Tšekin U20-maajoukkueen päävalmentaja Karel Mjelnek julkaisi maan alustavan joukkueen vuoden 2022 jääkiekon nuorten MM-kisoihin. Listalla on kolme maalivahtia, yhdeksän puolustajaa, sekä 16 hyökkääjää.

Lopulliseen joukkueeseen matkaa kolme maalivahtia, sekä 22 kenttäpelaajaa, joten ennen turnauksen alkua kolme pelaajaa joutuu lähtemään kotimatkalle. Isoimpana yllätyksenä voidaan pitää kaksissa edellisissä nuorten maailmanmestaruuskilpailuissa mukana olleen Nick Malíkin puuttumista listalta.

Joukkue aloittaa yhteiset harjoitukset sunnuntaina 12.joulukuuta Tšekissä, jossa kaikki Euroopan sarjoissa pelaavat 18 pelaajaa kokoontuvat yhteen. Loput kymmenen Euroopan ulkopuolella pelaavaa pelaajaa liittyvät ryhmän mukaan 15. joulukuuta, välittömästi koko joukkueen saavuttua Kanadaan.

– Olen tyytyväinen, että viime vuoteen verrattuna, kausi on tähän saakka ollut normaalisti käynnissä ja pelaajat ovat täydessä iskussa. Valmennustiimillämme on ollut mahdollisuus nähdä useita pelejä, sekä seurata myös Euroopan ulkopuolla pelaavien pelaajien otteita. Joukkueen valitseminen oli tällä kertaa paljon hankalampaa, kuin viime vuonna, jolloin usea pelaaja ei pystynyt pelaamaan tai harjoittelemaan koronaprotokollan vuoksi, kertoi Tšekin päävalmentaja Karel Mjelnek.

Tšekin alustava joukkue vuoden 2022 U20 MM-kilpailuihin.

Maalivahdit:
Daniel Král,(Benátky nad Jizerou)
Jan Bednář, (Acadie-Bathurst, QMJHL)
Jakub Málek (Vsetín)

Puolustajat:
Matěj Pinkas, (Litoměřice)
David Jiříček, (Plzeň)
Jakub Šedivý (Benátky nad Jizerou)
David Moravec, (Mladá Boleslav)
Michal Hrádek, (Pardubice)
Jiří Ticháček, (Kladno)
Michael Krutil, (Rockford, AHL)
Stanislav Svozil, (Regina, WHL)
David Spacek (Sherbrooke, QMJHL)

Hyökkääjät:
Josef Koláček
Tomáš Urban, (both Litoměřice)
Jakub Konečný (Sparta Prague)
Sebastián Malát (Plzeň)
Tomáš Chlubna (České Budějovice)
Vojtěch Jiruš (Benátky nad Jizerou)
Jiří Kulich (Karlovy Vary)
Stanislav Vrhel (Lahti, Finland)
Jaroslav Chmelař (Jokerit Helsinki, Finland)
Jakub Kos (Ilves Tampere, Finland)
Michal Gut (Everett, WHL)
Martin Ryšavý (Moose Jaw, WHL)
Jan Myšák (Hamilton, OHL)
Pavel Novák (Kelowna, WHL)
Ivan Ivan(Cape Breton, QMJHL)
Jakub Brabenec (Charlottetown, QMJHL)

Lähde: hokej.cz