Velobet

Jääkiekkovuosi 2022 on ollut yksi koko suomalaisen kiekkohistorian ikimuistoisimpia. Vuosi alkoi parhaalla mahdollisella tavalla, kun Leijonat nousi vihdoin yhdeksi kaikkien aikojen kovimmista jääkiekkomaajoukkueista voittamalla historiansa ensimmäisen olympiakullan. Myös Naisleijonat pääsivät Pekingin olympialaisissa mitalin makuun, kun kotiin viemisiksi tarttui pronssia.

Mitalisade jatkui alle 18-vuotiaiden kisoissa. Suomi pokkasi pronssia sekä alle 18-vuotiaiden poikien MM-kisoista toukokuun alussa että alle 18-vuotiaiden tyttöjen MM-kisoista kuukautta myöhemmin. U18-tytöt tekivät myös historiaa voittamalla Kanadan ensimmäistä kertaa koskaan U18 MM-tasolla.

Näiden turnausta välissä Leijonat ehti pamauttaa todellisen jymypaukun nappaamalla kultaa kotikisoista Tampereelta. Suomen historian neljäs miesten maailmanmestaruus tuli upean turnauksen päätteeksi, ja kyseessä oli vasta kuudes kerta miesten MM-kisojen lähes satavuotisen historian aikana, kun kotijoukkue onnistui voittamaan MM-kultaa.

Elokuussa Nuoret Leijonat etenivät niin ikään finaaliin, mutta joutuivat tyytymään hopeaan Kanadalle kärsityn jatkoaikatappion jälkeen. Kahta viikkoa myöhemmin Naisleijonat joutui nöyrtymään putoamiskarsintaan naisten MM-kisoissa, mutta onnistui pitämään päänsä pinnalla ja itsensä pääsarjassa.

Jääkiekkovuosi 2023 alkaa jo joulun pyhinä, kun nuorten MM-kisat 2023 pyörähtävät käyntiin tapaninpäivänä. Toivokaamme Suomelle yhtä mitalirikasta vuotta 2023 kuin 2022 oli!


Boston Bruins - Vegas Golden Knights
Columbus Blue Jackets - Carolina Hurricanes