U18 MM-kisojen uusi otteluohjelma julkaistiin. Suomen turnaus käynnistyy 23.4. ottelulla Sveitsiä vastaan.

Vuoden 2022 U18 MM-kisojen päivitetty otteluohjelma julkaistiin tänään. Turnaus pelataan Saksan Landshutissa ja Klaufbeurenissa huhtikuun 23. – toukokuun 1. päivä.

Otteluohjelmaa muutettiin uuden lohkojaon vuoksi. Kansainvälinen Jääkiekkoliitto päätti olla korvaamatta kansainvälisen jääkiekkotoiminnan ulkopuolelle suljettuja Venäjää ja Valko-Venäjää ja järjestää turnauksen aiottua pienemmällä joukkuemäärällä. Täten myös otteluiden määrä väheni.

Päätöksen myötä myös karsiutuminen pääsarjasta muuttuu. Yksikään joukkue ei putoa I divisioonaan tämän vuoden U18 MM-kisoista. Kaksi joukkuetta kuitenkin nousee ensi vuodeksi pääsarjaan, ja ottaa näin Venäjän ja Valko-Venäjän paikat.

Turnauksen avausottelu on Suomen ja Sveitsin välinen B-lohkon kamppailu, joka pelataan Klaufbeurenissa. B-lohkon avauskierroksen toinen ottelu käydään Latvian ja Ruotsin välillä. A-lohkossa ensimmäisellä kierroksella pelaavat vastakkain Tšekki ja turnauksen isäntämaa Saksa, sekä puolustava mestari Kanada ja USA.

Avausottelut pelataan 23.4 huhtikuuta. U18 MM-kisojen lohkovaihe kestää 29. huhtikuuta asti, minkä jälkeen edessä on turnauksen pudotuspelit. Poikkeuksellisen turnausformaation myötä kaikki kahdeksan joukkuetta jatkavat pudotuspeleihin.

Suomi kohtaa Sveitsi-ottelun jälkeen Latvian 24. huhtikuuta ja Ruotsin 26. huhtikuuta.

U18 MM-kisat 2022 lohkot

Lohko A: Kanada, USA, Saksa, Tšekki
Lohko B: Suomi, Ruotsi, Latvia, Sveitsi

Suomen otteluohjelma U18 MM-kisoissa

Lauantai 23.4. klo 15:30 Suomi – Sveitsi
Sunnuntai 24.4. klo 15:30 Suomi – Latvia
Tiistai 26.4. klo 19:30 Ruotsi – Suomi