Suomi on aloittanut alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuskilpailut vakuuttavasti ottamalla kahdesta ottelusta kaksi voittoa. Vastus kovenee kuitenkin jatkossa, joten liikaan tyytyväisyyteen ei ole varaa.

Nuorten Leijonien otteet MM-kisoissa ovat herättäneet laajaa ihailua. Asiantuntija Ismo Lehkonen antoi Ylelle oman arvionsa Suomen tähän astisista suurimmista onnistujista. Vähemmän yllättäen esiin nousee loistavasti pelannut kolmosvitja Samuel Helenius, Brad Lambert ja Ville Koivunen.

– Heleniuksen kenttä on tullut puskista johtavaksi kentäksi. Olisimme kaikki olleet varmaan ihan tyytyväisiä, jos he olisivat pystyneet pelaamaan laadukkaasti puolustussuuntaan. Kuinka ollakaan, he ovat takoneet pisteitä.

– Heleniuksella on hyvä pelihuumori, Lambert lentää ja Koivunen on tuollainen kiekkoprofessori.

– Koivunen yllättää aina, vaikka olen nähnyt hänet liigassakin pelaavan. Hän on sellainen pelaaja, jota Pennanen rakastaa. Huipputasolla ei reagoida, vaan siellä ennakoidaan, ja Koivunen on kuin shakin pelaaja. Hän on kolme–neljä siirtoa muita edellä.

JYPissä vaikeaa kautta pelaava Lambert on näyttänyt kisojen aikana löytäneen pelinsä uudelleen. Mies tekee valtavan määrän töitä ottelusta toiseen.

– Hän on saanut Pennasen pelitavasta todella hyvin kiinni. Jalat käyvät. Hän myös suhtautuu kaksinkamppailuihin intohimoisesti ja voittaa niitä sekä saalistaa irtokiekkoja.

– Tv-haastattelussa paljastui, että hän oli kysynyt Pennaselta, mitä osa-alueita hänen täytyy muuttaa pelaamisessaan, jotta mahtuu tähän joukkueeseen. Hän on tuonut niitä tiskiin ja se on näkynyt välittömästi.

Kolmosketjun lisäksi ykkösvitja Joel Määttä, Roni Hirvonen ja Kasper Simontaival on löytänyt yhteisen sävelen nopeasti. Kakkosketju, jonka Itävalta-ottelussa muodostivat Oliver Kapanen, Roby Järventie ja Joakim Kemell sen sijaan hakee vielä parasta pelivirettään.

– Roby Järventie–Kapanen–Kemell-ketjulta odotetaan vielä todella kovaa tulosta. He eivät löytäneet Itävaltaa vastaan kemiaa, mutta eivät myöskään vuotaneet omiin.