian tasoihin vain neljä minuuttia myöhemmin. Sean Behrens vei USA:n uudestaan johtoon, mutta jälleen Latvia tasoitti vain muutamaa minuuttia myöhemmin. Kolmannessa erässä Yhdysvaltojen hallinta kuitenkin tuotti tulosta, kun joukkue onnistui karkaamaan kolmen maalin karkumatkalle, eikä päästänyt Latviaa enää peliin mukaan.

Tšekki – Kanada 5–2

Päivän viimeisessä ottelussa Tšekki yllätti kisojen isäntämaan ja suurimman mestarisuosikin ja nappasi todella yllättävän 5–2 voiton. Kanada hallitsi kenttätapahtumia, mutta Tšekki iski tarvittavat maalit ja tarrasi tukevasti pudotuspelipaikkaan jo heti ensimmäisellä ottelukierroksella.

Kanada meni ottelussa johtoon Shane Wrightin maalilla, mutta Tšekki iski ensimmäisen erän lopussa kaksi maalia 35 sekuntiin ja käänsi lukemat edukseen. Toisen erän alussa kumpikin joukkue onnistui maalinteossa alle minuutin sisään, mutta Zach Deanin ottama ottelurangaistus kostautui Kanadalle pahasti, kun Tšekki pääsi ylivoimalla iskemään kaksi maalia ja karkaamaan kolmen maalin johtoon. Fiksusti pelannut Tšekki ei päästänyt Kanadaa enää kaventamaan, vaan nappasi todella vakuuttavan voiton ja latasi kisaisäntien niskaan aimo annoksen ylimääräisiä paineita.


Colorado Avalanche - Montreal Canadiens
Arizona Coyotes - Columbus Blue Jackets