Jääkiekon nuorten MM-kisoja pidetään yleisesti kovatasoisimpana vuosittaisena jääkiekkoturnauksena. Kilpailun arvostus johtuu siitä, että toisin kuin miesten MM-kisoissa, nuorten turnauksessa ovat mukana kaikki oman ikäluokkansa parhaat pelaajat. Tämä ei kuitenkaan täysin pidä paikkaansa, sillä tänäkin vuonna moni ikäluokkansa parhaista pelaajista on ”liian hyvä” pelaamaan U20 MM-kisoissa.

Paperilla jääkiekon MM-kisat on turnaus, johon haluavat kaikki maailman jääkiekkopelaajat. Todellisuudessa kuitenkin tiedämme, ettei tämä pidä paikkaansa. Vaikka MM-kisat ovatkin monelle Euroopassa pelaavalle pelaajalle kiekkokauden kohokohta, on maailman huipuille kyseessä lähinnä lohdutuspalkinto, johon osallistuminen tarkoittaa sitä, ettei oma joukkue ole päässyt NHL:n pudotuspeleissä riittävän pitkälle.

Nuorten MM-kisoja on sen sijaan kautta linjan pidetty korkeammassa arvossa, sillä turnaukseen osallistuvat kaikki maailman parhaat pelaajat omassa ikäluokassaan. Etenkin Pohjois-Amerikassa nuorten kisojen arvostus on tämän vuoksi paljon miesten MM-kisoja korkeammalla.

Tämä ei kuitenkaan täysin pidä paikkaansa, sillä myös U20 MM-kisoista puuttuvat oman ikäluokkansa kaikkein kirkkaimmat timantit.

Harvoin toki omasta halustaan, sillä hyvin harva pelaaja haluaisi jättää mahdollisesti vain kerran elämässä eteen tulevan mahdollisuuden käyttämättä. NHL-seurojen ei ole kuitenkaan pakko vapauttaa pelaajiaan nuorten maajoukkueiden käyttöön, joten jos pelaaja on jo nuorella iällä murtautunut pelaavaan kokoonpanoon NHL:ssä, ei häntä yleensä nuorten MM-kisoissa nähdä.

Vain äärimmäiset poikkeusyksilöt onnistuvat nousemaan NHL:ssä niin tärkeään rooliin alle 20-vuotiaina, ettei heitä päästettäisi nuorten MM-kisoihin. Joka vuosi kuitenkin muutama tällainen poikkeusyksilö löytyy, ja tässäkin turnauksessa neljä maata kärsii siitä, ettei heidän kaikkein suurimmat tähtensä pääse kisoihin osallistumaan.

Kanadalta puuttuu jopa kolme tähtipelaajaa – Quinton Byfield, Jamies Drysdale ja Seth Jarvis

Vuoden 2020 varaustilaisuuden toisena pelaajana huudettu Quinton Byfieldia ei nähdä nuorten MM-kisoissa, muttei toisaalta NHL-kaukaloissakaan. Los Angeles Kingsin varaus loukkasi nilkkansa NHL-kauden alla, ja joutui pysyttelemään sivussa peleistä kaikkiaan kymmenen viikkoa.

Sentteri palasi tositoimiin vasta joulukuun puolivälissä, kaksi päivää ennen kuin Kanadan joukkue nuorten MM-kisoihin julkaistiin.

Kunnossa ollessaankaan Byfield tuskin olisi osallistunut ikäluokkansa MM-turnaukseen, sillä Kingsillä oli selvät suunnitelmat peluuttaa huippulupaavaa samettikättä NHL-kokoonpanossaan koko kauden ajan.

Kovimmat näytöt vuonna 2020 varatuista puolustajista on tähän mennessä lyönyt pöytään kanadalainen Jamie Drysdale. Torontolainen pääsi jo viime kaudella haistelemaan NHL-tunnelmia, mutta on viimeistään tällä kaudella noussut Anaheim Ducksin avainpelaajien joukkoon.

