ComeOn

Suomen joukkue naisten MM-kisoihin julkaistiin elokuun alussa. Joukkue on uuden päävalmentajan Juuso Toivolan ensimmäinen arvokisajoukkue.

Pekingin olympialaisissa pronssia voittaneet Naisleijonat aloittavat uuden olympiadinsa elokuun 25. alkavista jääkiekon MM-kisoista. Lyhyellä tähtäimellä tavoitteena on luonnollisesti menestyä sekä vuoden 2022 MM-kisoissa että ensi huhtikuussa pelattavissa vuoden 2023 MM-kisoissa. Pitkän aikavälin tarkoituksena on uusien toimintatapojen ja pelillisten nyanssien juurruttaminen joukkueeseen.

– Olemme tehneet uudistuksia pelitapaan ja harjoitteluun. Henkilövaihdosten myötä uuden johtoryhmän ja pelaajien kanssa on opeteltu uudet, yhteiset toimintatavat ja tässä olemme hyvällä tiellä, Naisleijonien päävalmentajana kesken Pekingin olympialaisten aloittanut Juuso Toivola kertoi Jääkiekkoliitolle.

Tanskassa pelattavat MM-kisat ovat ensimmäisen arvokisat, joihin Toivola sai nimetä joukkueen päävalmentajan roolissa. Yllätyksiä ei joukkueesta kuitenkaan löydy, sillä maajoukkueen entinen apuvalmentaja nimesi kisoihin kokeneen ja arvokisoissa jo useita mitaleita voittaneen ryhmän.

Suomen joukkueessa on yhteensä 19 Pekingin olympialaisissa mukana ollutta pelaajaa. Sama määrä pelaajia oli mukana myös viime vuoden MM-kisoissa, joista Suomi voitti pronssia.

Myöskään mullistavaa pelitavallista muutosta Toivola ei lupaa – päävalmentaja kuitenkin vinkkaa, että Tanskassa tullaan näkemään energinen ja liikkuva lauma Naisleijonia.

– Odotan Naisleijonilta energistä, luistelevaa ja samassa rytmissä toteutuvaa viisikkopelaamista. Helppoja otteluita ei ole edessä, jokaisessa pelissä pitää laittaa parasta pöytään.

Suomi aloittaa turnauksensa torstaina 25. elokuuta klo 20:00 Suomen aikaa Kanadaa vastaan. Heti seuraavassa ottelussaan Naisleijonat saa vastaansa USA:n kaksi päivää myöhemmin. Muut A-lohkon joukkueet ovat Japani ja Sveitsi. Suomi pelaa ottelunsa Herningissä. Kisojen toinen pelipaikkakunta on Fredrikshavn.

Naisten MM-kisojen ottelun voi katsoa suorana Discovery+-suoratoistopalvelusta. Suomen ottelut ja mitalipelit näytetään myös maksuttomalla TV5-kanavalla.

Suomen joukkue naisten MM-kisoihin

Maalivahdit:
Keisala Anni (HV71)
Räisänen Meeri (Ei seuraa)
Silvonen Jenna (Kiekko-Espoo)

Puolustajat:
Hiirikoski Jenni (Luleå HF)
Karjalainen Sini (Univ. of Vermont)
Laitinen Nelli (Univ. of Minnesota)
Parkkonen Krista (Univ. of Vermont)
Rantala Sanni (KalPa)
Savolainen Ronja (Luleå HF)
Viitasuo Ella (HV71)

Hyökkääjät:
Holopainen Elisa (KalPa)
Karvinen Michelle (Frölunda HC)
Liikala Julia (HIFK)
Nieminen Petra (Luleå HF)
Nylund Jenniina (St. Cloud State Univ.)
Rakkolainen Emmi (Kiekko-Espoo)
Sundelin Sofianna (Team Kuortane)
Tapani Susanna, Tulus Noora (Luleå HF)
Vainikka Viivi (Luleå HF)
Vanhanen Sanni (HIFK)
Vesa Emilia (HIFK)
Yrjänen Kiira (HV71)

Johtoryhmä:
Puputti Tuula (GM)
Karinen Tiina (joukkueenjohtaja)
Toivola Juuso (päävalmentaja)
Niemi Saara (valmentaja)
Palsola Mikko (valmentaja)
Sunnari Saija (fysiikkavalmentaja)
Tuunanen Janne (videovalmentaja)
Virta Vesa (maalivahtivalmentaja)
Kirjasuo Karri (lääkäri)
Lambacka Pasi (fysioterapeutti)
Tiainen Sanna (hieroja)
Vento Tatu (huoltaja)


Colorado Avalanche - Montreal Canadiens
Arizona Coyotes - Columbus Blue Jackets