Suomen tehomiehiksi Tanskaa vastaan pelatussa ottelussa nousivat epätyypilliset nimet, kun maaleja tehtailivat lähinnä kahden alaketjun hyökkääjät tai puolustajat. Likaisen työn erikoismiehet olivat kommenteissaan yhtä vaatimattomia kuin kentälläkin.
Suomi voitti tiistai-iltana Tanskan peräti 7–1 MM-kotikisojen lohkovaiheen päätösottelussa. Tunnettujen ykkösnyrkkien sijasta esiin astuivat haalariosaston pelaajat, sillä joukkueen pisterohmut olivat kolme tehopistettä iskeneet Hannes Björninen (1+2) ja Mikael Seppälä (0+3).
Leijonissa yleisön suosikiksi noussut, mutta harvemmin joukkueen tehoilijoihin kuuluva Björninen otti ottelun parhaan pelaajan palkinnon vastaan tutulla nöyrällä tyylillään. Joukkueen sisäisen pistepörssin kärkeen nelosketjun sentteri ei vielä haaveile.
– No en siitä tiedä. Mutta tietysti on hyvä, että saatiin hyökkäyspäähän tehoja. Mielestäni Suomen vahvuus on aina ollut se, että pystytään myllyttämään neljällä ketjulla. Sitä halutaan jatkaa ja saada sitä kautta tehoja.
Viime vuoden kisojen aikaisen huonekaverin Seppälän onnistumiset sen sijaan saavat huomattavasti leveämmän hymyn Björnisen huulille. Erittäin vahvana oman pään luutana tunnettu puolustaja ei ollut iskenyt ennen tätä ottelua turnauksessa vielä pistettäkään.
– Ehkä se teidät lehdistössä yllätti, Björninen virnuilee.
– Me tiedetään, että hän pystyy myös tehoilemaan. Seppälä on monipuolinen pelaaja, ja on hienoa, että hän sai onnistumisia myös pisteiden merkeissä.
Asetelmat otteluun olivat sillä tavalla erikoiset, ettei kummallakaan joukkueella ollut pelissä minkäänlaista panosta. Leijonat oli jo varmistanut lohkon kolmostilansa, eikä pystynyt enää kiipeämään sarjataulukossa ylemmäs, kun Tanska taas menetti mahdollisuutensa pudotuspeleihin Saksan voittaessa Ranskan aiemmin päivällä.
Björninen ei kuitenkaan, että asiaa mietittiin leijonaleirissä yhtään.
– Kyllä meidän keskittyminen oli omassa tekemisessä. Tietysti kaikki tiedosti tilanteen, mutta me mietittiin sitä, että pelataan vahva ottelu ja saadaan peliä kehitettyä kohti torstaita.
”Aina saa repiä ja raastaa”
Myös muut harvemmin tehoilla mässäilevät leijonapelaajat pääsivät tiistaina maalin makuun. Suomen toisesta maalista vastasi Atte Ohtamaa, joka nousi älykkäästi tukemaan vastahyökkäystä ja sai toiseen aaltoon oivaltavan syötön Mikko Rantaselta.
Leijonien kokeneeseen kalustoon kuuluva Ohtamaa oli Björnisen tapaan hyvin vaatimaton omasta roolistaan Suomen murskavoitossa.
– Päästiin hyvin kääntämään peliä. Lähdin tukemaan hyökkäystä ja Rane löysi minut hienosti, vaikka en edes huutanut. Se tiesi, että takaa tulee ja pisti lapaan.
Turnauksen toinen maali kuitenkin maistui peruspuolustajan tunnetulle Ohtamaalle.
– Onhan se mukavaa, että välillä osuu tännekin.
Kärppien kapteeni oli hieman rehellisempi arvioidessaan Tanskan pelaamista, eikä ainakaan kieltänyt, etteikö ottelun panokseton luonne ja pudotuspelipaikan karkaaminen olisi vaikuttanut tanskalaisten pelaamiseen.
– Varmasti se näkyi ainakin siinä kohtaa, kun me saimme kaksi maalia heti alkuun. Se auttoi meitä ja teki heille pelistä vaikeamman.
Välillä tanskalaisten keskittyminen näytti karkaavan aivan väärin asioihin. Turhautuminen pudotuspelipaikan menettämiseen kanavoitui lievään huitomiseen ja sääntöjen rajamailla pelaamiseen. Kaksinkertainen maailmanmestari pohti sanojaan tarkasti arvioidessaan illan vastustajaa.
– En tiedä, vaikuttiko se. Tanskan pojat ovat kovia kamppailemaan aina. Heidän kanssaan saa repiä ja raastaa saadakseen yhtään tilaa. Siinä mielessä tämä oli perinteinen Tanska-peli, Ohtamaa sanoo.
Urheilutoimittaja
juuso@sportnyhet.com
[…] mahdolliselle tasolle torstaina. Ja uskomme, että se riittää tuloksen saamiseen, tiistaina kolme tehopistettä iskenyt Hannes Björninen […]