Suomi jatkoi voittojen tiellä alle 18-vuotiaiden tyttöjen MM-kilpailuissa, kun Saksa kaatui eheän esityksen jälkeen lukemin 6-0.

Suomen ja Saksan välisen ottelun ennakkosuosikista ei ollut pienintäkään epäselvyyttä. Tyttöleijonat eivät hyytyneet paineen alla ja veivät peliä paikoitellen mielensä mukaan.

Senja Siivonen iski alkutahdit onnistumalla maalinteossa reilun neljän minuutin jälkeen. Ensimmäisessä pelissä tehoillut Emma Ekoluoma onnistui tämän jälkeen erän loppupuolella.

Saksa pääsi näennäisesti peliin mukaan toisella kaksikymppisellä. Kumpikaan joukkue ei kuitenkaan onnistunut hyödyntämään maalipaikkojaan, joten viimeiseen erään lähdettiin Suomen 1-0 johtoasemassa.

Edellisessä pelissä hattutempun mättänyt Ekoluoma lisäsi Suomen johtoa ajassa 45:39. Maalin syöttöpisteet kirjattiin Tuuli Tallisen ja Julia Kuusiston nimiin. Abigail Byskata vei Suomen neljän maalin johtoon hetkeä myöhemmin ylivoimalla.

Byskata lisäsi Tyttöleoijonien johtoa, jonka myötä peli oli jo 5-0 Suomen eduksi. Huikaisevassa vireessä oleva Ekoluoma sinetöi ottelun loppulukemat ajassa 55:43, jonka myötä Suomi otti selkeän 6-0 voiton.

Suomi on voittanut turnauksen kaksi ensimmäistä peliään, mutta ensimmäinen tositesti on luvassa ylihuomenna, kun vastaan asettuu lajin mahtimaa Kanada.