Suomi pelaa vuoden 2023 U20 MM-kisojen alkulohkossa B yhdessä USA:n, Sveitsin, Slovakian ja Latvian kanssa. Turnaus pelataan Halifaxissa ja Monctonissa 26. joulukuuta – 5. tammikuuta.

Kansainvälinen Jääkiekkoliitto IIHF julkisti vuoden 2023 U20 MM-kisojen lohkojaon myöhään torstaina Suomen aikaa. Tulevan talven MM-kisat pelataan Kanadassa, Halifaxissa ja Monctonissa, 26. joulukuuta 2022 – 5. tammikuuta 2023.

Koska tällä hetkellä käynnissä olevista vuoden 2022 U20 MM-kisoista yksikään maa ei putoa alempaan divisioonaan, eikä vuoden 2023 MM-kisoissa täten ole uusia joukkueita, jouduttiin lohkot jakamaan hieman uudella tavalla.

IIHF käytti kriteerinä viiden edellisvuoden turnauksen menestystä, jonka perusteella maille annettiin rankingsijoitus. Maat jaettiin sitten kahteen eri lohkoon rankingiin perustuen. Tavallisesti maat jaetaan kahteen lohkoon perustuen vain edellisen MM-turnauksen menestykseen.

Suomi sijoitettiin turnauksen B-lohkoon yhdessä USA:n, Sveitsin, Slovakian ja Latvian kanssa. Slovakia ja Latvia olivat Nuorien Leijonien kanssa samassa alkulohkossa myös tämän vuoden U20 MM-kisoissa. USA:n kanssa Suomi on pelannut samassa alkulohkossa viimeksi vuoden 2019 kisoissa; Sveitsin kanssa puolestaan viime vuonna.

Turnauksen A-lohkossa taas pelaavat Kanada, Tšekki, Ruotsi, Saksa ja Itävalta. A-lohko pelaa ottelunsa Scotiabank Centressä Halifaxissa, kun taas B-lohko pelaa Avenir Centressä Monctonissa.

Lohkojako tehtiin jo nyt, jotta vuodenvaihteen MM-kisojen järjestäminen voidaan aloittaa riittävän aikaisin. Turnauksen lopullinen otteluohjelma julkaistaan lähiviikkoina, ja otteluliput on tarkoitus saada myyntiin vielä elokuun puolelle.

Tämän vuoden U20 MM-kisat ovat parhaillaan käynnissä Edmontonissa. Turnauksen mitalipelit pelataan tulevana viikonloppuna. Suomi kohtaa välierissä Ruotsin perjantain ja lauantain välisenä yönä.