Velobet

Suomi päätti Sveitsin EHT:n voitokkaasti, kun turnauksen isäntämaa Sveitsi kaatui sunnuntaina. Ottelu venyi aina jatkoajalle asti, jonka jälkeen Suomi nappasi arvokkaan 4-3 voiton.

Jukka Jalosen valmentama leijonalauma aloitti Sveitsin EHT:n kahdella peräkkäisellä tappiolla, kun sekä Tšekki, että Ruotsi osoittautuivat vahvemmiksi. Sunnuntaina vastaan luisteli turnauksen isäntäjoukkue Sveitsi, joka tarjosi niin ikään Suomelle kovan haasteen.

Leijonat aloittivat turnauksen päätösottelun vauhdikkaasti ja kiekko oli vastustajan maalissa ensimmäistä kertaa ajassa 03:16, kun Juuso Mäenpää onnistui. Avausmaalin syöttöpiste merkattiin Miikka Salomäen nimiin. Pian tämän jälkeen kiehahti yli ja Suomen Ruben Rafkin päätyi ottamaan nyrkein yhteen Sveitsin Tristan Scherweyn kanssa. Tappelun kumpikin osapuoli palkittiin suihkukomennuksella.

Arttu Hyry lisäsi Suomen johtoa ajassa 14:01 lyötyään kiekon häkkiin Mäenpään syötöstä. Sveitsi pääsi hetkeä myöhemmin takaisin peliin mukaan, kun Christoph Bertschy kavensi.

Toinen erä oli tasaista vääntöä, jonka aikana molemmilla joukkueilla oli omat tilaisuutensa. Sveitsi nousi väkisin tasoihin ajassa 35:15, kun Calvin Thürkauf onnistui Lauri Pajuniemen jäähyn aikana.

Päätöserään lähdettiin näin ollen 2-2 tasatilanteessa. Pajuniemi paikkasi aiemman jäähyilynsä kolmannessa erässä lyömällä kiekon Sveitsin reppuun. Hyvällä pelipäällä ollut Thürkauf löi kuitenkin pelin jälleen tasoihin, joten edessä oli jatkoaika.

Sveitsin hölmöily kostautui joukkueen lähetetettyä liikaa pelaajia jäälle. Jere Innalla niittasi Suomen voittomaalin, joten Leijonat päättivät turnauksen positiivisissa merkeissä.

Sveitsi – Suomi 3-4 (3-3) jatkoajan jälkeen

03:16’ 0-1 Juuso Mäenpää (Miikka Salomäki)
14:01’ 0-2 Arttu Hyry (Mäenpää)
15:35’ 1-2 Christoph Bertschy (Sven Andrighetto)
35:15’ 2-2 Calvin Thurkauf YV (Andrighetto, Denis Malgin)
50:05’ 2-3 Lauri Pajuniemi YV (Elmeri Eronen, Mäenpää)
51:44′ 3-3 Thurkauf (Dean Kukan, Tim Berni)
64:05′ Jere Innala YV (Mikko Lehtonen, Juho Lammikko)


Montreal Canadiens - Buffalo Sabres
Chicago Blackhawks - Philadelphia Flyers