Vaikka nuorten MM-kisat 2022 ovat vasta edessäpäin, on taistelu paikoista vuoden 2023 MM-kisoihin käynyt kuumana jo pitkään. Viimeiset karsintaottelut pelattiin viikonloppuna. Valko-Venäjä voitti oman lohkonsa ja nousee alle 20-vuotiaiden jääkiekon pääsarjaan.

Koska suomalaiset ovat harvemmin joutuneet karsimaan paikastaan jääkiekon MM-kisoissa, on Suomessa ehkä monelta mennyt ohi, että joka vuosi käydään karsinnat siitä, mitkä joukkueet nousevat jääkiekon pääsarjaan ja saavat oikeuden osallistua jääkiekon MM-kisoihin. Samalla tavalla karsitaan paikoista myös naisten ja nuorten MM-kisoihin.

Vuoden 2023 U20 MM-kisojen karsinnat pelattiin loppuun menneenä viikonloppuna – vain viikkoa ennen kuin vuoden 2022 nuorten MM-kisat käynnistyvät. Paikkansa pääsarjassa lunasti Valko-Venäjä.

Valko-Venäjä nousi takaa-ajoasemasta lohkovoittoon

Valko-Venäjä osallistuu vuonna 2023 ensimmäisiin nuorten MM-kisoihin viiteen vuoteen. Joukkue nousee takaisin pääsarjaan voitettuaan I. divisioonan A-lohkon puhtaalla pelillä. Viidestä ottelusta käteen jäi viisi voittoa maalierolla 26–8.

U20 karsintojen voitto ei kuitenkaan tullut niin helpolla kuin tulokset antavat ymmärtää. Viimeisen kierroksen ottelussa Valko-Venäjä kohtasi Norjan, jolla oli niin ikään mahdollisuus lohkovoittoon ja sarjanousuun. Norja tuli otteluun hyvin ja meni toisessa erässä jo 0–2 johtoon. Valko-Venäjä kuitenkin nousi erän aikana maalin päähän ja kolmannen erän puolivälissä tasoihin. Koska varsinaisen peliajan tasapeli riitti Valko-Venäjälle, lähti Norja hakemaan voittomaalia ilman maalivahtia. Valentin Demchenko pääsi iskemään 3–2 loppulukemat tyhjiin.

Ennen ratkaisevaa ottelua valkovenäläiset olivat voittaneet lohkossa Tanskan, Unkarin, Latvian ja Kazakstanin. Kahdeksan pelaajaa tämänvuotisesta joukkueesta voi edustaa maataan alle 20-vuotiaiden tasolla vielä ensi vuonna.

– Se oli vaikea peli. Voitimme yhden turnauksen parhaista joukkueista. Se ei kuitenkaan tullut helposti, mutta me kestimme, siedimme painetta ja osoitimme vahvaa luonnetta. Tunteet ovat sanoin kuvaamattomia ja tulevat olemaan unohtumattomia, Valko-Venäjä päävalmentaja Sergei Stas sanoi ottelun jälkeen.

Tämän vuoden turnauksesta yksi putoaa alempaan sarjaan

Valko-Venäjä nousee jommankumman vuoden 2022 nuorten MM-kisoissa lohkonsa viimeiseksi sijoittuneen joukkueen tilalle.

MM-kisoissa pelaa kymmenen joukkuetta, jotka on jaettu kahteen viiden joukkueen lohkoon. Lohkojen neljä parasta jatkavat pudotuspeleihin, ja lohkojen viimeisiksi jääneet pelaavat keskenään paras kolmesta -järjestelmällä pelattavan putoamiskarsinnan. Karsinnan häviäjä ottaa Valko-Venäjän paikan ensi vuoden I. divisioonan MM-kisoissa.

Ranska nousee I. divisioonan A-lohkoon

I. divisioonan lohko B:n voittajana A-lohkoon ensi vuodeksi nousee puolestaan Ranska. Joukkue voitti todellisessa päätöskierroksen trillerissä Slovenian, joka johti lohkoa ennen joukkueiden keskinäistä kohtaamista.

Ranska oli ennen lohkon viimeistä kamppailuaan voittanut Puolan, Eestin ja Japanin, mutta hävinnyt jatkoajalla Ukrainalle 6–7. Slovenia oli puolestaan voittanut kaikki neljä otteluaan, ja lähti päätöskierrokselle tilanteesta, jossa pistekin olisi riittänyt lohkovoittoon.

Ranska tuli kuitenkin otteluun hurjalla vimmalla ja johti peliä yhdeksän minuutin jälkeen jo 2–0. Slovenia kuitenkin sai pelinsä kasaan ensimmäisellä erätauolla ja tuli toiseen erään kuin uudestisyntyneenä. Vain kolmen minuutin pelin jälkeen joukkue kavensi Ranskan johdon yhteen. Kolmannen erän alussa Slovenia tasoitti pelin ja näytti jo vahvasti menevän kohti lohkovoittoa.

Kuusi minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua Ranska kuitenkin iski. Maxime Corvez hyödynsi ruuhkan Slovenian maalivahdin Luca Kolinin edessä ja laukoi kiekon slovenialaisen olkapään yli verkkoon. Slovenia sai vielä aikaiseksi kunnon paineen Ranskan maalille, mutta kiekko ei löytänyt tietään maaliin, ja Ranska nousi A-lohkoon voittamalla lohkon.