Alle 20-vuotiaiden MM-kultaa jo kaksi vuotta sitten voittanut puolustaja olisi edelleen edustusikäinen, mutta näytöt NHL:stä ovat sitä luokkaa, että uran seuraavat tavoitteet ovat jossain aivan muualla kuin juniorien peleissä.

Seth Jarvis on noussut hieman yllättäenkin tällä kaudella Carolina Hurricanesin pelaavaan miehistöön. Kiekollisesti taitava hyökkääjä kävi viime kaudella kokeilemassa AHL:ää, ja iski heti tehoja yli piste per peli -tahdilla. Tällä kaudella pistetehtailu on jatkunut NHL:n puolella, sillä kanadalainen on iskenyt divisioonaansa johtavan Hurricanesin paidassa 11 pistettä 20 otteluun.

Myös Saksa kisoihin ilman kolmea lupausta – Tim Stützle kirkkaimpana

Kesällä 2020 varatuista pelaajista vain ykkösvaraus Alexis Lafrenière on pelannut enemmän otteluita NHL:ssä kuin Tim Stützle. Tulevaisuudessa Moritz Seiderin ja Leon Draisaitlin kanssa Saksan maajoukkueen terävimmän kärjen muodostava hyökkääjä on esimerkkitapaus pelaajasta, joka on ”liian hyvä” pelaamaan nuorten MM-kisoissa.

Stützle pelasi nuorten MM-kisat jo viime vuonna läpi, iskemällä viiteen otteluun 10 tehopistettä ja olemalla mukana kahdessa kolmasosassa muutoin melko heikon Saksan maaleista.

Hieman jopa yllättäenkin sekä laidassa että keskellä pelaamaan pystyvä Stützle murtautui Ottawa Senatorsin pelaavaan miehistöön jo viime kaudella ja onnistui heti kantamaan tuloksentekovastuuta maailman kovimmassa kiekkoliigassa. Tällä kaudella Tim Stützle on kuulunut heikon Ottawan kantaviin voimiin.

Saksa joutuu tulemaan nuorten kisoissa toimeen myös ilman maan lupaavimpiin pelaajiin kuuluvia Lukas Reichelia ja John Peterkaa. Kumpikin vuonna 2020 varatuista hyökkääjistä on iskenyt tällä kaudella tehoja lähes piste per peli -tahtiin AHL:ssä, ja keikkuu niin lähellä nousua NHL:ään, että päätti jättää alle 20-vuotiaiden MM-kisat väliin miesten pelejä pelatakseen.

Ruotsin nuorista tähdistä Lucas Raymond täysin omassa kastissaan

Detroitin kesällä 2020 neljäntenä pelaajana varaama Lucas Raymond on tullut NHL-kaukaloihin ryminällä. Vasta 19-vuotias ruotsalainen on Red Wingsin paras pistemies tällä kaudella, ja Seiderin ohella kenties suurin yksittäinen syy siihen, miksi divisioonansa pohjille veikkailtu Detroit taistelee pudotuspelipaikoista.

Kukaan tuskin odotti vikkelän laiturin lyövän läpi näin nopeasti, mutta jo pitkään on ollut selvää, ettei Red Wings ole päästämässä kultakimpalettaan nuorten MM-kisoihin. Odotusarvoista Raymondia kohtaan kertoo paljon se, ettei Ruotsin päävalmentaja Johan Garpenlöv nimennyt laituria 50 pelaajan alustavaan olympiajoukkueeseen ennen NHL-kauden alkua.

Cole Sillinger varaustilaisuutensa ainoa NHL-pelaaja

Vain yksi pelaaja vuoden 2021 varausikäluokasta on onnistunut lunastamaan vakiokokoonpanon paikan NHL:ssä. Cole Sillinger ei kuitenkaan ole juuri egoille kumarrellut tehdessään harvinaisen hypyn suoraan juniorisarjoista NHL:ään.

Tällä kaudella Columbus Blue Jacketsin jokaisessa ottelussa pelannut sentteri on lunastanut nopeasti paikkansa yhtenä sinitakkien luottopelaajista. Columbuksessa voidaan odottaa vesi kielellä sitä, millainen pelaaja toisen polven NHL-pelaajasta lopulta kuoriutuu.