Jukka Jalosen johtama valmennustiimi on tehnyt isoja muutoksia Leijonien joukkueeseen ennen torstaina alkavaa Tšekin EHT-turnausta. 14 pelaajaa putoaa leiritykseltä pois ja 12 uutta pelaajaa liittyy Suomen joukkueeseen Tšekin EHT:llä.
MM-kisoihin valmistautuvat Leijonat saavat todella kovan luokan vahvistuksia, kun Tšekin EHT 2023 alkaa torstaina. Joukkueen mukaan liittyy yhteensä 12 uutta pelaajaa, joilla kaikilla on äärimmäisen kovia meriittejä päättyneeltä kaudelta. 14 aiemmin mukana ollutta pelaajaa joutuu puolestaan jättämään leirityksen kesken ja jättämään hyvästit haaveille MM-kotikisoista.
Vastikään Ruotsin mestaruutta juhlineet Miika Koivisto ja Emil Larmi, joka valittiin SHL:n pudotuspelien arvokkaimmaksi pelaajaksi, liittyvät Leijonien vahvuuteen Tšekin EHT:lle. Tapparassa Suomen mestaruutta juhlineista pelaajista maajoukkueen mukaan matkaavat puolestaan Christian Heljanko, Valtteri Kemiläinen, Mikael Seppälä ja Waltteri Merelä.
Myös Sveitsin liigasta mukaan tarttui useampi finalisti, kun Sveitsin mestaruutta Genéve-Servetten riveissä juhlinut Teemu Hartikainen ja hopeaa voittaneet Jere Sallinen sekä Toni Rajala liittyvät Leijonien MM-leirijoukkueeseen.
Mukana Tšekin EHT:llä ovat myös jo aiemmin julkistetut vahvistukset, viime vuoden maailmanmestaruuden jatkoaikamaalillaan ratkaissut Sakari Manninen sekä NHL-pelaajat Olli Määttä ja Joel Armia. Myös Patrik Laineen oli tarkoitus liittyä joukkueen mukaan Tsekin EHT:lle, mutta hyökkääjä ei ole täydessä pelikunnossa, eikä siksi osallistu turnaukseen. Laineen on silti tarkoitus liittyä joukkueen vahvuuteen ennen MM-kisojen alkua.
Uusien nimien liittyminen joukkueen vahvuuteen tarkoittaa joidenkin jo mukana olleiden pelaajien poistumista. MM-leiritykseltä ennen Tšekin EHT:tä on tiputettu TPS:n Lassi Lehtinen, Antti Tuomisto ja Valtteri Pulli, HPK:n Arttu Pelli ja Eetu Liukas, Jukurien Juhamatti Aaltonen ja Patrik Puistola, Lukon Julius Mattila, JYPin Jerry Turkulainen, KooKoon Heikki Liedes, EHC Klotenin Arttu Ruotsalainen, HC Fribourg-Gottéronin Janne Kuokkanen ja Linköpingin Markus Hännikäinen. Lisäksi SCL Tigersin Vili Saarijärvi joutuu jättämään maajoukkueen loukkaantumisen takia. Myös Iiro Pakarinen on joutunut jättämään Leijonat loukkaantumisen takia. Kumpikaan pelaaja ei ole käytettävissä myöskään MM-kisoissa.
Suomen joukkueessa Tšekin EHT:llä on yhteensä 29 pelaajaa. Lisäksi Laine on laskettu mukaan MM-leiriryhmään 30. pelaajana. MM-kisoihin saa nimetä 25 pelaajaa.
Suomen joukkue Tšekin EHT:llä 2023
Maalivahdit
Olkinuora Jussi, Brynäs IF (SHL)
Heljanko Christian, Tappara
Larmi Emil, Växjö Lakers HC (SHL)
Puolustajat
Friman Niklas, Brynäs IF (SHL)
Matinpalo Nikolas, Ässät
Ohtamaa Atte, Kärpät
Pokka Ville, Färjestad BK (SHL)
Riikola Juuso, SCL Tigers (NL)
Kemiläinen Valtteri, Tappara
Seppälä Mikael, Tappara
Määttä Olli, Detroit Red Wings (NHL)
Lindbohm Petteri, Frölunda HC (SHL)
Koivisto Miika, Växjö Lakers HC (SHL)
Lehtonen Mikko, ZSC Lions (NL)
Hyökkääjät
Anttila Marko, Kärpät
Björninen Hannes, Brynäs IF (SHL)
Granlund Markus, HC Lugano (NL)
Kapanen Kasperi, St. Louis Blues (NHL)
Oksanen Ahti, IK Oskarshamn (SHL)
Pesonen Harri, SCL Tigers (NL)
Ruohomaa Mikael, Leksands IF (SHL)
Suomela Antti, Lausanne HC (NL)
Merelä Waltteri, Tappara
Rajala Toni, EHC Biel (NL)
Sallinen Jere, EHC Biel (NL)
Hartikainen Teemu, Genéve-Servette (NL)
Armia Joel, Montréal Canadiens (NHL)
Manninen Sakari, Henderson Silver Knights (AHL)
Lammikko Juho, ZSC Lions (NL)
Suomen ottelut Tšekin EHT:llä
Torstaina 4. toukokuuta klo 19:20: Suomi – Tšekki
Lauantaina 6. toukokuuta klo 13:00: Sveitsi – Suomi
Sunnuntaina 7. toukokuuta klo 13:00: Ruotsi – Suomi
Urheilutoimittaja
juuso@sportnyhet.com
Kommentoi aihetta...