Slovakia jatkaa Pekingin olympiaturnauksen välieriin. Joukkue kaatoi puolivälierissä yllättäen USA:n.
Slovakia järjesteli keskiviikkoaamuna Suomen aikaa yhden olympialaisten suurimmista yllätyksistä. Joukkue kaatoi turnauksen lohkovaiheen parhaan joukkueen USA:n rankkarikisan jälkeen 3–2.
Slovakia avasi maalihanat vajaan 12 minuutin pelin jälkeen. TPS:ssä pelaava Juraj Slafkovsky iski jo olympiaturnauksen viidennen maalinsa. Vasta 17-vuotias Slafkovsky nousi maalilla myös turnauksen maalipörssin johtoon.
USA tuli kuitenkin tasoihin vielä ensimmäisen erän aikana. Nick Abruzzese teki USA:n ensimmäisen erän viimeisellä minuutilla yhtenä Yhdysvaltojen lupaavimmista pelaajista pidetyn Matty Beniersin esityöstä.
Toisessa erässä USA siirtyi ottelussa ensimmäistä kertaa johtoon, kun Sam Hentges ohitti jopa turnauksen parhaana maalivahtina tähän asti pidetyn Patrik Rybarin toistamiseen.
Ottelun viimeinen erä oli rikkonainen. Slovakian kiri ei oikein käynnistynyt, koska joukkue syyllistyi turhaan jäähyilyyn. Slovakia istui kolmannen erän aikana jopa kolme kertaa jäähyaitiossa. USA näytti jo liitelevän voittoon ja välieräpaikkaan, kunnes Slovakia iski juuri ennen varsinaisen peliajan loppua. Joukkue haki tasoitusta ilman maalivahtia ja Marek Hrivik nousi joukkueen sankariksi tasoittamalla ottelun. Kelloon jäi aikaa 44 sekuntia.
Jatkoaika ei tuonut ratkaisua, joten voittajaa lähdettiin hakemaan rankkarikisasta. Kisan sankareiksi nousivat maalivahdit Rybak ja Strauss Mann, sillä yhdeksällä yrityksellä tehtiin vain yksi maali. Maalinteossa onnistui Peter Cehlarik, joka vei Slovakian välieriin.
Slovakia on pelannut olympialaisten mitalipeleissä vain kerran aikaisemmin. Joukkue eteni vuonna 2010 pronssiotteluun, jossa Leijonat olivat parempia 5–3.
USA:kaan ei ollut kisoissa mukana kovin nimekkäällä miehistöllä, sillä amerikkalaisten joukkue oli koottu pääosin yliopistosarjojen pelaajista. Tulosta voi silti pitää todellisena yllätyksenä, sillä joukkue oli lohkovaiheen paras koko turnauksessa, eikä Slovakiaa pidetty tässä turnauksessa kovinkaan suurena suosikkina edes pudotuspeleihin pääsijänä.
Slovakia kohtaa perjantaina Suomen ja Sveitsin välisen ottelun voittajan.
Urheilutoimittaja
juuso@sportnyhet.com
Kommentoi aihetta...