Leijonien taival Sveitsin EHT-turnauksessa jatkui tappiollisissa merkeissä. Jukka Jalosen valmentama Suomi taipui lauantaina Ruotsin käsittelyssä lukemin 3-2.
Suomi sai Ruotsia vastaan vahvan alun ja pystyi pakottamaan pelin länsinaapurin päätyyn. Atte Ohtamaa avasi maalihanat vain minuutin pelin jälkeen ja kaikki näytti sujuvan Leijonien suunnitelmien mukaan.
Ruotsi heräsi kuitenkin hitaan alkunsa jälkeen ja pystyi vyöryttämään hyökkäyksiä kohti Suomen maalia. Suomi joutui ajoitellen pahasti mankeliin ja sortui jäähyilyyn erän edetessä.
Ruotsin ylivoima oli kuitenkin tehotonta ja Suomen maalia vartioinut Lassi Lehtinen otti muutaman tärkeän torjunnan. Suomi näytti siirtyvän ensimmäiselle erätauolle johtoasemassa, mutta Ruotsi pääsi iskemään hieman ennen erän päättymistä. Andreas Wingerli vastasi Tre Kronorin tasoituksesta ajassa 19:33.
Ruotsi aloitti toisen erän vahvasti ja siirtyi johtoon ajassa 25:12 Jacob de la Rosen toimesta. Malte Strömwall lisäsi keltasinisten johtoa erän lopulla. Suomi pääsi päätöserässä maalin päähän, kun Lauri Pajuniemi onnistui. Paukut loppuivat kuitenkin tähän ja Ohtamaan lopussa saama huitomisjäähy vesitti totaalisesti Leijonien tasoitushaaveet.
Peli päättyi Ruotsin 3-2 voittoon, joten Suomi koki toisen peräkkäisen tappionsa turnauksessa. Jalosen ryhmällä on mahdollisuus pestä kasvojaan sunnuntaina Sveitsiä vastaan.
Suomi – Ruotsi 2-3
01:07’ 1-0 Atte Ohtamaa
19:33’ 1-1 Andreas Wingerli
25:12’ 1-2 Jacob de la Rose (Malte Strömwall)
36:50’ 1-3 Strömwall
54:10’ 2-3 Lauri Pajuniemi
Kommentoi aihetta...